lauantaina, tammikuuta 30, 2010


Talven selän taituttua


Aamulla oli pitkästä aikaa tarjolla lumitöitä. Tunnin ulkoilu sopi mainiosti kiireettömään aamuun.

Museoveturiseuran hallituksen kokous osuu perinteisesti sydäntalveen, mutta tuo jo ensimmäiset kesän merkit. Yhden vuosittaisen yleiskokouksen yhdistyksessä tässä vaiheessa vuotta on konkretisoitava kesäkauden kunnostus- ja muita työsuunnitelmia toimintasuunnitelma- ja talousarvioesitykseen. En enää pariin vuoteen ole ollut hallituksessa, mutta kun meillä kokoontuivat, niin pääsin olemaan kuulolla.

Kokouksen jälkeen taivaskin antoi esimakua kevättalven sävyistä. Muun hallituksen lähdettyä päätimme rahastonhoitajan kanssa käydä saunalenkillä Kylmäkoskella. Kuten arvelimme, sikäläiset ladut oli lumisateen jäljiltä ajettu kuntoon. Yksi ladunhoitoaktiiveistakin oli työnsä jäljistä nautiskelemassa ja vauhdikaasti olikin. Hämärillä pelto-osuuksilla olisi ollut helppo kuvitella näkevänsä peuroja tulossa etsimään iltapalaa, mutta ne taitavat karttaa ladunvieriä ihmisten aikoihin. Jäljistä päätellen käyvät kyllä nautiskelemassa samoista pelloista omalla vuorollaan.

Ei kommentteja: