Aye

Parikymmentä vuotta sitten niinsanottu maailmanmusiikki eli kansanmusiikkia ja länsimaista popmusiikkia erilaisissa suhteissa yhdistelevä tyylisuunta oli suosionsa huipulla. Yleisradiokin omisti sille viikottaisen ohjelman, Kauriin kääntöpiirin, jonka lakkauttaminen viime vuosikymmenen lopulla oli minusta kotimaisen yleisradiolaitoksen pahimpia kulttuurikömmähdyksiä. Pieni mutta kuuntelua yllättävän hyvin kestävä otos tyylisuunnan levyjä tuli aikanaan hankittua hyllyyn.

Beniniläis-, oikeammin dahomeyläissyntyinen, sittemmin ranskalaistunut Angélique Kidjo ratsasti maailmanmusiikin aallonharjalla 1990-luvulla ja on edelleen musiikkigenren suurimpia nimiä. Yksi suosiota selittävä syy voi liittyä keskitien kulkijuuteen. Jos toisella laidalla Deep Forest -nimellä soittavat ranskalaistoverukset Mouquet ja Sanchez muunsivat samplereillaan ja syntetisaattoreillaan etnovaikutteet maanmiehensä Jarren elektronisten äänivallien suuntaan ja toisessa päässä malilainen Salif Keïta ei ole antanut paljon pikkusormea enempää popvaikutteille, Angélique Kidjo tekee sangen tyylipuhdasta maailmanmusiikkia, jossa eri suunnista otetut vaikutteet limittyvät ja lomittuvat lopputuloksen kuulostaessa afrikkalaiselta mutta länsimaisen korvaan helposti sulavalla tavalla.

Keväisellä Tampereella on ollut kunnia saada Angélique Kidjo esiintymään kahdesti. Ensimmäinen kerta oli 1990-luvun puolivälin maissa, maailmanmusiikkiboomin ollessa Suomessa kuumimmillaan. Jälkimmäinen oli toissapäivänä.

Tätä tilaisuutta ei ollut varaa menettää. Kun vielä puolisoni innostui lähtemään kaveriksi, oli keskiviikon iltaohjelma maailmanmusiikkia Tampere-talossa.

Angélique Kidjo vaikuttaa lavalla musiikkinsa näköiseltä ja oloiselta artistilta, sympaattiselta ja hyväntuuliselta. Viisikymmenvuotispäivät on vietetty vuosia sitten, mutta laulajatar jaksaa pomppia kuin antilooppi ja hauskuuttaa yleisöä jutuillaan.

Vakavampaakin asiaa hänellä on liittyen Afrikan ongelmiin, ennen muuta maanosan läpitunkevaan väkivallan ja epätasa-arvon kulttuuriin, joka vaikuttaa perheyhteisöistä kansainvälisiin suhteisiin. Angélique Kidjon mielestä yksi tärkeimmistä ratkaisun avaimista on tyttöjen kouluttautumismahdollisuuksien parantaminen. Pohjoismaisen, verraten tasa-arvoisessa ja rauhallisessa yhteiskunnassa elämästä nauttivan kuulijan on helppoa olla samaa mieltä.

Joistakin artisteista sanotaan, että he ottavat yleisönsä. Angélique Kidjosta tekisi mieli käyttää samaa ilmaisua, mutta se ei oikeastaan sovi. Keskiviikkona hän kiersi yleisön joukossa Tampere-talon suuren salin läpi "Mama Africaa" laulaen ja tervehtien kädestä kaikkia, jotka kosketusetäisyydellä olivat. Konsertin lopussa hän kutsui etupermannolta kaikki halukkaat esiintymislavalle tanssimaan ja itse vähin äänin jätti lavan. Senegalilaisrumpali rytmitti esiin hämäläisistä mitä villeimpiä tanssisooloja: joku breikkasi, toinen esitteli napatanssitaitojaan ja joku valitsi tyylikseen jotain, mitä tamperelaiset elävän musiikin ystävät lienevät harjoittaneet keikoilla hamasta Coitus Intin ajasta ja Eppujen varhaisvuosista saakka.

Lopuksi itse artisti taputettiin vielä esiin, ja illan lopuksi kuultiin "Agolo", maailmanmusiikkihitti tasan 20 vuoden takaa. Ei siihenkään ole pahemmin aika purrut.