Viisikymmentä vuotta turvallisuustalkoita

Reilut viisikymmentä vuotta sitten muoniolainen maatalousyrittäjäperhe toimitti arkiaamun askareitaan. Aamupäivän aikana lapsikatraan toiseksi nuorin, viisivuotias tyttö, katosi pihapiiristä. Perheen ja kyläläisten voimin tehdyt etsinnät eivät tuottaneet tulosta. Nimismiehen johdolla etsintöjä ja etsintäjoukkoja laajennettiin. Mukaan tuli Lapin rykmentin sotilaita ja Ilmavoimien helikopteri. Etsinnät saivat suurta julkisuutta, ja vapaaehtoisia riensi auttamaan niin Kolarista polkupyörällä kuin etelästä junalla. Jo parin päivän jälkeen tunturimaastossa oli 400 etsijää. Etsintä päättyi tuloksellisesti mutta surullisesti: kadonnut löydettiin menehtyneenä Ounasjoen rantatörmältä Enontekiön pitäjästä. Löytöpaikalla on nykyisin muistomerkki, tolpan päässä oleva laatta kuvan oikeassa laidassa. Kuva on otettu patikkaretkellä Nuutinnivan vaiheilla syyskuussa 2011. Viime syksynä kuulin, että laatta on sen jälkeen uusittu.

Tapaus osoitti, että suomalainen kaveria ei jätetä -henki oli edelleen vahva. Yhtäältä vapaaehtoisilla oli halua auttaa ja toisaalta viranomaistahoilla ei ollut resursseja hoitaa käytännössä kadonneiden etsintöjä. Laajoissa yhteiskuntapiireissä todettiin tarve vapaaehtoisavun organisoinnille, mihin tarkoitukseen vuonna 1964 perustettiin Vapaaehtoinen pelastuspalvelu VAPEPA. Toiminnan koordinoinnista käytiin aluksi tiivistä keskustelua Suomen Punaisen Ristin ja Suomen Väestönsuojeluliiton kesken. Koordinoijaksi tuli ensinmainittu, jonka katsottiin olevan laajapohjaisempi toimija kuin suuriin asutuskeskuksiin toimintansa painottanut Väestösuojeluliitto. 

Tänä päivänä VAPEPAn käytännön toimijoihin kuuluu Punaisen Ristin väkeä...

... maanpuolustusaktiiveita...

 

 

 ... ja muita toimijoita viidenkymmenen eri järjestön piiristä.

Viranomaisresurssit kadonneiden etsintään eivät 2010-luvulla ole ainakaan suuremmat kuin 1960-luvulla. Yhteiskunnan haavoittuvuus esimerkiksi luonnonilmiöiden  - tai ihmisen oman toiminnan: kuvassa lastataan vesipulloja jakelua hoitavan vapaaehtoispartion pakettiautoon Nokian kaupungin varikolla itsenäisyyspäivänä 2007, kun alueen vesijohtovesi saastui inhimillisen erehdyksen seurauksena - aiheuttamien häiriöiden vuoksi on kasvanut yhdessä kansalaisten oman varautumiskyvyn heikkenemisen myötä, mikä on tehnyt ensihuollosta toisen tärkeän vapaaehtoisvetoisen toimialan. Valtiontalouden säästöt johtavat siihen, että yhä suurempi osan yhteiskunnan sisäiseen turvallisuuteen liittyvästä käytännön toiminnasta siirtyy kolmannen sektorin hoidettavaksi. VAPEPAn valtakunnallisen 50-vuotisjuhlan Tampere-talolla tänä iltapäivänä avannut järjestön puheenjohtaja kansliapäällikkö Hannele Pokka totesi, että VAPEPAn vuosittain tekemän henkilötyön arvo on 700-800 miljoonaa euroa. Kyseessä on täysin laskennallinen summa, koska toiminnassa ei raha liiku, mutta tuon verran yhteiskunta joutuisi maksamaan, jos työ tehtäisiin viranomais- tai muuna palkallisena toimintana.

Tänään siis juhlittiin pönötyksen, puheiden, mieskuorolaulannan, standup-komiikan ja kakkukahvien merkeissä. Puheen piti ministeri Elisabet Rehn, pitkän linjan "ristiläinen", ja sanoi että vapepalaisen viidestä k:sta - kartta, kompassi, kumisaappaat, kännykkä ja kunto - häneltä puuttuu vain viimeksimainittu; muuten hän olisi mukana metsässäkin. Ei epäilystäkään, etteikö pirteä juhlapuhuja pärjäisi maastossa. Senioreita on mukana paljon, eivätkä läheskään kaikki ole edes maratoonareita, kuten viime torstaisen harjoituksessa partioni yksi jäsen, hervantalaislegenda "Finski".

Seuraavat kuvat ovat pintapuolinen leikkaus VAPEPA-toimintaa rivimiehen linssin läpi kuvattuna. Osa kuvista on varmasti ollut blogissa esillä ennenkin.

Toimintaa johtaa viranomainen, usein poliisi, niin tositilanteessa kuin harjoituksessakin. Lopen Räyskälässä harjoiteltiin viranomaisten, Puolustusvoimien ja VAPEPAn yhteistoimintaa suuronnetomuustilannetta varten toukokuussa 2012. 

