Hillittyä pauketta

Työpäivän jälkeen istuin linja-autossa rautatieasemalle saakka. Aikomuksenani oli muistaa kotikylän rautatiehistoriaa ostamalla 131-vuotiaan ajanjakson viimeisenä päivänä vielä yksi matkalippu. Virkailija kertoi, että heille ei ole konsernin taholta annettu mitään ohjetta lipunmyynnin lopettamisesta vuodenvaihteessa. Taannoin paikallislehti taisi tehdä ylilyönnin uutisoidessaan lipunmyynnin loppumisesta. Olisi nytkin pitänyt tarkistaa asia asianosaisilta tahoilta itseltään. Seuraava rautatieajanlaskun käännekohta lienee touko-kesäkuun vaihteessa aikataulukauden vaihtuessa.

Kotiin kävellessä tunsin hetken ajan miltei vastustamatonta kiusausta käväistä räikeällä Rakettimyynti-kyltillä viitatussa kaupassa. Jätin kuitenkin käymättä. Emme ole ampuneet raketteja enää olympiadiin. Ruutia ja roskaa sataa tarpeeksi näillä kulmillakin, kun parissa talossa nuori polvi on ehtinyt pikkutykkimiehen ikään. Mutta tunnustettava on, että jokin paukuttelun ajatuksessa olisi itseänikin vielä viehättänyt.

Tämän torpan asukkaille työvelvoitteeton uudenvuodenaatto on harvinaista herkkua. Juhlistimme tekemällä perunasalaatin ja käpykakun. Takkatuli, lämmittävä juoma ja radio viihdyttävät iltaa.

Kulutusjuhlintaa

Puolisoni ja minä innostuimme ajelemaan Lempäälän Ideapark-kauppakeskukseen katsomaan, josko alennusmyynneistä olisi löytynyt jotakin tarpeellista. Vaikka talven tulo näyttää yhtä kitkaiselta kuin vuosi sitten, ostettiin hiihtoasut ja Muumilaakson talvimaisemin kuvitetut petivaatteet.

Ideaparkin idea olla jotakin muuta kuin äärimmäisyyksiä myyvä koko kansan kauppakeskus taitaa olla sammumassa. Nimittäin autolla tullaan Lempäälän kokoiseen kylään rahapussin nyörit avoinna, jos tarjolla on joko halvan tavaran maineella ratsastavia suuria sekatavarakauppoja tai taiteellisuudella tai muodilla myyviä yhden asian "pikkuputiikkeja" (lainausmerkit siksi, että yhden hengen työpanoksen varassa toimivat varsinaiset pikkuliikkeet tuskailivat jo muutama kuukausi kauppakeskuksen avaamisen jälkeen). Sen sijaan isoista huonekaluliikkeistä yksi on lopettanut ja toinen lopettamassa.

Huonekaluliikkeitä ajatellen eräs heikko signaali tuli havaittua. Kauppakeskuksessa nimittäin ei ole eikä ole ollut futon-tyyppisiä vuoteita myyviä liikkeitä. Täysin mutu-pohjalta esitän arvelun, että signaalilla on merkitystä sikäli, että futonien potentiaaliset ostajat yhtäältä ovat sitä väkeä, joka kansantalouden ikärakenteen muutoksen myötä vastaa yhä suurenevasta osasta kotimarkkinakysynnän volyymia, mutta toisaalta he eivät juuri yksityisautoile.

Jos Ideapark haluaa olla muuta kuin ison mittakaavan Kakkostien kauppakeskus, se joutuu panostamaan markkinasegmentin kannalta otollisempiin kuluttajaryhmiin eli esimerkiksi autokauppaan. Ideaparkin nokkamies T. Sukari on tämän todennut ja ryhtyy alkavana vuonna rakennuttamaan 80 000 neliömetrin Retailparkia auto- ja rautakauppoja varten Ideaparkin naapuriin. Autoiluun toki liittyy monia heikkoja ja vähän voimakkaampiakin lähes jokaisen tunnistamia signaaleja, mutta luulen, että autokaupan bisnes on Ideaparkin tyyppisessä ympäristössä vahvemmalla pohjalla kuin esimerkiksi huonekalukaupan.

Ale-hiihtoasuja kun ei päästy ladulle uudistamaan, oli saunalenkiksi tyytyminen kevyempään vaatetukseen ja raudan nosteluun.

Iltavieraina kävi kolme läntisen Uudenmaan ja eteläisen Pirkanmaan viisasta miestä matkalla Ylistarosta omalle maalleen. Munktellin tähti oli jälleen heitä Pohjanmaalle johdattanut. Eskolle onnittelut: 404 muistikortille tallennettua Volvon valmistamaa traktoria kolmen vuoden aikana on aikamoinen saavutus.

Viattomien lasten päivä

Tänään on ollut vanhan kalenterin mukainen neljäs joulupäivä. Suurten kirkollisten juhlien kolmannet ja neljännet päivät - joulupäivien lisäksi on tunnettu ainakin kolmas ja neljäs pääsiäispäivä sekä kolmas helluntaipäivä - olivat ns. pikkupyhiä. Niitä ei vietetty samanlaisella hartaudella kuin edeltäneitä pyhiä. 1600-luvun puolivälistä alkaen näinä päivinä ei Turun hiippakunnassakaan, silloisessa Suomessa, pidetty kirkonmenoja. Kansa vietti päiviä kevyehköjen töiden merkeissä. Suosittua oli ajoittaa talkoot tällaisille "arkipyhille" varsinkin 1600-luvun lopulta alkaen, jolloin protestanttisen puhdasoppisuuden hengessä kiellettiin talkoiden - ja niihin olennaisesti liittyneiden huvitilaisuuksien ja juominkien - järjestäminen lauantaisin ja aattopäivinä.

Taloudellisessa mielessä pikku- eli arkipyhiä ei katsottu hyvällä. Talonpojat päättivät itse työajoistaan, mutta palkollisen työvoiman käyttöä pikkupyhät häiritsivät. Jo uskonpuhdistuksen aikana kuningas Kustaa Vaasa kirjelmöi, miten yleisinä juhlapäivinä tulisi pitää vain Raamattuun perustuvia päiviä, mutta saatiin odottaa aina "hyödyn aikakaudelle", 1770-luvulle saakka, että joulun pikkupyhät hävisivät virallisesta juhlapäiväkalenterista. Kansa kuitenkin teki omia puuhiaan, talkoili ja harrasti talkoiden oheistoimintaa vielä pitkään siellä, missä uutta määräystä ei tarkasti valvottu.

Neljäs joulupäivä on vanhan kristillisen perinteen mukaan nimetty "Viattomien lasten päiväksi". Aivan viime vuosina on kansankirkkomme ryhtynyt jälleen sitä tuomaan esiin muun muassa "enkelikirkkojen" muodossa.

