Liput liehuu ja ihmiset ei riehu

Lauantai kului raskaan metallin parissa. Syntymäpäiviään viettivät C. G. E. Mannerheim ja E. Tuominen. Liput liehuivat, ja viimeksimainittu tarjosi kakun. Jalosen Caterpillarille Vr1:n käyttöpyörä oli pieni kanankoipi. Ehjä maalipinta suojattiin nostoketjujen raatelulta pujottamalla ketjut vanhojen työhaalarien läpi. Käännön jälkeen pyörä sai maalia toisellekin puolelleen kiitos Juhan ja Jukan.



Eskon kanssa poikkesimme Lempäälässä sopimassa tulevasta kuljetuskalustosta. Isäntä tuskaili kahta kivitettyä autonikkunaa. Halpamaista ilkivaltaa, on sivullisenkin myönnettävä. Kaunis Escort GT herätti tunteita. Minulla ei ollut antaa peliin omakohtaista nostalgiaa, mutta käyntiääni oli klassista musiikkia.

Ennen sateen alkamista ehdin katkoa ruohon ratapihan puolelta. Aluksi kone ei ottanut käynnistyäkseen. Ei edes luvannut. Siivosin sytytystulpasta kelpo klimpin nöyhtää, mutta ei sittenkään. Nuoret konemiehet päättelivät, että jos dieselpilotilla herää 1940-lukulainen veturinmoottori Ruususen unilta, niin sitten herää pieni ruohonleikkurikin talviuniltaan. Ja kyllä heräsi. Leikatessa tein huvikseni mittauksen, joka näytti 103 desibeliä. Koti-Klippoa tuli ikävä.