Harjoituksissa paistaa aurinko, mutta tositilanne tulee eteen yleensä kylmänä tai  vähintään sateisena yönä. Näin ajateltiin ennen, kun vapaaehtoiset kutsuttiin apuun vasta sitten, kun tilanne alkoi näyttää toivottomalta viranomaisen silmin. Nykyinen etupainotteinen ajattelutapa korostaa nopeasti aloitettavaa toimintaa. Silti pimeälläkin joudutaan usein toimimaan; tässä tosin vain harjoitusmielessä syyskuussa 2011 Akaan Toijalan pururadan maastoissa.

Muonion-Enontekiön kevään 1963 suuretsinnöissä Puolustusvoimat tuki toimintaa muun muassa helikopterilla. Se on yleinen valtionapu tänäkin päivänä. Viime heinäkuussa Pälkäneen Luopioisissa tapahtuneen etsinnän ilmatukena toimi NH-90-kopteri.

Viialassa keväällä 2005 kadonneita lapsia etsittiin Rajavartiolaitoksen Agusta-Bellin tuella. Tämä etsintä päättyi onnellisemmin kuin Muonion tai Pälkäneen tapaukset.

Ilmasta käsin voidaan tähystää lämpökameralla, joka sai lähes legendaarisen maineen Estonia-laivan onnettomuuden jälkeisissä pelastustöissä. Kuivalla maalla ja varsinkin lämpimän vuodenajan olosuhteissa sen merkitys on paljon vähäisempi. Sen sijaan koulutetut koirat kokeneine ohjaajineen ja koirapartion apuna toimivine suunnistajineen tutkivat suuren ja vaikeakulkuisenkin alueen paljon perinteistä etsintäketjua nopeammin. Yksi edellä mainitussa Luopioisten viime kesän etsinnässä mukana ollut nelijalkainen oli poliisissa työskentelevä 4½-vuotias belgianpaimenkoira malinois.

Kuten kaksijalkaisista, on nelijalkaisistakin etsijöistä suurin osa siviileitä. Niinkuin tämäkin Valkeakosken rehevissä rantametsiköissä kesäkuussa 2007 pienen partion kanssa harjoitellut yksilö.

Perinteisin etsintämenetelmä, haravointiketju, on luonnollisesti edelleen käyttökelpoinen. Se toimii niin aukeilla paikoilla - kuvassa Tammelan Torronsuon hyvin päättyneessä operaatiossa kesällä 2013...

 
... kuin peitteisessä maastossa, kuten Kylmäkosken-Kalvolan rajamaiden metsissä huhtikuussa 2005 pidetyllä kaksipäiväisellä etsintäkurssilla.

Niin talvella - kuvassa kadonneen nuoren suurta julkisuutta saanut ja lopulta traagisesti päättynyt etsintätilanne Akaan Toijalassa talvella 2010...

...kuin kesällä; kuva jo aiemmin esillä olleesta Valkeakosken vesistöetsintäharjoituksesta.

 
Sekä tositoimissa että harjoituksissa liikutaan yleensä  jalan, mikä tekee VAPEPA-toiminnasta samalla hyvää terveysliikuntaa. Toiminta-alueelle tosin saadaan yleensä kyyti johtopaikalta. Harvemmin kuitenkaan Puolustusvoimien maastokuorma-autolla, kuten tapahtui Räyskälän kevään 2012 harjoituksessa.

Etsinnän johtopaikalla niin tositilanteessa kuin harjoituksessakin - kuvassa taajamaetsintäharjoitus Urjalan asemalla kevättalvella 2009 - korostuu karttatyöskentely.

Paitsi johtopaikalla myös maastossa kartanlukutaito on välttämätön. Sitä on helppoa harjoitella kursseilla ja harjoituksissa - kuvassa Räyskälän kevään 2012 suurhajoituksessa.

Ensiaputaitojen merkitys VAPEPA-toiminnassa on huomattava. Etsittävä kun ei läheskään aina löydy kovin hyvässä kunnossa. SPR:n ensiapuryhmät ovat vaikeissa tilanteissa mitä arvokkaimpia VAPEPA-joukkoja. Haastavaa ensiaputilannetta harjoiteltiin maaliskuussa 2007 Viialassa taajamaetsintäharjoituksen yhteydessä.

Kevään 1963 etsintä Länsi-Lapissa sai aikanaan huomattavan mediajulkisuuden. Lähes samanlaisen huomion saivat osakseen Tampereella elokuussa 2011 tehdyt kadonneen nuoren etsinnät. Vapaaehtoisia auttamishaluisia suorastaan tulvi etsinnän johtopaikalle SPR:n logistiikkakeskukseen. Toistakymmentä ensikertalaista etsintäketjussa tuo partionjohtajalle haastetta, vaikka ei ensimmäistä kertaa tehtävässä olekaan. Mutta jokainen silmä-, jalka- ja käsipari on tositilanteessa tarpeen.

Viime kädessä tässä, kuten kaikessa kolmannen sektorin toiminnassa ja harrastuksissa, innostus ja motivaatio eivät synny ulkoa päin, vaan hyvästä hengestä joukon sisällä.