Päivän juuret ovat paljon kauempana historiassa kuin edellä Kustaa Vilkunan "Vuotuisesta ajantiedosta" luettavissa oleva meikäläinen kansanperinne. Viattomien lasten päivää vietetään kristilliseen perinteeseen kuuluvan Betlehemin lastenmurhan muistoksi. Kanonisista evankeliumeista vain Matteukseen tämä tarina on tallennettu (2: 26-18):

Kun Herodes huomasi, että tietäjät olivat pitäneet häntä pilkkanaan, hän raivostui. Hän antoi käskyn, että Betlehemissä ja sen lähistöllä oli surmattava kaikki kaksivuotiaat ja sitä nuoremmat pojat, sen ajan perusteella, jonka hän oli tietäjiltä saanut selville. Näin kävi toteen tämä profeetta Jeremian lausuma ennustus: Ramasta kuuluu huuto, itku ja kova valitus. Raakel itkee lapsiaan eikä lohdutuksesta huoli, sillä heitä ei enää ole.

Muut evankeliumit sen paremmin kuin synoptisten evankeliumien yhteiseksi perustaksi 1800-luvulla tehdyssä tutkimuksessa rekonstruoitu "Loqiaquelle" eli Q-lähde, eräänlainen Jeesuksen opetuspuhekokoelma, eivät lastenmurhatarinaa tunne.

Lieneekö Matteus liittänyt evankeliumiinsa omiaan, jotta saisi profeetallisen ennustuksen näyttävän toteenkäyneeltä? Kirjoittaja - oli hän sitten Jeesuksen oppilaaksi ryhtynyt publikaani-Matteus, kuten toisinaan on uskottu, tai sitten joku aivan muu, myöhemmin elänyt - oli mitä ilmeisimmin juutalainen, jonka teologisissa käsityksissä profeetoilla oli vankka sijansa.

Vai ottiko kirjoittaja aiheensa hieman erilaisesta lapsenmurhasta, josta ovat muutkin kirjoittaneet? Nimittäin Juudean kuningas Herodes Suuri oli vanhoilla päivillään rappeutunut sivistyneestä ja taitavasta reaalipoliitikosta pahemman luokan tyranniksi.

Herodes ei ollut syntyjään juudealainen. Hän oli ylhäistä syntyperää Idumeasta, jota ainakin Vanhassa Testamentissa kutsutaan Edomiksi. Juutalaiset makkabealaiset valloittivat muutama vuosikymmen ennen Herodeksen syntymää Idumean - joka tietyissä vaiheissa aiemminkin oli kuulunut Juudeaan, mutta vapautunut jälleen - ja käännyttivät suuren osan sen väestöä juutalaisuuteen.

Rooman ensimmäisen triumviraatin voimahahmo Pompeius liitti 60-luvulla eaa. Juudean osaksi Rooman valtakuntaa. Sittemmin Herodeksen isä Antipatros ryhtyi aktiiviseksi triumviraatin toisen suuren miehen, Julius Caesarin, tukijaksi ja osaltaan auttoi tätä pääsemään valtaan Pompeiuksen kuoltua. Vastineeksi tästä Caesar nimitti Antipatroksen Juudean hallitsijaksi.

Mikään pikkunilkki ei Antipatroksen poika Herodes ollut, vaikka kristillinen perinne hänet mieluusti sellaisena esittää. Lisänimi "Suuri" on historian mittakaavassa ansaittu. Hän sai jo nuorena vastuullisia tehtäviä ja menestyi niissä. Perittyään Juudean hallinnan isänsä jälkeen hän toimi Rooman strategisten tavoitteiden mukaisesti. Paitsi että hän menestyksekkäästi puolusti alueitaan Rooman vihollisvaltiota Parthiaa vastaan, hän levitti hellenististä kulttuuriperintöä harjoittaen runsasta rakennustoimintaa ja kulttuurillisia rientoja.

Herodes pelasi isoilla panoksilla Rooman imperiumin valtapolitiikassa sellaisten miesten kuin Marcus Antoniuksen ja Octavianuksen kanssa. Caesarin murhan jälkeen Herodes oli hetken aikaa väleissä Caesaria vastustaneen liikkeen pääsuunnittelijoiden Brutuksen ja Cassiuksen kanssa, nämä kun olivat paenneet Caesarin kannattajien kiukkua Syyrian provinssiin. Kun tilanne kuitenkin kääntyi toisen triumviraatin - Caesarin surmaajia vastaan taistelleiden Antoniuksen, Octavianuksen ja Lepiduksen - hyväksi, Herodes liittoutui näiden kanssa jääden triumviraatin sisäisissäkin kiistoissa lopulta voittaneelle eli Octavianuksen puolelle. Herodes sai vahvan suosijan, kun Octavianuksesta aikanaan tuli Rooman ensimmäinen keisari, kunnianimeltään Augustus. Rooman tuella ja Roomaa tukien Herodes liitti Juudeaan synnyinmaansa Idumean sekä lisäksi Galilean ja Samarian.

Mutta juutalaisten mieleen ei Herodes ollut. Varsinkaan puhdasoppisen juutalaisuuden puolesta kiivailleet fariseukset eivät häntä hyväksyneet hänen edomilaisuutensa vuoksi - olihan Mooseksen kirjojen perinteessä edomilaiset yhdistetty hölmöläishahmo Esauhun. Jo valtakautensa alkupuolella hän oli surmauttanut juutalaista yläluokkaa edustaneita saddukeuksia. Erityisesti Herodeksen toteuttamaa Rooman valtakunnan kotkatunnuksen pystyttämistä Jerusalemin temppeliin fariseukset eivät voineet antaa anteeksi. Herodes oli monien juutalaisten odotuksiin nähden yhtäältä liian maallinen ja toisaalta liian kansainvälinen johtaja. Häntä kiinnostivat enemmän Rooman imperiumin valtapelit kuin juutalaisuuden henkinen ja hengellinen perintö. Ehkä kielteinen näkemys hänestä on jäänyt kristikunnalle juutalaisten evankeliuminkirjoittajien perintönä. Siihen kuvaan ajatus lastenmurhastakin sopii, yksi synti lukuisten muiden joukossa.

Ei niin, että Herodes olisi ollut esimerkillinen hallitsija. Viimeisinä vuosinaan hän muuttui vainoharhaiseksi tyranniksi. Hän muun muassa surmautti kolme poikaansa, joiden uskoi juonittelevan itseään vastaan. Myös vaimonsa Mariammen ja muita läheisiään hän murhautti.

Ei liene kaukaa haettu ajatus, että hallitsijan omien poikien surmaaminen on järkyttävyydessään saanut kokonaisen kaupungin lastenmurhan mittasuhteet vuosikymmenten kuluessa - varsinkin kun Betlehemin lastenmurhaa muistelee evankelistoista vain juutalaisinta ajatusmaailmaa edustava Matteus. Herodeksen teettämä viimeinen lapsenmurha, oman pojan Antipaterin surmauttaminen, tapahtui vain muutamia päiviä ennen vanhuksen kuolemaa ilmeisesti vuonna 4 eaa.

