Tekniikan historian merkkipäiviä

Eilen ajettiin alas Suomen vanhin digitaalinen puhelinkeskus. Se sijaitsi Turussa - jonne muuten perustettiin Suomen ensimmäinen puhelinlaitos vuonna 1882 - uuden kirjastotalon kellarissa, jonne Turun puhelinyhtiön etähallittavat laitetilat jäivät kirjaston tieltä puretun puhelinyhtiön talon peruja.

Nyt poistettu ensimmäisen sukupolven digitaalinen keskus oli otettu käyttöön vuonna 1977. Siihen aikaan puolustusministeriön Radiolaboratorion perillinen, valtion omistama tietoliikenneyhtiö Televa ja Nokia Elektroniikka panivat digitaalikeskustekniikan kehitystyönsä hedelmät yhteen koriin, Telefenno-yhteisyritykseen. Siitä alkoi pitkä ja menestyksekäs "Dixin" eli Nokian DX-puhelinkeskusten tarina. Kolmikymmenvuotinen työura on kunnioitettavan pituinen tietoliikenteen kehitysvauhti huomioiden.

Viikko sitten, 4.12., tuli kuluneeksi 50 vuotta viimeisen höyryveturin valmistumisesta. Viimeiseksi höyryksi jäi Tr1-sarjan raskas tavarajunaveturi nro 1096, "Rulla-Risto". Kyseinen veturi kuului täysin rullalaakeroitujen neljän viimeisen "Riston" sarjaan. Saman vuoden vapuksi ja juhannukseksi olivat valmistuneet sisarsarjan, "Ukko-Pekkana" tunnetun Hr-pikajunaveturin, kaksi rullalaakeroitua yksilöä.

Rullalaakerien etuna aiemmin käytettyihin liukulaakereihin nähden oli käyttövarmuus ja vähäisempi huollon tarve. Toisaalta niiden käyttäminen edellytti komponenteissa huomattavasti aiempaa vähäisempiä valmistusmittojen poikkeamia. Kun rautatiehallitus marraskuussa 1955 oli tilannut kaksi "Rulla-Pekkaa" ja neljä "Rulla-Ristoa" Tampellalta, ei uuden laakeroinnin suunnittelu ollut vielä täysin valmis. Niin pitkällä se kuitenkin oli, että tilaus uskallettiin tehdä.

Rullalaakerointi jäi Suomessa höyryveturitekniikan viimeiseksi kehitysaskeleeksi yhdessä höyrykattiloiden kierrettyjen sidepulttien hitsatuilla pulteilla korvaamisen kanssa. Viimeisten "Pekkojen" ja "Ristojen" valmistuessa vuonna 1957 Valtionrautatiet oli jo tehnyt tilauksia useista dieselveturisarjoista - mm. Vr11-vaihtoveturit ja Hr11- ja Hr12-linjaveturit - ja strategiassaan sitoutunut ryhtymään höyryveturien korvaamiseen dieselvetovoimalla. Tunnettua on, että ensimmäiset dieselveturit kärsivät lukuisista lastentaudeista. Edellä mainituista Vr11:ssä oli kelvoton vaihteisto, Hr11:ssä paitsi kelvoton vaihteisto myös luokaton moottori, ja Hr12 oli auttamattoman alitehoinen. Mutta kehityspotentiaali nähtiin nimenomaan dieselkalustossa, infrastruktuurin kehittymisen myötä luonnollisesti myös sähkökalustossa, kun höyryveturitekniikka katsottiin jo loppuun saakka kehitetyksi.