In memoriam

Perjantai-iltapäivänä Veturimuseolla oli koossa sangen moninainen joukko rautateistä kiinnostuneita. Sattumalta, ehkä. Sattui nimittäin niin, että vuotuisen Haapamäen Museoveturiyhdistyksen Toijala-Valkeakoski-ajon kalusto siirrettiin paikalle, ja samaan aikaan tehtiin ensimmäistä vesipainekoetta Veturimuseon Tv1 nro 933:lle.

On sattunut muutakin, mistä tietoa oli itse kukin saanut vasta viimeisen viikon aikana. Sekö kokosi kuin spontaanisti moninaisen väen juuri nyt ja juuri tänne?

Kiirehdin töistä kotiin ylityösaldon niistämisen merkeissä jo alkuiltapäivästä. Kotona pikainen vaatteiden vaihto, polkupyörän selkään ja veturitallille. Ratapihan eteläpään höyryinen vihellys kertoi, että tiukille meni.

Tallissa oli jotain monta kertaluokkaa mielenkiintoisempaa: "Jumbon" manometri neljässä kilossa. Ilman pienintäkään vesinoron ääntä. Ja Jussin tarjoaman taskulampun todentamana tulipesä täysin kuivana. Veturia kunnostavat Museoveturiseuran tekniikkafakiirit tekevät sille vielä ties mitä.

"An mul toi. Ota sää näit pulttei. Tää on hyvä. Näit meil oli vähä Minkiöl." Mauton mielleyhtymä ja vielä mauttomampi klassikonhäpäisy, mutta ei voinut olla tulematta mieleen kuullusta dialogista, kun valtakunnan höyrytekniikkaguru ja evp-huippuvirkamies entisöivät höyryveturia. Ja se vaitelias kolmas mies, Simo.

Olkoonkin niin, että viikonloppuna jälleen kerran vedimme Museoveturiseuran veljesseuralleen tarjoamat tukitoiminnot läpi kunnialla. Polttoainehuollon ja muiden varikkopalveluiden ohella tarjosimme myös pääosan junamiehitystä. Kiitos Ermo, Esko, Hannu, Ilkka, Jani, Jouko, Juha, Konsta, Maarit, Marko, Mika, Pekka, Riitta, Simo ja te kaikki mukana olleet!

Olkoonkin niin, että höyryvetoisen rautatieharrastuksen "anttirokka" tiimeineen on jälleen oman tallimme aktiivikirjoilla, ja tulosta näyttää syntyvän hurjaan tahtiin.

Silti on tyhjä olo, kun tämän kaiken alkuperäinen rakentaja on nyt poissa. Tänään paloi Vr2 nro 964:n puskinpalkin päällä kynttilä Olavin muistoksi.