Herodes Suuren kolkkoa jälkimainetta vahvistivat hänen Herodes-nimeä kantavat poikansa, jotka jakoivat hallitusvallan isän kuoleman jälkeen. Herodes Arkhelaos hallitsi omia alueitaan niin kelvottomasti, että Rooman piti lähettää Syyrian legaatiksi neljää legioonaa komentamaan ja asioita selvittelemään Raamatustakin tuttu Quirinius. Toinen eloon jääneistä pojista, Herodes Antipas jää ainakin Raamatussa epäedulliseen valoon, hänet kun mainitaan Johannes Kastajan surmauttajana ja Jeesuksen pilkkaajana. Nämä kaksi veijaria purkivat isänsä rakentaman valtapoliittisen perinnön ja jotta he eivät olisi saaneet isompaa vahinkoa aikaan, keisarit Augustus ja tämän seuraaja Tiberius järjestivät heidät kukkoilemaan Galliaan (kolmas poika, Herodes Filippos, sen sijaan tunnetaan vähämerkityksisenä mutta tehtävänsä veljiään tai velipuoliaan asiallisemmin hoitaneena perinnönjakajana).

Tapahtumien ajoituksesta

Herodeksen kuolinvuodesta ei olla aivan yksimielisiä, mutta melko selvä on, että Luukkaan Jouluevankeliumin kertomus verollepanosta ja Matteuksen kirjoittamat Herodeksen väkivaltaiset tempaukset valtakautensa loppuaikoina eivät ole ajoituksellisesti yhteensovitettavissa. Tulkoon siis kirjoitetuksi muutama huomio verollepanosta ja sen toteuttajista.

Karthagolainen noin vuosina 155-230 elänyt kirkkoisä Tertullianus - nimi koko komeudessaan kuuluu Quintus Septimius Florens Tertullianus - kirjoitti opponoidessaan reilu vuosisata aiemmin syntynyttä kilpailevaa kristillistä suuntausta, markionilaisuutta, vastaan (Adversus Marcionem, IV.19):

Sed et census constat actos sub Augusto nunc in Iudaea per Sentium Saturninum, apud quos genus eius inquirere potuissent.

Tertullianus lienee kirjoittanut ajan sivistyneistön tapaan kreikaksi, mutta meille on säilynyt vain latinalainen käännös. Tiettävästi Tertullianus on ainoa kirjoittaja, joka korjaa verollepanon ajoitusvirheen - se ei ole hänen tekstinsä varsinainen tarkoitus tällä kohtaa, vaan osa laajoja perusteluja, joilla hän tuomitsee ne kustomoinnit, joita Markion teki Luukkaan evankeliumille.

Tertullianuksen mukaan on "hyvin tunnettua", että verollepano tapahtui Sentius Saturninuksen ollessa Syyrian legaattina eli käskynhaltijana. Luukkaan evankeliumissa väitetään käskynhaltijana toiminen tuolloin (Publius Sulpcius) Quiriniuksen - joka korkea-arvoisena virkamiehenä luultavasti itse kirjoitti nimensä mieluummin kreikaksi, siihen tapaan kuin mekin sen ennenvanhaan Jouluevankeliumista luimme: Kyrenios.

Quirinius hoiti legaatin virkaa kuitenkin vasta, kun Herodes Suuri oli kuollut - itse asiassa Quirinius lähetettiin paikkailemaan tilannetta Herodeksen yhden pojan, Herodes Arkhelaoksen sotkettua asioita päästyään valtaan isänsä jälkeen. Tässä yhteydessä, vuonna 6 jaa., Juudea liitettiin Syyrian provinssiin. Ei näytä mahdolliselta, että Herodes Suuri ja Quirinius olisivat vaikuttaneet Juudeassa samaan aikaan.

Herodes Suuren vielä eläessä, vuosina 9-6 eaa., Syyrian legaatin virkaa hoiti Tertullianuksen muistama (Gaius) Sentius Saturninus. Legaatit olivat aikansa huippuvirkamiehiä, mitä taustaa vasten on hyvin ymmärrettävää, että roomalaisen kulttuuriperinnön ympäröimänä elänyt Tertullianus tunsi hyvin imperiumin mahtimiesten historian parisataa vuotta itseään edeltäneeltäkin ajalta.

On kuitenkin niin, että Tertullianuksen lisäksi muut lähteet eivät yhdistä Sentiusta Juudean verollepanoon. Ainakin juutalaisten historiaa kirjoittanut Flavius Josephus mainitsee hänet Syyrian legaattina (esim. Antiquitates Iudaicae, XVII.1.1), mutta verotuksesta hänen kohdallaan ei kirjoiteta.

Sen sijaan teoksen 18. kirjassa (XVIII,1,1) Josephus kertoo Quiriniuksen legaattikaudella toimitetusta verollepanosta ja sen aiheuttamasta tyytymättömyydestä ja väkivaltaisuuksista.

Josephus julkaisi historiateoksensa 90-luvulla jaa. On esitetty, että Luukkaan evankeliumin kirjoittaja käytti Josephuksen tekstiä melko lähdekritiikittömästi viitatessaan yleisiin historiallisiin tapahtumiin - verollepano olisi otettu sieltä ja yhdistetty vuosikymmen aiemmin, Herodes Suuren aikana, tapahtuneisiin asioihin.

Kreikkaa osaamattomana joudun nyt heikoille jäille, mutta olkoon. Luukkaan evankeliumin 2. luvun 2. jae kuuluu, kuten hyvin tiedämme, seuraavasti:

Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana.

Alkutekstissä (Westcott-Hort-laitos) sama kuuluu latinalaisittain translitteroituna näin:

hautê apographê prôtê egeneto hêgemoneuontos tês Surias Kurêniou

En tiedä, miten oikein tai väärin luen edellä linkitettyä Perseus-projektin kääntäjää, kun kuvittelen jakeen olevan käännettävissä myös tähän tapaan: Tämä verollepano tapahtui ennen kuin Kyrenios oli Syyriassa. Toisaalta Josephus sen paremmin kuin muutkaan lähteet eivät anna tukea tällaiselle tulkinnalle.

Muuten, tuo mainittu vanhoja tekstejä verkkoon tuottava Perseus-projekti - jota omasta kapeasta näkökulmastani pidän Internetin sisällöntuotannon tähänastisista saavutuksista suurimpana - tarjoaa kattavan valikoiman antiikin tekstiperintöä alkukielillä ja käännöksinä. Esimerkiksi Josephukselta viitatun englanninkielisen käännöksen lisäksi on saatavilla myös kreikankieliseen laitos, jota tämän teoksen, "Antiquitates Iudaicaen", kohdalla pidetään alkukielisenä. Edeltävän työnsä, 70-luvun juutalaissodista ja niiden taustasta kertovan, latinalaisittain "De bello Iudaicon" Josephus kirjoitti ensin omalla äidinkielellään arameaksi ja käänsi tai käännätti sen myöhemmin aikansa kulttuurin yleiskielelle kreikaksi. Hän opiskeli kreikkaa aktiivisesti, ja saattoi julkaista massiivisen juutalaishistoriansa 90-luvulla alkujaankin jo kreikaksi kirjoitettuna. Hänestä kelpaisi tällaisen historianharrastajankin ottaa oppia.

Kynttilät vähissä

Joulupäivän aamuna ajelimme Sääksmäen kirkolle, mutta muutoin pyhät on vietetty kotiseinien sisällä.

Tapaninpäivä oli aamusta saakka harmaa. Tuhlasin pääosan siitä tietokoneen ääressä ja hämmästyin, kun hämärä oli muuttunut pimeäksi.

Sähköpostia on tullut paljon, mutta lähestulkoon yksinomaan roskapostia. Päättyvän vuoden tulokkaita ovat olleet kellokauppiaat.

Slutligen tillönskas bloggens samtliga läsare en fröjdefull julhelg

Päätin viettää jouluaattoaamuhetken huoltoasemalla, mikä ei osoittautunut kovin omaperäiseksi ratkaisuksi. Vaalimaan rekkajonoa vastaava autonpesukonejono oli jättänyt häntänsä aamuun ja aseman avautumisminuutilla paikalle saapuneena sain jonosta vasta neljännen sijan. Rekkajonomies on hieno titteli, mutta ei pesukonejonomieskään huono ole.

Aamiaiseksi ohrapuuroa ja kahvia.

Torpan kauniimpi asukas lähti työtehtäviin, joita hänen ammattikunnallaan pyhien aikaan riittää. Tällä kertaa vuorossa häkki, mi´sulkee kaikenlaisia sirkuttajia. Jäin kotimieheksi, koristelin kuusen, vein lyhteen linnuille ja lankkasin saappaat.

Kohta joulurauhan julistus radion kautta kuultuna. Päiväohjelmassa luvassa ateriointia, kunniavartio hautausmaalla ja ehkäpä iltakirkko.

Hyvää ja rauhallista joulua kaikille lukijoille!

Pitkien pyhien alla

Torilta joulukuusi, linnuille kauralyhde ja ohrasuurimoita joulupuuroon. Kuusitarjontaa oli paljon, mutta parhaat taisivat olla jo menneet. Perinteisen mallin sijasta päädyimme pihtaan, kun Tammelasta saakka sellaisia oli tultu myymään.

Loppupäivä kului kotia siivoillessa. Talvipäivänseisauksen aurinko ei jaksanut kiivetä mäenrinteen metsänreunan yli, vaikka iltapäivä oli vasta aluillaan.

Olin näemmä onnistunut varastoimaan työhuoneeseeni paperikassillisen verran tarpeetonta paperia eikä edes kovin pitkässä ajassa. Työmaan työhuoneessa tilanne on vielä karumpi. Se siitä paperittomasta toimistosta.

Kotikalja laitettiin käymään päivällä. Iltapuhteena on luvassa hiukan perunateatteria.

Der Krieg ist eine bloße Fortsetzung der Politik mit anderen Mitteln

Varsinkaan joulun alla ei taida olla sopivaa lukea militariaa, mutta olkoon. Suomen sotilas -lehden pääkirjoitus sisältää historian ystäville mielenkiintoisen pähkinän pohdittavaksi. "Löytyyhän meiltä Suomestakin kylliksi historiattomia ja typeriä, itsensä älyköksi nimittäneitä ihmisiä ehdottamaan Maon ja Stalinin jälkeen maailmanhistorian suurimman teurastajan, Leninin, patsaan pystyttämistä pääkaupunkiimme. Miksei sitten saman tien keisari Vilhelm II:n patsasta ja Hitler-aukiota?"

Jos lainaus riisutaan ylimääräisistä tunteenpurkauksista, jää jäljelle kysymyksen kova ydin, joka heijastelee hyvin pienen isänmaamme asemaa kansainvälisessä politiikassa. Nykyään Leninin patsaan pystyttäminen olisi kansainvälisessä mittakaavassa lukuisia kansoja ja väestöryhmiä kohtaan koko lailla yhtä sopimatonta kuin Hitlerin patsas olisi joitakin toisia - ja samojakin - kansoja ja ryhmiä kohtaan. Toisaalta siitäkään ei päästäne mihinkään, että molemmat veijarit olivat tärkeitä Suomen historian kannalta. Vaikka molempien toimet aikaansaivat melkoisia lahtauksia pitkin Eurooppaa ja laajemmaltikin, voi molemmilla nähdä olleen myös joitakin hyvää annettavaa meille, niin epäkorrektia kuin sitä onkin tällaisten hahmojen kohdalla tunnustaa.

Leninin voi katsantokannasta riippuen enemmän tai vähemmän voimakkaasti nähdä vaikuttaneen siihen, että itsenäistyimme. Onpa hänen joskus sanottu jopa lahjoittaneen itsenäisyyden Suomelle. Hitlerin taas voidaan nähdä olleen pelastamassa Suomea kesällä 1944 Neuvostoliiton suurhyökkäykseltä - aiheesta on ainakin M. Jokisipilä tehnyt muutama vuosi sitten mielenkiintoisen tutkimuksen "Aseveljiä vai liittolaisia? Suomi, Saksan liittosopimusvaatimukset ja Rytin-Ribbentropin sopimus" romuttaen samalla Suomessa vuosikymmeniä sitkeästi elänyttä myyttiä presidentti Rytin uhrautuvasta sankarillisuudesta ja hänen Saksan ulkoministerin Ribbentropin kanssa tekemänsä sopimuksen merkityksestä. Yhtä kaikki, pyyteettöminä Suomen ystävinä sen paremmin Leniniä kuin Hitleriäkään on noita mainittuja Suomen kannalta myönteisiä toimia edeltäneiden tai seuranneiden asioiden valossa vaikea nähdä.

Jos henkilönpalvontapatsaita pitää pystyttää, niin löytyisi kai vähemmän verisiä ehdokkaita. Ainakin taiteilija, sotaveteraani T. Laaksoselle sellaista on ehdotettu.

Mitä mainittuun sotilaslehteen muuten tulee, se on joitakin vuosia sitten tapahtuneen päätoimittajanvaihdoksen myötä muuttunut yhdeksi NATO-liittoutumisen pää-äänenkannattajaksi. Siinä missä edellinen päätoimittaja, evp-upseeri H. Tiilikainen oli ammattikunnalleen ominaiseen tapaan päivänpoliittisten kysymysten suhteen varsin pidättyväinen, ei nykyinen päätoimittaja, reservinupseeri J. Puuperä, säästele kannanotoissaan. Lehden kunniaksi on todettava monenlaisten ajatusten kirjon esiin pääsy. Nyt K. Kuusela, ainakin museosotilasajoneuvojen ystäville tuttu mies, kirjoittaa Venäjän kanssa liittoutumisen puolesta.

