lauantaina, lokakuuta 06, 2012



Vaihteeksi poutapäivä

Aamupäivän puuhana nostettiin viimeiset juurekset maasta: punajuurta ja porkkanaa. Tyhjennettiin minikasvihuone ja pestiin pöntöt. Vadelmapensas siirrettiin potagerista muiden marjapensaiden viereen. Ja haravointikausi aloitettiin. Reilut kaksi pressullista koivunlehteä päätyi kompostiin. Puussa on vielä paljon.

Illan ohjelmassa oli saunalenkki, sauna ja valkosipuliperunat fetasalaatin ja punaviinin kera. Perunat olivat kotipihalaista ohutkuorista vaikkakin vähemmän puhdasoppisesti ei-siemenperunasta kasvatettua satoa.

Lähes viimeisiä kotipihasalaatteja vietiin. Sai jo katsoa, että kitkerimmät lehdet jäivät ottamatta. Laskin sen varaan, että mahdollisesti mukaan tulleet ehtivät maustua ruohosipulin, tomaatin, oliivien ja fetan kanssa saunomisen aikana.

Viini oli uusi tuttavuus, espanjalaista luomua nimeltään El Tesoro. Hyvää oli. En ole viinituntija enkä liioittele pahasti, jos sanon, että oman maun mukaan edelle menevät vain mehukkaat lepaalainen Packalén ja kiinalainen Great Wall. Ensinmainittu maistiainen saatiin taannoin Eskolta ja jälkimmäistä ei liene Suomesta saatavilla.

Jos päivä olikin poutainen, on ilta tuonut jälleen sadepisarat ikkunaan.

Ei kommentteja: