Valokuvatorstain kolmetoista

Valokuvatorstai-blogin vuoden 2013 ensimmäisenä aiheena on sopivasti kolmetoista.

Rautateiltä löytyy tämänkin valokuvatorstain kuva-aiheeni. Kaunislinjainen ranskatar, väkivahva ja upeaääninen Dr13-diesel, olisi helppo valinta, mutta jospa ison kauneuden sijaan tällä kertaa jotain enemmän petite.

Väliraskas vaihtoveturi Vv13 oli oikeastaan ensimmäinen onnistunut VR:n hankkima dieselveturimalli. Nykyään joitakin ulkomaalaisvalmisteisia kalustotyyppejä arvostelevat ja kotimaassa valmistettuja haikailevat yleensä unohtavat, että kotimaiseen veturituotantoon perustunut Suomen rautateiden dieselöinnin alkuaika oli tuskien taivalta.

Vv13, niin 13 kuin olikin, oli onnen luku keskellä pitkää epäonnistumisten sarjaa: Dm3, Dm4, Vv12, Sv11, Vr11, Hr11...

Sodan jälkeen siiviltä kiskoille laskeutunut Valmet Oy Lentokonetehdas kehitti laajan malliston moottorivetureita teollisuuslaitosten käyttöön. Mallit tunnetaan moottoriveturia tarkoittavalla Move-nimellään. Suurin näistä oli Move5, joista ensimmäisen kappaleen Valmet teki Salon raakasokeritehtaalle vuonna 1949. Tuo Suomen veturiteollisuuden kannalta merkittävä kappale, jota historian pieniä linjoja oikaisten voisi sanoa ensimmäiseksi kelvolliseksi Suomessa valmistetuksi dieselveturiksi, on nykyisin museoituna Veturimuseossa (ja asiaa enemmän tai vähemmän läheltä katsoneena voinee ounastella sen olevan joskus ehkä jopa liikkeellä).

Veturissa on yhdysvaltalaisperäinen 12-sylinterinen kaksitahtidieselmoottori, jonka teho on 350 hevosvoimaa. Kyseessä on General Motorsin kuuluisan 71-moottorisarjan tyyppi 12V-71, sylinteritilavuudeltaan 852 kuutiotuumaa. Syystä tai toisesta moottori esiintyy suomalaisissa lähteissä yleensä mallimerkinnällä 12107.

Usein kuulee väitettävän, että kyseessä olisi sama moottori kuin sota-aikaisen länsiliittoutuneiden massatuotantopanssarivaunun M4 Shermanin eräässä mallissa. Väärinkäsitys johtunee siitä, että M4A2:ssa käytettiin samaan jo vuonna 1938 kehitettyyn moottoriperheeseen kuulunutta moottoria, mutta se oli suomalaisessa veturissa käytetyn pikkuveli, kuusisylinterinen ja 426-kuutiotuumainen 6V-71. Näitä moottoreita panssarivaunussa oli kaksin kappalein, jolloin sylinterimäärä ja kuutiotilavuus ovat lähellä veturinmoottorin mittoja.

Takaisin rauhan aikaan ja Detroitista suomalaisille raiteille. Epäonnisten dieselkokeilujensa kanssa kamppailleella VR:llä katsottiin kateellisena teollisuuslaitosten ratapihoilla hyvin toimivia Move-sarjalaisia. Kun Valmet vielä varusti lippulaivamallin raskaaseen vaihtotyöhön mekaanista vaihteistoa paremmin sopivalla hydraulisella vaihteistolla ja lihotti veturin 40-tonniseksi, ei VR enää voinut vastustaa kiusausta. Kaikessa olympiavuoden huumassa rautatiehallitus ehti solmia tamperelaistehtaan kanssa kaupat kahdesta uudesta Move51h-tyyppisestä veturista. VR risti koneet oman nimeämiskäytäntönsä mukaan Vv13:ksi, veturi kun oli vaihtotyöhön tarkoitettu ja sen akselipaino kun osui väliraskaaseen 11,1-15 tonnin välille.

Kolmastoista Vv veturista tuli suunnilleen samalla periaatteella kuin kuuluisasta Eerikistä muinoin neljästoista nimeään kantanut Ruotsin kuningas: edeltäjä muistettiin hyvin, vaikka ei välttämättä olisi ollut väliksi - potkut saaneesta Eerik XIII Pommerilaisesta jäi 1400-luvun ruotsalaisille suunnilleen yhtä ikävä muisto kuin Vv12-veturista vuosisatoja myöhemmin entisen Itämaan rautatieläisille - eikä kukaan enää jaksanut tarkkaan laskea kuinka monta Eerikkiä tai Vv:tä oli sitä ennen ehtinyt olla.

Kaksi ensimmäistä Vv13:a osoittautuivat valtion töissä vähintään odotusten arvoiseksi, ja 1960-luvun alkuun tultaessa niitä työskenteli ratapihoilla 37 kappaletta.

Vuonna 1972 VR uudisti vetokaluston nimeämiskäytäntöään. Tässä yhteydessä Vv13 ja sen kokeilukäyttöön hankittu mekaanisella vaihteistolla varustettu, vain viiteen kappaleeseen jäänyt Vv14-rinnakkaismalli nimettiin Tve3-sarjaksi, jossa T tarkoittaa työkonetta ja ve veturia.

Kuvassa edelleen ajokuntoinen Vv13 nro 1763, sittemmin Tve3 nro 464, pärisyttää kaksitahtiäänimaisemaansa Suolahden Höyrytapahtuman vieraiden iloksi kesäkuussa 2011.