Nämä kaksi kantaa, yhtäältä Puuperän NATO-linja, toisaalta Kuuselan Venäjä-linja, kertovat siitä, että puolustusministeri Häkämies ei ollut aivan hakoteillä median ja yleisön vahvasti ylitulkitsemassa taannoisessa lausunnossaan Suomen turvallisuuspoliittisista haasteista. Maantieteelle emme voi mitään. On yksi asia todeta haasteet ja toinen asia pohtia niihin vastaamisen keinoja. Löytyisivätkö keinotkin jostain "puuperäläisyyden" ja "kuuselalaisuuden" välimaastosta? Sitä miettiköön hevonen: sillä on iso pää.

Täysi koulupäivä

En muista aiemmin jääneeni junasta Valimon seisakkeella. Huopalahdesta olen muutenkin jatkanut lähes aina Vantaankosken rataa. A-junassa kummeksuin hetken, miksi junan ei kuulutettu jatkavan Leppävaaraan, koska M-junien kuulutetaan jatkavan Vantaankoskelle. Lähiliikenteessäkin Rantarata katsottaneen päälinjaksi noilla kulmilla.

Suomen suurin lajissaan oli myös kiistämättä kaunis. Tuttu mies vuosien takaa esitteli avaria tietotekniikan opetustiloja. Päivän aiheena muutenkin ATK-asiaa. Luennoitsija manasi "varjo-IT:tä", tietoteknisesti sivistyneiden käyttäjien omaa työtään helpottamaan tekemiä ratkaisuja, jotka eivät ole organisaation tietohallintostrategian mukaisia. Olisin ollut mieluusti eri mieltä ja tuonut esimerkiksi vaikka viime viikolla kuullun ja tännekin kirjoittamani kännykän isoisän, Mobira Citymanin syntytarinan. Minulla oli kauluspaita ja suorat housut, joten päätin olla herättämättä pahennusta ja pidin suuni kiinni. Eikö silti ainakin kohtuullisen pienessä asiantuntijaorganisaatiossa tietohallinnon strategia voisi olla tyyppiä "Nörtti konffaa ja nörtti koodaa ja nörtti vastaa itse säätämisistänsä"?

Kurssipäivän olisi viihtynyt loppuun saakka, mutta Pendolinon piti antaa viedä Tampereelle hiukan kulahtaneempaan - joskin aivan tarkoituksenmukaiseen - opiskeluympäristöön. Avoimen yliopiston lukukauden viimeisessä tentissä oli yllättävän paljon osanottajia. En muista, että parina aikaisempana joulunalusaikana näin olisi ollut.

En ole tavannut käydä arvosanankorotustenttejä yrittämässä, mutta nyt kävin. Kunnallisoikeuden perusteiden jälkimmäisestä tentistä toukokuussa nimittäin tuli kirkas ykkönen. Perusopintokokonaisuuden opinto-oikeus kestää kaikkiaan kolme lukukautta, joten tänään oli viimeinen tilaisuus tenttiä mitään edellissyksynä aloitettuun "approon". En nytkään ollut lukenut niinkuin lakia pitäisi lukea, mutta keväällä lukemani Heurun "Kuntalaki käytännössä" -kirjan (2001) sijasta sain jokin aika sitten yliopiston kirjastosta lainattua kuntalain "virallisen" kommentaarin, Harjulan ja Prättälän "Kuntalain" tämänvuotisen painoksen. Heurun teos on varmasti näistä kahdesta tieteellisempi, mutta Harjulan ja Prättälän kirja helppolukuisempi ja käytännönläheisempi. Pidin sitä näistä vaihtoehdoista helppolukuisempana. Toiseen tentittävään aineistoon, "Kuntademokratian vihreään kirjaan" (PDF-tiedosto, 656 kB), tuli nytkin paneuduttua kovin huonosti, samoin luentomuistiinpanoihin.

Jokseenkin yllätys oli, että tenttikysymykset olivat - jos suinkin oikein muistan - samat kuin toukokuussa (kysymyksenasettelut olivat monisanaisia ja kysymyspaperi piti palauttaa, joten tässä muistinvaraisesti tiivistelmät):

1. Kuntalaisten osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksien ongelmat ja kehittämiskohteet


2. Kunnan tilintarkastajien pätevyysvaatimukset, kelpoisuudet ja tehtävät sekä yleispiirteinen kuvaus kunnan tilintarkastusprosessista


3. Toimielimen ja viranhaltijan otto-oikeus, sen tarkoitus ja soveltamisala.

Voi olla, että vaikka tenttiin lukeminen rajoittui eiliseen päivään ja tämän päivän Tl-Psl-Tpe-junamatkoihin, sain silti hiukan enemmän paperille kuin keväällä. Ei se ole tae aikeideni onnistumisesta. Mutta tulipahan simuloitua hetki ahkeraa opiskelijaa.

Pasilan seutuville mennessäni olen tavannut ottaa digikameran mukaan. Vielä olisi mahdollisuuksia saada oikeassa työssä olevia Dv16-vetureita muistikortille. Yksi tuollainen 1950-luvun elävä joskin kauhtunut muisto - sarjan veturit on rakennettu vuonna 1962, mutta ne ovat 1950-luvulla suunniteltujen ja rakennettujen Dv11/Vr11-veturien suoria johdannaisia - olisi ollut kuvauksellisessa paikassa Ilmalan ratasillan kupeessa, mutta liikkuvan taajamajunan ikkunan läpi olisi ollut turha yrittää kuvata. Olen kuullut tai lukenut Dv16:n poistoaikataulustakin jotain, mutta ei tule mieleen, mitä. Onko rautatiehenkisillä lukijoilla tietoa asiasta?

Leivontapäivä

Pidimme torpan joululeipomispäivän. Kovin runsaasti ei ole vuosiin leivottu, mutta nyt teimme reilun annoksen piparkakkuja. Riittääpähän kahvileipää joulun jälkeenkin.

Iltapäivällä poikkesimme liikuntahallin kuntosalilla. Paikka oli lauantain myöhäisiltapäiväksikin harvinaisen hiljainen. Isossa salissa ei ollut sen paremmin futsal- kuin lentopallo-otteluitakaan, ja rautaa nostelemassa lisäksemme vain yksi asiakas. Käsivarret tuntuvat nyt siltä, että vähempikin olisi riittänyt. En tapaa treenata niitä kovinkaan paljon, mutta käsipainoilla saa mielenkiintoisen lisän useaan muuhun harjoitteeseen.

Vanhoja ja uusia kirjoittajia teemoilla ja ilman

Kaksi viikkoa sitten Khilou lopetti bloggaamisen. Hänen bloginsa oli ensimmäisiä, johon tutustuin. Siihen aikaan blogit olivat erilainen genre kuin nyt. Lopettaminen on menetys, ja kirjoittaja selvästi niitä miehiä, jotka eivät päätöksiään helposti pyörrä.

Toinen vanhan koulukunnan blogi-instituutio, Maalainen, pitää hengähdystaukoa.

Uusia teemallisia blogeja julkaistaan listalle toisinaan sykäyksittäin. Se on ehkä joskus blogimaailman ulkopuolisista seikoista johtuvaa - esimerkkinä vaikka viime talven vaaliblogit - ja joskus verkkoyhteisöllisyyden tuottamaa, josta lienee kyse esimerkiksi käsityöblogeissa.

Hiljattain listattu kolmen ortodoksisesta uskosta kirjoittavan blogin, piispa Arsenin, äiti Kristodulin ja isä Raunon, esiinmarssi on uusin tällainen teemasykäys.

Valokuvatorstain kiire

Valokuvatorstai-blogissa on tänään ollut kiire.

Palokunnan savusukeltajilla on työssään kiire. Tässä tosin vain harjoitellaan.

Veturiradionpoikanen taskunpohjalla

Työpäivän jälkeen taajamajunalla kohti etelää. Puolisoni ja minä vietimme illan Hyvinkäällä museonäyttelyn avajaisissa.

Avajaispuheessaan entisen matkapuhelinvalmistajan Benefonin (joka nykyään ymmärtääkseni vaikuttaa vahvasti alankomaalaistuneena ohjelmistovalmistajana) perustaja toi mielenkiintoisella tavalla esiin, miten tämän päivän GSM-kännykkä on historiallisessa jatkumossa suoraan Saloran vuonna 1973 nopealla aikataululla kehittämän 24-kanavaisen VHF-alueella toimivan veturiradion perillinen. Väliin toki mahtui suoraan VR:n linjaradiosta maanteille lainattu ARP eli Auto-Radio-Puhelin-järjestelmä, kuten se aikanaan virallisesti kirjoitettiin, sekä monen yhä muistamat 450 MHz:n ja sittemmin 900 MHz:n NMT-matkapuhelinverkot.

Entistä suuremmalla syyllä pidän puhelimeni soittoäänenä VR:n linjaradion kutsua.

Useampikin matkapuhelintekniikan innovaattori lienee aloittanut uransa rautatielaitoksen radiopuhelintekniikan parissa. Ainakin Mobira Citymanin, ensimmäisen "kännykän", kehitystiimin vetäjä oli myös veturiradionäyttelyä avaamassa. Cityman kuulemma kehitettiin oman työn ohessa kokeilumielessä, eikä se kuulunut mihinkään Mobiran suunnitelmiin. Mobiralaiset esittelivät laitteen Posti- ja lennätinhallitukselle, joka asetti sille heti ankarat myyntirajoitukset. Silloisen 450 MHz:n NMT-verkon ylläpitäjä nimittäin pelkäsi verkon kapasiteetin loppuvan hetkessä, jos kansalaiset innostuisivat ostamaan melkein taskuun mahtuvia kannettavia puhelimia. 450 MHz:n Citymania myytiin virallisesti 100 kpl "ja jonkin verran tiskin alta". Pian Cityman modifioitiin uuteen 900 MHz:n NMT-verkkoon, ja siitä tuli yksi 1980-luvun lopun juppivuosien ikoni.

Itse näyttely oli pienimuotoinen ja hyvin tehty. Suomen Rautatiemuseolla on taito yhdistää näyttelyissään nykymuodinmukainen graafisuutta korostava ilmaisumuoto riittävään informatiivisuuteen. Hyvinkäällä ei pelätä käyttää kirjaimia museonäyttelyssäkään, ja saadaan aikaan sekä hyvältä näyttäviä että tietoa tarjoavia kokonaisuuksia.

Matti ehti kertoa, että museosäätiö oli toissapäiväisessä kokouksessaan hyväksynyt yhteistyösuunnitelmat Toijalan kanssa. Tähän saakka on edetty hitaasti tunnustellen. Ehkä vihdoin mekin saamme maistaa ripauksen ammattiosaamisen hedelmistä.

Hyvinkään aseman lipputoimisto sulkee ovensa klo 18, joten paluulipun ostossa tuli hyödynnettyä ensi kertaa Junamaattia. Kotiaseman lipunmyynnin päättymistä ennakoiden vaihdoin vuoden lopussa vanhenevan pankkiautomaattikorttini Electron-korttiin, joka käy automaatista ostettavien junalippujen maksuvälineenä. Tähän saakka en ole omistanut ensimmäistäkään maksukorttia. Ja heti on pankki alkanut ahneeksi: kotona odotti mainoskirje luottokortista. Paperinkeräykseen joutaa.

Hiljaiseloa

Työpäivän aiheena pitkästä aikaa opettamista. Edellisestä kerrasta on yli kolme kuukautta. chown, chgrp, cdmod ja muita Unix-tyyppisten perusperinteitä.

Tähän vuodenaikaan iltalenkki kuuluisi hiihtää, mutta oli taas tyydyttävä hölkkäämiseen. Tämän syystalven uutuus kotikulmien lenkkiteillä näyttää olevan otsalamppu. Varmaankin hyvä apuneuvo, kun paikoin on pimeää ja kuoppaista.

Tekniikan historian merkkipäiviä

Eilen ajettiin alas Suomen vanhin digitaalinen puhelinkeskus. Se sijaitsi Turussa - jonne muuten perustettiin Suomen ensimmäinen puhelinlaitos vuonna 1882 - uuden kirjastotalon kellarissa, jonne Turun puhelinyhtiön etähallittavat laitetilat jäivät kirjaston tieltä puretun puhelinyhtiön talon peruja.

Nyt poistettu ensimmäisen sukupolven digitaalinen keskus oli otettu käyttöön vuonna 1977. Siihen aikaan puolustusministeriön Radiolaboratorion perillinen, valtion omistama tietoliikenneyhtiö Televa ja Nokia Elektroniikka panivat digitaalikeskustekniikan kehitystyönsä hedelmät yhteen koriin, Telefenno-yhteisyritykseen. Siitä alkoi pitkä ja menestyksekäs "Dixin" eli Nokian DX-puhelinkeskusten tarina. Kolmikymmenvuotinen työura on kunnioitettavan pituinen tietoliikenteen kehitysvauhti huomioiden.

Viikko sitten, 4.12., tuli kuluneeksi 50 vuotta viimeisen höyryveturin valmistumisesta. Viimeiseksi höyryksi jäi Tr1-sarjan raskas tavarajunaveturi nro 1096, "Rulla-Risto". Kyseinen veturi kuului täysin rullalaakeroitujen neljän viimeisen "Riston" sarjaan. Saman vuoden vapuksi ja juhannukseksi olivat valmistuneet sisarsarjan, "Ukko-Pekkana" tunnetun Hr-pikajunaveturin, kaksi rullalaakeroitua yksilöä.

Rullalaakerien etuna aiemmin käytettyihin liukulaakereihin nähden oli käyttövarmuus ja vähäisempi huollon tarve. Toisaalta niiden käyttäminen edellytti komponenteissa huomattavasti aiempaa vähäisempiä valmistusmittojen poikkeamia. Kun rautatiehallitus marraskuussa 1955 oli tilannut kaksi "Rulla-Pekkaa" ja neljä "Rulla-Ristoa" Tampellalta, ei uuden laakeroinnin suunnittelu ollut vielä täysin valmis. Niin pitkällä se kuitenkin oli, että tilaus uskallettiin tehdä.

Rullalaakerointi jäi Suomessa höyryveturitekniikan viimeiseksi kehitysaskeleeksi yhdessä höyrykattiloiden kierrettyjen sidepulttien hitsatuilla pulteilla korvaamisen kanssa. Viimeisten "Pekkojen" ja "Ristojen" valmistuessa vuonna 1957 Valtionrautatiet oli jo tehnyt tilauksia useista dieselveturisarjoista - mm. Vr11-vaihtoveturit ja Hr11- ja Hr12-linjaveturit - ja strategiassaan sitoutunut ryhtymään höyryveturien korvaamiseen dieselvetovoimalla. Tunnettua on, että ensimmäiset dieselveturit kärsivät lukuisista lastentaudeista. Edellä mainituista Vr11:ssä oli kelvoton vaihteisto, Hr11:ssä paitsi kelvoton vaihteisto myös luokaton moottori, ja Hr12 oli auttamattoman alitehoinen. Mutta kehityspotentiaali nähtiin nimenomaan dieselkalustossa, infrastruktuurin kehittymisen myötä luonnollisesti myös sähkökalustossa, kun höyryveturitekniikka katsottiin jo loppuun saakka kehitetyksi.

Vilma
kesä 2003 - 30.11.2007

Eilen illalla saimme suruviestin. Vilma-vainaa oli löytynyt jo katoamispäivänään ojasta, ja löytäjä - eläinystävä itsekin - oli päättänyt säilyttää kissaa vähän aikaa, josko sen isäntäväki löytyisi. Kaupan ilmoitustaululle viemämme katoamisilmoituksen perusteella asia selvisi.

Loppu oli kaikesta päättäen ollut nopea: mitä todennäköisimmin auton kolhaisu. Kissa oli kerällä kuin olisi nukkunut.

Tänään aamupäivällä saatoimme pikku ystävämme maan poveen paikalle, jossa se hyvin viihtyi.

Vilma eli luonamme tarkalleen neljä vuotta ja yhden kuukauden. Alkuperäisen isäntäväkensä ilmeisesti hylkäämä kesäkissa viihtyi hyvin ja kotiutui nopeasti perheenjäseneksi. Seurallinen ja ihmisrakas kissa touhusi mukana monissa kodin ja kotipihan askareissa.



Nyt on ystävää ikävä.

In aqua sanitas

Nokian vesitilanne ei ole kadehdittava. Ensin myrkyttyminen, sitten katkos runkoputkistossa ja tänä aamuna toinen. Kaupungin työmiehet ovat urakoineet lähes vuorotta niin putkirikkojen kanssa kuin varikolla puhtaan veden lastauksessa ja vedenjakelun tukitoimissa. Toivottavasti tämä hiljaisen puurtajakunnan työpanos muistetaan paikkakunnalla, vaikka voimakasta kritiikkiä kaupungin toimintaa kohtaan ymmärrettävästi esiintyy.


Trukkikuskit lastasivat kaupungin varikolla keskeytymättä pullovesilavoja jakeluautoina toimineisiin vapaaehtoisväen pakettiautoihin.

Eilen vapaaehtoisia oli kaupungin työntekijöiden ja sotaväen apuna töissä kuutisenkymmentä, tänään lähes sata. Viime yönä meni pitkään, välillä kotiin ja aamulla herätys neljältä. Tänään onneksi vuoronvaihto jo kahdelta.

Pakettiautopartiomme, yksi monista, ehti päivän aikana kuljettaa seitsemän trukkilavallista vesipulloja kotitalouksiin. Pien- ja rivitaloissa jaettiin oville, mutta kerrostaloissa oli aikaresurssin rajallisuuden vuoksi pakko kutsua asukkaat hakemaan itse vetensä, ja viedä kotiovelle vain heille, jotka eivät itse voineet tulla hakemaan. Resurssitehokkuutta ajatellen oli arveluttavaa tuoda vesi niinkin monelle kotiovelle saakka, mutta ajatellen tämänkaltaisten poikkeamien helposti synnyttämää ja sinänsä mitä ymmärrettävintä levottomuutta valittu toimintatapa oli järkevä.

Varsinaiseksi ongelmaksi tuli koteihin jaettavaksi tarkoitetun desinfiointiaineen loppuminen turhan nopeasti. Huomenna lienee toivoa saada lisää.

Otsikon lause on jonkin pullovedentuottajan mainoslause. Ihan osuva, joskaan ei ehkä juuri nyt Nokialla.

Junamatkustushavaintoja

Kurssipäivän anti oli monipuolinen, mutta parhaiten mieleen taisi jäädä lounaspöytäkeskustelussa esitetty teoria vasenkätisyyden perimmäisestä syystä. Vasenkätiset ovat kuulemma identtisten kaksosten toinen osapuoli. Näin ollen meillä, joilla ei identtistä kaksoissisarta tai -veljeä ole, olisi jossain alkion kehityksen alkuhämärissä kadonnut sellainen.

Tästäkö se johtuu, että joskus tuntuu kuin jotakin puuttuisi, vaikka oikeasti mitään ei puutu?

Oulun IC 55 oli sen verran täynnä, että Tikkurilasta ennen lähtöä lippuja ostaville myytiin vain seisomapaikkoja. Olen oppinut, että tuohon on syytä ostaa lippu viimeistään matkustuspäivän aamuna. Kajaanin IC 77:ään olivat kytkeneet "Siperiansuden" perään kahdeksannentoista vaunun, mutta jostain syystä Ouluun matkanneen "Marsun" perään ei oltu lisätty kolmattatoista. Kysyntää olisi varmasti ollut.

Myöhässä lähtenyttä junaa odotellessa muuan oman vaununsa sijaintia pohdiskeleva odottelija kysyi minulta, kumpaan suuntaan Oulun juna lähtee. Ihmekös tuo, laituriopasteet eivät välttämättä ole harvemmin matkustavalle selkeät kulkusuunnan osalta. "Tuonne suuntaan", sanoin osoittaen ratalinjaa pohjoiseen. Jatkokysymys kuitenkin oli erikoisempi: "Kummassa päässä veturi on?"

