Sotaelokuvailta

Youtuben suosiollisella avulla katselin iltapuhteena sotaelokuvia. Ensin ohjelmassa oli "Der Untergang", "Perikato". Bruno Granz on Hitlerinä ilmiömäinen. Edes neljän päivän tarkkuudella mallin ikätoveri Chaplin ei tainnut päästä samalle viivalle, vaikka "Hynkel" toilailikin samaan aikaan kuin esikuva. Sodan viimeisten päivien ahdinko välittyy niin Hitlerin bunkkerissa (joka muuten purettiin vasta vuonna 1988), taistelukentäksi muuttuneilla kaduilla ja ennen muuta sotasairaalassa.

Sijoitin elokuvan ajatusmaailmassani siihen joukkoon, mihin kuuluvat ennestään tutut Elem Klimovin "Idi i smotri", "Tule ja katso" ja Åke Lindmanin "Tali-Ihantala 1944".

Ensinmainittu kouluikäisenä katsottuna teki minusta melkein sivarin. Sekin elokuva löytyy Youtuben kautta. Varoitus "No for kids" näin vanhanaikaisen ihmisen mielestä kannattaa edelleen huomioida. Nykynuoret kai näkevät viihteessään enemmän väkivaltaa - tai sitten eivät.

Klimovin kuvaus vetää hiljaiseksi. Edellisessä merkinnässä kirjoittamani Berendesin kaltaisista sota-ajan ihmisistä on paljon mukavampaa lukea kuin katsoa tuota. "Der Untergang" on sittenkin kevyempi, länsimaisempi, vähemmän kansan kärsimystä kuvaava. Ja miten yksinkertainen väkivoiman symboli M/40 Tokarev on verrattuna johonkin Excaliburiin mutta silti vailla elokuvien länsitovereille ominaista patetiaa. Yhtä kaikki, sainpahan hankittua pahan olon neuvostotuotosta katsoessani.

Paha olo silloin aikanaankin tuli, mutta koulun päätyttyä menin heti armeijaan. Repussani oli E.-M. Remarquen "Im Westen nicht Neues", jonka kansilehteen opettaja M. Eskola oli kirjannut "Für gute Leistungen im Deutschunterricht". Sarjakuvataiteeseen keskittyneet tupakaverit naureskelivat möchtegern-hikipingolle (maisteri P. Höglundin aikaa sitten lanseeraama mainio termi tässä lienee enemmän kuin paikallaan) ja aivan ansiosta.

Jälkimmäinen, Lindmanin elokuva on rajussa tylyydessään niin ilmeetön, niin mitään julistamaton. että sen avulla voi yrittää ymmärtää palasen sitä ilmiö- ja ajatusmaailmaa, jolla tämä kylmä ja kova maa rakennettiin uudelleen sodan jälkeen. Hiljaisesti mutta varmasti.

"Der Untergang" kertoo, miten Keski-Euroopan historia rakentui sellaiseksi kuin se kauan oli. Ja "Tule ja katso" myös omalla tavallaan. Hirveää jälkeä molemmista katsomuksista koitui.