sunnuntaina, huhtikuuta 24, 2005


Go west


Olisi ollut mukavaa lähteä tänäänkin pääkaupunkiin kaupustelemaan. Virallisemmat velvoitteet kutsuivat toisaalle, joten piti tyytyä vain keittämään miehille pannullinen kahvia evääksi. Pyhäaamu oli hyvä aika autonpesulle. Kylän ainokaiseen pesukoneeseen ei tarvinnut jonottaa kuin yhden kartano-Volvon verran.

Liiton kevätkokous pidettiin tällä kertaa Minkiöllä. Itse asiassa ensimmäistä kertaa siellä. Kun liiton - tai oikeammin sen edeltäjän, neuvottelukunnan - toiminta alkoi viime vuosikymmenen alussa, pidettiin kokoukset säännönmukaisesti Toijalassa. Siellä oli tarjota rautatieaseman iso komea neuvottelutila. Vuosikymmenen puolivälin jälkeen alettiin kokoontua Suomen Rautatiemuseossa Hyvinkäällä. Sinne oli helppo kulkea joka suunnalta.

Vaikka Minkiöllä keskitytään käytännön työssä sataprosenttisesti kapearaiteiseen museorautatietoimintaa (ja hoidetaan se tavalla, josta on esimerkiksi leveäraiteiselle puolellekin), väitän, että se on koko maan rautatieharrastuksen Vatikaani. Paitsi pitkien perinteidensä vuoksi, myös siksi, että sieltä käsin pidellään monenlaisia lankoja. Ja tämä kaikki hyvällä sanottuna: vakiintuneeseen toimijaan on helppo luottaa.

Matku - keskilännen ytimessä


Matku on lounaishämäläinen kylä, jonne on tähän vuodenaikaan mahdotonta päästä kulkematta kelirikkoteitä. Matkussa on Osuuspankki, Spar-kauppa ja parturikampaamo. On paja, jonka pihalla on hevospuomi. On vilja-aitan portinpylväälle ominaisia tuotantorakennuksia, yhtä hylättyjä kuin villinlännen saluunaa muistuttava vanha baari. Tyhjiä taloja on yhtä paljon kuin asuttuja. Isoja ja pieniä, taloja ja torppia. Jostain on jäljellä vain sydänmuuri ja pönttöuuni. Kylänraitilla kuitenkin lapsia ja yhden talon pihassa vanha mies karvaräyhä päässään.

Matkun rautatieasema, alunperin nimeltään Forssa, rakennettiin Hämeenlinna-Tampere-Turku-rautatien rakennustyön loppuvaiheessa vuosina 1875-1876. Se oli aikakaudelle tyypillinen ns. IV luokan asema. Tarkoituksenmukainen mutta silti koristeellinen. Suuriruhtinaskunnan ja suurvallan symboli maaseutukylässä. Piirustukset ovat ilmeisesti rautatiearkkitehti K. Nylanderin käsialaa, mutta IV luokan asema ei ollut suuriruhtinaskunnassa arvonsa tunteville arkkitehdeille sen arvoinen työ, että tyyppipiirustuksia olisi vaivauduttu signeeraamaan. Vuonna 1908 valmistuneen laajennuksen suunnitelmat suvaitsi omakätisesti allekirjoittaa Nylanderin seuraaja B. Granholm.

Asema purettiin tämän vuosikymmenen alussa. Purkaminen on nykyään tehokasta. Mukulakivetystä laiturista muistuttavat enää muutamat pyöreät kivet katkaistun puhelintolpan juuressa. Pinnistämällä voi aukeaa reunustavasta puustosta hahmottaa muinaisen asemapuiston rajat. Asemalta maantielle haluavia varoittaa yhä kärkikolmio.

Kaksi kesäkuista muistoa ajoilta, jolloin asema oli vielä pystyssä.

Poika oli viidentoista. Työpäivän urakka oli valmis, ja asemapuiston itäpään epätasainen nurmikko oli leikattu. Leikkurin äänen vaiettua lähestyi idästä jyrinä. Dr12 veti tavaraa satamaan. Ensimmäiset sadepisarat osuivat pakettiauton tuulilasiin, kun oli päästy aseman pihalta maantielle. Huomenna olisi Ypäjän vuoro.

Nainen ja mies pysäköivät auton asemapuiston vaahteroiden alle. Radiossa kuuma moottoritie hiljeni. Puisto oli villiintynyt, mutta yhä se oli puisto. Miehellä oli mukana raskas nippu avaimia, joista yksi sopi aseman oveen. Sisällä tuoksui vanha lämmittämätön rakennus, ja myöhäisen kesäillan valo suodattui harmaista ikkunalaseista. He mittailivat laituria ja nauraen laativat näytelmän omistettuna ohi ajavalle veturinkuljettajalle tai matkustajille. Roolivaatteina naisella maata viistävät helmat ja miehellä asu vuosisadan takaiselta virkapukukaudelta; ainoana repliikkinä vihreä lippu ja ohikulku sallittu -opaste. Naisella katse kaukaisuuteen. Näytelmää ei näytelty - tietenkään. Pelkkä kaavailtu repliikki olisi tehnyt siitä laittoman. Sitä paitsi naisen helmat olivat lyhyet eikä miehellä ollut koppalakkia, virkapuvusta puhumattakaan. Ei ollut opastelippuakaan.

Muistoista herätti tekstiviesti pääkaupungista. Siellä oli hyvä vauhti päällä. Maantien laidalla touhunneita lapsia ei vanhalle asemapihalle ajanut muukalainen ollut jaksanut kauaa kiinnostaa.

7 kommenttia:

Scilla kirjoitti...

Matku! Tuo kylä tuli tutuksi minullekin viime vuoden keväänä. Laadimme harjoitustyönä kylälle maisemasuunnitelmaa. Kylän historia tuli samalla tutuksi ja erityisesti mieleen jäi, että kyläläiset yhä kaipaavat purettua asemarakennusta. En ihmettele.

Hyvärinen J. kirjoitti...

Mukava kuulla, että kylä on elinvoimainen, kun ovat maisemasuunnitelmankin teettäneet. Ehkä kuvaukseni antoi paikasta liian kuolleen käsityksen. Sunnuntaipäivä on hiljainen millä tahansa kylänraitilla ja isommissakin taajamissa.

Anonyymi kirjoitti...

Noin hienosti kirjoitettuja muistoja lukisin vaikka kuinka.

khilou

Anonyymi kirjoitti...

Vau...

Enpä ole tainnut kukaan aiemmin kirjoittaa Matkusta yhtä kauniisti.

Piti kirjoittaa pidemmälti Matku-citystä, mutta taidan sittenkin blogata huomenna. Pitää kait sitä joskus kirjoittaa lapsuuden maisemistaan.

-heli@tuotoi

Scilla kirjoitti...

Noin pieni kylä ja monta bloggajaa, jotka tuntevat sen. :)

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä Matku tunnetaan yllättävän laajalti. Vielä toiminnassa ollessaan Matkun Baari oli lähes legendaarinen lähikunnissa, kerran jopa Turussa käydessäni joku paikallinen yritti saada ohikulkijoilta ajo-ohjeita Baarille.

Itse en koskaan kyseisessä paikassa olusella ehtinyt käydä. Aikoinaan kylän nuoriso päivysti mopojen ja polkupyörien kanssa pihalla kun täysi-ikäiset kittasivat sisällä, minä siinä pihan porukassa mukana. Silloin riitti iltaisinkin kylän raitille sakkia.

-pikku h

kati kirjoitti...

minulla on matkusta kans hyviä muistoja kun tuli asuttua siellä lapsena.