VR julkaisee web-sivuillaan junien kulun poikkeamista. Tämä on asiallista palvelua. Tosin siellä taidetaan rauhoitella matkustavaisia kertomalla hiukan kaunisteltua informaatiota. IC 55:n myöhässä lähdön syyksi kerrottiin tekninen vika, mutta Pasilan ja Tikkurilan myöhästyneen lähdön syyksi kuitenkin vain matkustajien odotus - mikä sekin noilla matkustajamäärillä oli totta, mutta ilmeisesti vain osatotuus. Tekninen vika taisi vaivata Helsingistä lähdettyäkin. Junan suurin kulkunopeus linjalla nimittäin oli 140 km/h normaalin 160 km/h:n sijasta. Junahenkilökunta tiedotti alennetulla nopeudella ajamisesta Tikkurilan jälkeen - siitä heille kiitos - mutta ei enää Riihimäeltä tai Hämeenlinnasta nousseille.

Samaisilla sivuilla kerrotaan myös, että rautatievirasto on tästä päivästä alkaen kieltänyt matkustajajunien pysähtymisen Rovaniemi-Kemijärvi-linjalla Vikassa, Misissä ja Kuusivaarassa laiturirakenteiden puutteiden vuoksi. VR kääntää tappiota voitoksi veloittamalla euron korvaavia kuljetuksia koskevista puhelintiedusteluista.

(Edit: kirjoitettu 5.12.2007, mutta sattuneesta syystä julkaistu vasta 6.12.2007.)

Kielitaidottomuuden kiroja

Viranomaiskokouksilla on tapana alkaa vasta kymmeneltä. Maanantaisin (ja perjantaisin) se mahdollistaa aikatauluihin merkitsemättömän "aavejunan", pikajuna P 272:n käyttämisen kulkuvälineenä. Juna on hidas päästäen monin paikoin IC:itä, Pendolinoja ja jopa taajamajunia ohitseen, mutta silti Pasilasta jää Malminkartanolle aikaa vielä riittävästi.

Junassa on päivävaunumatkustajia vähänlaisesti, eivätkä makuuvaunutkaan tähän vuodenaikaan taida aivan täynnä olla.

Kielitaidon puutetta piti taas hävetä. Junaan noustessani vaunussa oli vain yksi matkustaja ja hänellä jonkinlainen ongelma. Valitettavasti yhteistä kieltä ei löytynyt: hän puhui vain venäjää, jota itse en osaa. Junalippujen tekstejä ja elekieltä käyttäen ymmärsin ongelman kulminoituvan siihen, monesko pysähdyspaikka on Riihimäki, josta matka jatkuisi Pietariin.

Kouluaikanani 80-luvulla venäjä ei ollut suosiossa: omassa koulussani sitä ei valittu vapaaehtoiseksi kieleksi niin paljon, että opetusryhmiä olisi syntynyt. Eivät kieltenopettajat sitä yrittäneet markkinoidakaan, vaikka joillakulla heistä taisi olla pätevyyskin venäjän opettamiseen. Nyt tilanne on erilainen myös pienemmillä paikkakunnilla: valkeakoskelaisetkin koululaiset kuuluvat linja-autossa keskustelevan venäjän opinnoistaan.

Isäni opiskeli vuoden tai pari venäjää kansalaisopistossa lähinnä kai työnsä vuoksi. Siihen aikaan, 1970-luvulla, kieli oli tärkeä myös rautatieläisille, ainakin heille, jotka järjestelivät tavarankuljetuksia. Itäinen yhdysliikenne oli jo silloin varsin vilkasta. Muistelen oppikirjan olleen nimeltään "Raz, dva, tri", ja kyseessä olleen siihen aikaan modernin oloinen televisioavusteinen opiskelutapa. Siinä sivussa, oman koulutieni juuri aloittaneena, opin sormilla laskettavan venäjän sanavarastoni, joka noiden lukusanojen lisäksi käsittää mm. sanat "passiba" ja "maltsik" (oikeasta kirjoitustavasta olen kaikkea muuta kuin varma, koska kyrillisiä aakkosiakaan en hallitse).

Vanhan oppikirjan nimestä oli sen verran apua, että sain sanotuksi "Raz: Toijala. Dva: Hämeenlinna. Tri: Riihimäki". Ikävä kyllä matkustaja taisi luulla, että osaisin muutakin. Puhetulvasta tunnistin vain Sankt Petersburgin. En yrittänyt käyttää loppua sanavarastoani, vaan kuuntelin ja nyökkäilin.

Kielitaidottomuus harmitti siitäkin syystä, että, että seniori-ikään ehtineen matkatoverin kanssa olisi voinut saada mielenkiintoisen keskustelun aikaiseksi hänen kotimaansa parlamenttivaaleista. Ei kysymys ole muusta kuin omasta saamattomuudesta. Pätevää ja ilmaista kielenopetusta olisi ollut tarjolla vaikkapa opiskeluaikana - tosin käytön puutteessa taito olisi varmaankin jo ruosteessa. Myös kotikylän kansalaisopisto järjestä edelleen venäjänkielen kursseja.

Pikkujoulun aikaan

Eilen taisi olla kolmas kerta, kun osallistuin työmaan pikkujouluihin. Ruoka ei ollut kovin hyvää, ja sitä oli aivan riittävästi. Olisin mielelläni tanssittanut aveciani, jos olisin osannut nolaamatta molempia. Kollegat suosittivat paikallista tanssikurssia, ja yhä asiallisemmalta tuntuisi sille osallistua.

Lauantaiaamupäivänä suutarissa hakemassa korjattu tietokonelaukku, veturitallilla katsomassa paikat (vesimittari oli viety pois, joten talvi voi niiltäkin osin tulla) ja viemässä rautatieasemalle jouluvaloksi vaihdelyhty m/22 ja puskinlyhty m/sekalainen (ko. veturi on saksalaista alkuperää - ei Baijerista sentään, mutta Pohjolan perukoille päädyttyään joutunut silti tuunaajien käsiin - pölläkkäläläisten 1930-luvulla lisävarustamat komeankokoiset lyhdyt lienevät alkujaan Brittein saarilta).

Iltapäivällä rautaa nostamaan. Rikoin ylätaljalaitteen. Vetohihna lähti näkymättömissä olevalta rissaltaan. Puolisoni oli senkin seikan huomannut ja lisännyt sillä arvovaltaansa miehensä silmissä: kaikki se huomaakin. Nopeasti oli vetohihna paikallaan yhteistyönä.

Ei tämä pikkujoulu iloinen ole ollut.

Rautatieharrastuksessa on tullut nähtyä monia lenkkikytkimiä. En toivoisi, että ulkopuolelta sohaistaisiin yksi tärkeä lenkki irti.

Vilma-neitiä ei ole näkynyt vuorokauteen. Pienikokoista, pehmeäturkkista, ruskea-mustaraidallista tyttökissaa kaivataan Akaan lounaisissa kaupunginosissa.