Pacific 231

Kuva teoksesta Ivalo, Mikko: Höyryveturit ja niiden hoito. WSOY, Porvoo 1945. S. 539.

Perjantain iltaohjelmassa oli Tampere Filharmonian toivotuimpien klassisten konsertti Tampere-talolla. Tällaiset toivotut palat ovat tosiharrastajien katsannossa ilmeisesti vähemmän kiinnostavaa tusinatavaraa. Sali oli lähes täynnä, mutta vieressämme istunut kausikorttilainen ihmetteli, kun ei tunnistanut yhtäkään vakiokävijää.

Minulle, joka en juurikaan tunne musiikkia, kuudesta teoksesta vain yksi oli entuudestaan tuttu: P. I. Tšaikovskin "Juhla-alkusoitto 1812". Teos lienee musiikin nimissä tehdyistä luomuksista mahtipontisimpia ellei mahtipontisin – makuasia toki. Niin viisas mies kuin yhteiskuntafilosofi Adorno olikin, pidän melko epäreiluna sitä, että hän käytti paljon energiaa mollatakseen pienen maan Sibeliusta monen muun pahan ohessa kansalliskiihkoisuudesta samalla kun jätti rauhaan Tšaikovskin, jonka "1812" on silkkaa Napoleonin miesten tappamista Venäjän aroilla.

Minulle konsertin odotetuin kappale oli sveitsiläis-ranskalaisen Arthur Honeggerin "Pacific 231". Tuo 1920-luvun industrial-musiikkia edustava teos kuvaa nimensä mukaisesti Pacific-pyörästöjärjestykselle rakennetun höyryveturin liikkeellelähtöä. Sen jälkeen, kun kuulin moisen teoksen olemassaolosta puolisoltani, luin aiheesta sen vähän, mitä siitä oli kansantajuisiin musiikkihistorioihin kirjoitettu. Mutta edes levyltä en teosta ollut aiemmin kuullut. En pettynyt. Teos on jokseenkin mykistävä.

Itse asiassa Pacific 231 onkin syytä kuulla – ja nähdä – live-esityksenä. Aivan kuin höyryveturin viehätys perustuu äänimaiseman lisäksi mekaanisen kokonaisuuden tarkoituksenmukaisiin liikkeisiin, perustuu vaikuttavan musiikkiteoksen nautinnosta osa orkesterikokonaisuuden näkemiseen. Tietokoneruutu ei korvaa konserttisalia, mutta "Italian RSO" tarjoaa välähdyksen ideasta:



Esityksen loputtua puolisoni kuiskasi: "Hiili- vai halkopolttoinen?" Luoja, mikä nainen!

Honegger ei ole musiikinhistorian ainoa säveltäjä-rautatieharrastaja. Kuuluisa tsekkiläinen Dvořák ja unholaan painunut suomalainen Pingoud olivat samaa veljeskuntaa. Viimeksimainittu piti vetureista vähän liikaakin ja päätti päivänsä sellaisen alle.

Honeggerin teoksen nimi olisi suomeksi "Pacific 4-6-2". Niin pacific-termi kuin sitä seuraava numerosarjakin ovat kansainvälinen nimitys kookkaiden henkilöliikennehöyryveturien eräälle pyörästöjärjestykselle. Ensimmäinen numero tarkoittaa vetopyörien edessä olevaa johtoakselia tai -teliä, toinen vetopyöriä ja kolmas niiden takana olevaa laahus- eli juoksuakselia tai -teliä. Honegger käytti nimessä ranskalaisperäistä tapaa ilmaista veturin akselien lukumäärä. Suomessa, kuten useimmissa muissakin maissa käytettiin sen sijaan pyörien lukumäärään perustuvaa ilmaisua eli kaksinkertaisia lukuja ranskalaiseen tapaan nähden. Hämmästyttävää, miten tiiviisti ja täsmällisesti asia oli kuvattu konsertin käsiohjelmassa.

Suomalaisista vetureista P1, sittemmin Hr1, "Ukko-Pekka" on varsin tunnettu "pacific 231". Sen alkuperäinen sarjamerkkikirjain P nimenomaan viittaa pacific-termiin. Tätä lukuunottamatta Suomessa käytettyjen höyryveturien vanhat, vuosina 1912-1942 käytössä olleet sarjamerkit eivät juurikaan liity pyörästöjärjestykseen, vaan varsinkin alkupäässä veturien käyttöönottojärjestykseen ja sarjojen laajentuessa ja monipuolistuessa käyttötarkoitukseen. Mutta ensimmäisen pacific-tyyppisen veturin suunnittelu, valmistaminen ja käyttöönotto 1930-luvun Suomessa oli niin merkittävä asia – Kari Salo kirjoitti Resiina-lehden numerossa 2/1987, miten "Tällä veturityypillä VR astui aimo askeleen lähemmäs yleiseurooppalaista veturitekniikkaa" - että sille haluttiin varata sarjamerkistöstä oma P-kirjain.


Ukko-Pekka, suomalainen pacific 231.

Konserttimatka tehtiin tietenkin junalla. Meno P 923:lla ja paluu S 60:llä. On melko ikävää, että Tampereella iltaa viettävän on palattava pikkukaupunkiin Pendolinolla, jos viipyy kaupungissa pidempään kuin iltayhdeksään. Pendolino-lippu kun maksaa lähes tuplaten pikajunaan verrattuna. Sekä meno- että paluujuna olivat aikataulustaan myöhässä, mutta vain hiukan.

Menomatkalla Sr1:n vetämä turkulainen saapui Toijalaan samaan aikaan kuin niinikään myöhässä ollut, kahdella Sm4-rungolla ajettu R-juna. Kauko-ohjaajalle oli tarjolla pikku pähkinä, ammattilaiselle tietenkin helppo. Mutta jos itse olisit junaliikenteen kauko-ohjaajana, ja Toijalassa olisivat samaan aikaan Tampereelle matkalla olevat Helsingistä tuleva lähijuna ja Turusta tuleva pikajuna, kumman päästäisit matkaan ensin ja millä perusteilla? Oletetaan, että "vasenta väärää" ei saa käyttää eikä ohituksia voida järjestää millään liikennepaikalla. Oletetaan myös, että molemmat junat ovat suunnilleen yhtä paljon myöhässä omasta aikataulustaan.