Jutun juuret syvällä hiekassa

Hiekkapöllytys jatkui sunnuntainkin. Rautatieplutoona oli vahvuudeltaan hiukan eilistä pienempi, mutta tehtövääkin oli vain vanhalla lentokentällä. Pysäköinninohjaus aloitettiin heti, ja tarvittavan parkkialueen koko sen kuin kutistui. Tosin yleisöä oli hiukan eilistä vähemmän ja toisaalta liikenteenohjauksessa meitä oli peräti kolme. Loppupäivästä innostuin verestämään vanhoja muistoja ja hyppäsin kansiluukun kautta "Ällitällin" kyytiin yhdelle kierrokselle.

Moni katsomaan tullut jäi tänäänkin mielellään toviksi juttelemaan talkoolaisten kanssa. Miehet kunnostautuvat yleensä omien sotaväkimuistojensa kertomisessa. Kaksi tämänpäiväistä jäi mieleen. Nuorempi oli toissapäivänä kotiutunut Leopard-lataaja, jolle oli tullut nopeasti ikävä äsken jättämiinsä maisemiin. Kenties tuleva aktiivikiltalainen tai -reserviläinen.

Vanhemman keskustelunaloitus säväytti: "Ovat maisemat vähän muuttuneet siitä, kun keväällä 1948 lähdettiin kukistamaan Leinon kapinaa." Mikä sattuma! Vastahan lueskelin aihepiiristä muutaman kirjan ja arkistolähteenkin. "Niin, menitte sitten Hyrylään?", kysyin ja hän taisi huomata löytäneensä vastakaikua. Kertoi, että hänelle, panssarivaunukomppanian miehelle, oli syystä tai toisesta käsketty ottaa mukaan myös kivääri. Kysyessäni vielä: "Ja Frick oli komppanianpäällikkönne?" hän selkeästi varmistui, että nyt puhutaan samaa kieltä. Mutta mies oli omien sanojensa mukaan tullut ohiajaessaan vain vilkaisemaan, mitä kentällä tapahtuu, eikä hänellä ollut mahdollisuutta jäädä pidemmäksi aikaa. Jos olisin oikea tutkija tai perinteen tallentaja, olisin ehdottanut tapaamista jutustelun merkeissä paremmalla ajalla. En ehdottanut, ja nyt harmittaa.