Pyynikinharjulta Huhtiin

Työpäivä oli vaihteeksi Tampereella. Menin aamun ensimmäisellä paikulla ja olin kaupungissa niin varhain, että päätin kävellä Pyynikinharjulle. Varalan urheiluopistolla pidettiin työhyvinvoinnin työpajapäivä. Kutsuja vastaavan kaltaisiin satelee vähän väliä, mutta tähän täkyyn kannatti tarttua. Osallistujia ei ollut järin monta, mutta laatu korvasi määrän. Ehdinpä tapaamaan vanhan opettajakorkeakouluni rehtorin vielä ennen hänen eläkkeelle jäämistään. Opettajakurssimme alkupuheessa hän siteerasi kelpo pätkän Väinö Linnan "Ihmisiä telineillä" -teosta. Nytkin esittelypuheenvuoronsa oli tarkoin harkittu. Joukossa oli myös entinen pitkäaikainen työtoveri, mutta hänen kanssaan en valitettavasti ehtinyt keskustelemaan.

Tässä työhyvinvointitapaamisessa oltiin tosissaan. Urheiluopiston ollessa paikkana kuului ohjelmaan fyysinenkin teema. Kevyt tosin, osallistujia kun ei oltu ohjeistettu varustautumisen suhteen. Pääsin chi ball -ryhmään. Moisesta oli jo yhden tunnin verran kokemustakin. Vaikea olla eri mieltä kuin ensimmäisellä kerralla. Taijin ja Les Millsin lajien yhteinen nimittäjä voi olla ryhmäliikunta aivan kuin kuin jääpallon ja käsipallon on joukkuepeli. Ja liikunnanohjaajan ote tähän yhteiseen nimittäjään oli jokseenkin erilainen kuin Matti lǎoshīn.

Varalasta piti lähteä puoli työpäivää etuajassa. Poliisilaitokselle Sorille nimittäin. Pirkanmaan poliisilaitos oli kutsunut oppilaitosväkeä myös erittäin tärkeään tapaamiseen, missä käsiteltiin kouluihin kohdistuvien äärimmäisten väkivaltatilanteiden uhkaa.

Haluatteko kuulla erittäin huonoa makua osoittavan jutun, joka tuli huonolla huumorintajulla varustettuun mieleeni kuunnellessani 2010-luvun Reinikaista? Kerron silti. Miksi armeijan käyneiden keskuudessa ei meikäläisessä kulttuurissa tunneta pahamaineisia kouluampujia? Siksi että me saimme sotaväessä räiskiä lipaskaupalla lyijyä niin pitkillä kuin lyhyilläkin käsiaseilla oikein meitä varten järjestetyillä kouluammuntaleireillä. Hätilässä oltiin usein. Anteeksi.

Kotiin palasin täpötäydellä paikulla. Junan vielä seistessä asemalla tuli sen laatuinen puhelu - asuntola, TCP/IP-portit, haittaohjelma - että kotiin päästyäni varmistin ensi töikseni kullalta, mitkä olivatkaan ne kaksi kiinan kielen kirosanaa, jotka alkeiskurssilla on tähän saakka opeteltu.

Iltaohjelmassa oli VAPEPAn pimeäetsintäharjoitus Urjalassa. Kovin suurta joukkoa - 32 vapaaehtoista - tämä harjoitus ei kerännyt, mutta sitäkin laajemmalta alueelta. Kuntorata-alueelta etsittiin kolmea "kadonnutta", jotka paikallinen SPR:n osasto oli piilottanut niin hyvin, että vain koirien vainu johti tuloksiin.

Tositilanteessa ei juuri jalkapartioita saati ketjuharavointia käytetä pimeän aikaan, ellei ole selkeitä vihjeitä siitä, mihin ne kannattaa suunnata. Vaikka käsivalaisimissa on nykyään reilusti tehoa ja pimeään aikaan tehtävään lähtevät kaikkein motivoituneimpia ja osaavimpia, on hyötysuhde silti heikko. Partioni käsitti viisi etsijää, mistä ei juuri haravointiketjua rakenneta, niin huippuosaajia kuin ovatkin. Käytimme menetelmänä pääasiassa reittiharavointia. Tunnustelija kulki edessä kulku-uraa valaisten ja hänen perässään vuoronperään kaksi valaisinta ja silmäparia haravoi reitin vasenta ja kaksi oikeaa laitaa.

Kotiin ajellessa tie oli onneksi kaurisvapaa ja supikin väisti jo matkan päästä.