maanantaina, tammikuuta 25, 2010


Hallintotieteen tenttikysymyksiä


Ilta meni Tampereella avoimen yliopiston hallintotieteen perusteiden kirjatentissä. Päärakennuksen alakerran iso luentosali tuli melkein täyteen – väki on näemmä tehnyt uudenvuodenlupauksia ahkerasta opiskelusta.

Minulla oli aiheena Tutkimusprosessin hallinta -jakson kirjallisuusosio, viimeinen opintosuoritus viime talvena aloittamistani hallintotieteen perusopinnoista. Tentittävää oli vain kaksi kirjaa: H. Uusitalon "Tiede, tutkimus ja tutkielma" ja S. Hirsjärven ja kumppaneiden "Tutki ja kirjoita". Ainakin viimeksimainittu on ymmärtääkseni suosittu korkeakouluopintojen kirjoitustehtäviin valmentava opaskirja niin ammatti- kuin tiedekorkeakouluissakin. Ensinmainittu on alkujaan vanhempi opus, tehty aikanaan ilmeisesti kotimaiseksi vastineeksi U. Econ "Oppineisuuden osoittamiselle". En muista lukeneeni tämäntyyppisiä kirjoja ennen – Econ mainitusta oppaasta en tosin ole aivan varma, se kun oli joskus muodikas teos. Käsitykseni mukaan nyt tentittyjä kirjoja käytetään yleensä oheislukemistoina harjoituskursseilla, joissa oppimisen pääpaino on varsinaisessa tekemisessä eli tässä tapauksessa kirjoittamisessa. Odotin mielenkiinnolla, millaisia tenttikysymyksiä olisi luvassa.

Kysymyksiä oli kokonaista yksi kappale, ja sen sai valita kahdesta vaihtoehdosta. Vaihtoehdot olivat suunnilleen tällaiset:
  • Tutkimusaiheen valinta prosessina
  • Tutkimuskysymyksen, aineiston ja metodin vuorovaikutus ja sen ilmeneminen kvantitatiivisessa ja kvalitatiivisessa tutkimuksessa.
Valitsin jälkimmäisen aiheen. Harvinaista kyllä tentaattori oli kirjannut arviointiperusteet tehtäväpaperiin. Yliopistokulttuurissa en ole moista ennen nähnyt ainakaan perusopintojen tasolla. Hyvään suuntaan ollaan menossa. Arviointikriteerien mukaan aihetta piti käsitellä jäsennellysti ja esseemäisesti – arvatenkin siihen tapaan, mihin Hirsjärven ja kumppaneiden kirjassa opetettiin. Mutta yhtä arviointikriteeriä vastaukseni ei taatusti täyttänyt: selkeää käsialaa. Sääli tentaattoria. Parin heikoilla kuvaamataidollisilla lahjoilla tehdyn piirroksen höystämänä sain pienikokoista tekstiä aikaiseksi nelisen sivua.

Ei kommentteja: