lauantaina, kesäkuuta 25, 2005


Juhannuspäivä


Juhannuspäivä ei ole sujunut parhaalla mahdollisella tavalla. Onnistuin läikyttämään mustikkamehua kauniille pellavaiselle pöytäliinalle. Sitä pesuun laittaessa pesukoneen luukun kahva jäi käteen. Kone toki toimii, mutta nyt luukun avaamiseen tarvitaan kärkipihdit ja talttapäämeisseli. Sen jälkeen päätimme olla tekemättä mitään.

Tänään tämä Internetin vaatimaton solu viettää kaksivuotispäiväänsä. Juhlintaan ei ole aihetta, mutta on myönnettävä, että en olisi kaksi vuotta sitten uskonut kirjoittavani verkkopäiväkirjaa edelleen kesällä 2005.

Verkkopäiväkirjan nimi on pysynyt samana, vaikka ulkoasu koki muutoksen viime vuoden toukokuussa Timo Salon innoittamana (Blogger-ilmaispalvelussa tarjolle tulleen kommentointimahdollisuuden käyttöönotto ja samalla XXL-sarjan kaunokaisten asettaminen taustakuvaksi).

Nyt olen ajatellut nimenmuutosta, koska kirjoittajan nimen käyttäminen blogin eli verkkopäiväkirjan nimenä tuntuu jossain määrin itsekorostukselta. Tosin omasta itsestä sopivalta vaikuttavan nimimerkin käyttö on megaluokkaa suurempaa itsekorostusta kuin arkisen henkilönnimen käyttäminen, mutta verkkomaailman tavat muutoinkin ovat melko omituisia.

Toisaalta minusta on myös reilua, että koska en saamattomuudestani johtuen ylläpidä varsinaisia kotisivuja (mikä voitaneen katsoa jonkinasteiseksi verkkokansalaisuuden puutteeksi), löytyy tämä verkkopäiväkirja helposti haettaessa verkkohakukoneiden avulla sivustoja käyttäen hakusanana omaa nimeäni.

Vahvana nimiehdokkaana mielessäni on ollut "Sokkoakseli". Mutta se on huono nimi, koska verkkopäiväkirjojen lukijoiden enemmistölle se tuskin kertoo mitään. Onpa vain hassu sana. Suomalaisen rautatieliikenteen historiasta kiinnostuneille se voi tuoda mieleen ainakin Move2-, Vr11-, Vv15- ja Vv16-sarjojen veturit, jolloin se olisi myös huono nimi. (Sokkoakseli on veturien voimansiirtoon liittyvä termi ja tarkoittaa akselia, johon vetovoima välitetään vaihdelaatikosta ja joka välittää sen kytkintankojen avulla edelleen käyttöpyörille). Luultavasti voisin seuraavat kaksi vuotta kirjoittaa pelkkää kiskoliikenneasiaa, mutta olen lähes varma, että yhteen teemaan keskittyminen olisi huomattavan tylsää paitsi lukijoille myös kirjoittajalle itselleen. Siksi toiseksi hyvät teemablogit ovat oletusarvoisesti olleet olemassa jo vuosia ennen kuin blogi-termi tuli tunnetuksi verkkopäiväkirjailijoiden halutessa identifioitua uuden hienon termisateenvarjon alle. Tositekijöillä kun ei ole juurikaan ollut tarvetta lähteä bloggaamaan: heillä on ollut käytössään niin J. Gutenbergin kuin T. Berners-Leenkin nimiin historiankirjoituksellisessa yksinkertaistuksessa yhdistyviä tekniikoita vuosien, vuosikymmenten ja vuosisatojen ajan. Tämä on tilanne myös suomalaisen rautatieteeman kannalta, vain yhden ja toisen esimerkin linkittääkseni.

2 kommenttia:

tommi kirjoitti...

Äänestän että pidät nimen nykyisenä. Jotain muuta tarkoittavat mukanokkelat bloginnimet ovat oikeastaan harhaanjohtavia.

En muista mitä olen tästä aiemmin sanonut, mutta nyt olen ainakin tullut vahvasti tälle kannalle.

edsel kirjoitti...

Minusta taas "sokkoakseli" kuulostaisi hyvältä. Ei se johda sen enempää harhaan kuin omakaan nimesi - olettaen että lukija ei tunne sinua entuudestaan. Outo nimi saattaa herättää kiinnostuksen.

Mieleen tulee oululainen räimerytmiyhtye Radiopuhelimet, joka mietti mahdollisimman neutraalia ja asiallista nimeä (vaihtoehtoina oli ollut myös Autotehtaat, joka minulla oli kunnianosoitusviitttausvaihtoehtona mielessä omalle blogilleni). Bändin jäsenistä suuri osa soitti aikaisemmin Kansanturvamusiikkikomissiossa joka jouduttiin usein lyhentämään KTMK:ksi...