lauantaina, kesäkuuta 02, 2012



Epävirallinen talkoopäivä


Ei ollut virallinen, ennalta sovittu talkoopäivä, mutta niin vain väkeä taas kokoontui tiilitallille aamupäivän mittaan. Isoja asioita ei tehty. Paitsi että Juha antoi Matisalle viimeiset silaukset. Imusarjan ja ilmanpuhdistimen välinen letku paikalleen sekä littera-, nopeus- ja painomerkinnät kylkeen ja muutamiin varustimiin oikea värisävy pintaan.

Museologia-termin jälkimmäistä, järkeen viittaavaa osaa, kehitettiin raahaamalla yksinäinen moottori muiden moottorien viereen ja halkileikattu ilmapumppu muiden havaintovälineiden rinnalle. Isommat loogiset ratkaisut paikallisine rautatieinfrastruktuurinäyttelyineen ja Move1:n siirtoineen olivat aktiivit tehneet jo kahtena edellisenä viikonloppuina.

Kovin montaa museokävijää ei paikalle ilmaantunut, vaikka toista päivää oltiin auki. Niille muutamille, jotka tulivat, Ilkka tarjosi sitäkin perusteellisemmat esittelyt. Minä pumppasin Prius-kuskilta tietoa kiintoisasta kulkupelistään. "Periaatteessa samanlainen voimansiirto kuin tuossa", hän sanoi kun seistiin Dr12:n vieressä. Samoilla linjoilla oli kuin Petterikin, hyvä auto.

Iltapäivän mittaan sade harveni ja viimein loppui.

Ei kommentteja: