En pannut peliin koko elämää

IC164 oli niin täynnä, että menomatkalle sai IC-junan mittakaavassa harvinaisen huonon penkin tietokoneella työskentelyä varten. Nimittäin leikkinurkkauksen viereisissä penkeissä ei ole käytettävissä minkäänlaista pöytätasoa. Impressin parissa matka sujui, mutta hiirenkorvikkeen käyttö on joskus ollut helpompaakin.

Matkan olisi voinut käyttää vaikka kilometritolppien laskemiseen tai muuhun maisemien katseluun. Esitysgrafiikkaa ei aikataulun puitteissa kaivattu.

Yhden projektin ollessa lopuillaan on kuin olisi siellä täällä aistittavissa jonkinlaista pettymistä. Eikö tämä ollutkaan universumin, tai edes kansallisen koulutuspolitiikan, suurin asia? Ei ole käännetty ylösalaisin ammatillisen aikuiskoulutuksen rakenteita. Ei edes ole ollut koko ajan kivaa. Kuuluupa joku esittäneen kritiikinpoikastakin. Minulla ei ole ollut mitään hampaankolossa, vaikka en missään vaiheessa ole ollutkaan innokkain aatteen julistaja. Mutta luulen, että joku kritiikinmuren olisi saattanut jäädä jossain päin maata kirjoittamatta, jos projektissa olisi toimittu sotaväen oppien mukaan. Siellä kun opetettiin, että joukko pitää varustaa tehtäväänsä, eikä varustukseksi Suomen olosuhteissa yleensä riitä banderolli ja soittokunta.

Minusta pettymyksiin ei ole aihetta, vaikka koulutusjärjestelmän monet rakenteet ja käytännötkin ovat vielä melko samanlaisia kuin viisi vuotta sitten. Kaikki, mikä vähänkin edistää ammatillista koulutusta on aina hyväksi :-)

Hakaniemestä olisi päässyt kruunun laskuun jatkamaan Tallinnaan, mutta kävelin mieluummin rautatieasemalle. IC:n sijasta valitsin P43:n ja matkalukemiseksi Economistin sijasta National Geographicin. Juudaan evankeliumilla hehkuttivat edelleen. Ainakin rivien välissä vaikuttavat sielläkin myrtyneiltä, jos joku ei olekaan sitä mieltä, että heidän löydöksensä kääntää kristinuskon perusteet ylösalaisin. Eiköhän tästä tullut kirjoiteltua kotitarpeiksi jo pääsiäisen alla, joten antaa nyt olla.

Pikajuna oli Toijalassa muutaman minuutin etuajassa. Kiirehtiminen tuntui oudolta, koska muutamia kilometrejä ennen asemaa ohitettiin "vasenta väärää" ajanut tavarajuna, joka ymmärtääkseni oli täytynyt ohjata toiselle raiteelle jo Kuurilan puolenvaihtopaikalla. Vaikka pikajuna olisi ajanut tavarajunan takana, se olisi varmasti ehtinyt aikataulussaan asemalle, koska jo asematunnelin rappusia noustessani tavarajunaa vetäneen Sr1:n jylhä tuuletinmoottorien ääni täytti maiseman.

Junaohjaus on mielenkiintoista puuhaa. Lapsena vietin usein aikaa junanlähettäjän työhuoneessa, jossa varsinkin tuon ajan korkeaa teknologiaa edustanut uusi releasetinlaite oli suuri kiinnostuksen kohde.

Sittemmin olen joskus ihmetellyt, miksi naiset eivät ole olleet kovin innokkaita hakeutumaan rautatieliikenteen ohjaustehtäviin, vaikka mitään muodollisia esteitä ei ole ollut ainakaan sataan vuoteen. Luontaisella moniajo-ominaisuudella varustettu ihmistyyppi kun varmasti pärjäisi hommassa mitä parhaiten.