sunnuntaina, elokuuta 25, 2013

Kekkonen tulee

Sunnuntai-iltapäivän ohjelmassa oli tuore "Kekkonen tulee" -elokuva kotikylän Kinolla. Vähään aikaan siellä ei ole tullutkaan käytyä.

Nyt kannatti mennä. Elokuva on hyvin tehty. Ei niin, että tarinassa olisi jotain erityistä, tai näyttelijäintyössä tai ohjauksessa. Lappilainen - laajemmin ajateltuna suomalainen, yhtenäiskulttuurin aikaa kun elettiin - 1970-luvun elinympäristö on onnistuttu esittämään hyvin. Huolimatta pakko-otetuista viittauksista laestadiolaisuuteen ja Lapin sotaan uskottavuus melkein säilyi. Joissain hahmoissa oli ylilyöntejä, mutta se on sivuseikka, kun näkymät veivät mukanaan.

Farssi tai komedia ovat mielestäni vääriä sanoja tämän elokuvan kohdalla. Hauskutusta kaipaava tuskin saa paljoa. Lähihistoriaan katsova sitäkin enemmän.

Ei kommentteja: