lauantaina, tammikuuta 02, 2010


Alkuvaikutelmia


Vuosi on alkanut pirteän pakkasen merkeissä. Puolisoni kanssa avasimme perinteisen tyylin hiihtokauden eilen – vapaalla ehdittiin vaappua muutama kerta vanhan vuoden puolella – mutta pakkaskelistä huolimatta pidon riittävyys on ollut ongelmana. Minulla on huono tapa paitsi suosia ylikovia luistovoiteita myös levittää niitä liian laajalle alueelle. Ennen pohjustusvoiteiden aikakautta viimeksimainittu oli harrastajahiihtäjän keino suojella suksenpohjia ja siten pidentää hiihtimiensä ikää.

Tänään levitin tarkoituksella kelialueen verran pehmeämpää pitovoidetta. Se toimi kelinmukaista paremmin.

Hiljattain vietettiin Museoveturiseuran yhdistettyä uudenvuodenjuhlaa ja myöhästyneitä pikkujouluja saunaillan merkeissä. Aloitettiin päivällisellä Iskhmetin gourmet-ravintolassa. Taisin olla joukostamme ainoa pizzan tilaaja, muut söivät kebabin. Saunalla keskusteltiin menneestä ja tulevasta ja katseltiin kotimaisia mustavalkofilmejä. Tällä kertaa rillumarei- ja sotilasfarssityylisuuntaa.

Ei kommentteja: