Ei kannata korjata BIOSia, jos se ei ole rikki

Päivitin vaihteeksi kannettavan tietokoneeni BIOSin vähän ennen joulua julkaistuun versioon. Koska Lenovon päivityspalvelu on helppokäyttöinen ja luotettavasti toimiva – kuten itse päivityksetkin – olen hyödyntänyt sitä melko säännöllisesti. Nytkin kaikki toimi odotetulla tavalla. En tiedä, mitä hyötyä peruskäyttäjälle on säännöllisestä BIOS-koodin päivittämisestä, mutta ei siitä kannettavan kanssa koskaan ole harmiakaan ollut.

Ajattelin sitten tutkia vastaavaa päivitystarvetta tee-se-itse-malliselle pöytätietokoneelleni. Olen rakennellut koneen kolmisen vuotta sitten vanhaan koteloon, enkä suoraan sanoen muistanut enää emolevyn tarkkaa tyyppiä BIOS-versiosta puhumattakaan. Latasin ensiksi mainion ilmaisen Piriform Speccy-ohjelman, jolla nuokin tiedot sai helposti esiin.

Ohjelma kertoi BIOSin olevan AMI-valmistetta ja versiota 1.3, julkaistu melkein päivälleen kolme vuotta sitten. Emolevyn valmistajan MSI:n päivityspalvelussa oli tarjolla paljon uudempia versioita, uusin viime kesäkuussa julkaistu. Näytti hyvältä: läheskään kaikki valmistajat eivät jaksa tarjota uusia BIOS-päivityksiä paljon vuotta pidempää aikaa emolevytyypin markkinoille tulon jälkeen.

Yritin ensin helpolla tavalla LiveUpdate-päivitystä. Kun se ei toiminut sen paremmin SeaMonkey- kuin Internet Explorer -selaimellakaan, olisi kai pitänyt haistaa palaneen käryä. Ajattelin kyseessä olevan kuitenkin selaimen tai Windowsin - tässä koneessa vielä 32–bittinen business-Vista - ongelman ja latasin perinteisen päivityspaketin. MSI:n emolevyihin AMI BIOS -päivitys tehdään käynnistämällä tietokone käynnistyslevykkeellä tai vastaavalla perinteikkäällä tavalla ja ajamalla päivitysohjelma tilassa, jossa työmuistissa on vain käyttöjärjestelmän oleellisimmat osat.

Pöytäkoneessani on vielä vanha kunnon levykeasema, mikä helpotti asiaa. BIOS-päivitys tosin edellytti Windows 98 tai ME -käynnistyslevykettä. Ikivanha MS DOS -korppu olisi löytynyt, mutta eihän meillä kotona ole Windows 98:aa tai ME:tä koskaan käytetty. Viime vuosikymmenen alussa siirryttiin 95:stä suoraan XP-aikakauteen. Netistä löytyi taas apu, nyt Bootdisk-sivuston muodossa.

Windows 98 SE -startti päätyi yhdelle levykkeelle ja emolevyn uusin BIOS-päivitys toiselle. Käynnistyksen jälkeen ohjeita seuraten harjoitin nostalgia-asennusta ja kopioin BIOSin päivitystiedostot käynnistyslevykkeen työmuistiin luomalle virtuaaliselle C-asemalle, FAT32-pohjainen Windows 98 kun ei ymmärrä mitään NTFS-pohjaisesta oikeasta C-asemasta.

BIOS-päivitys virtuaalilevyltä onnistui ja kaikki näytti menevän oikein siihen asti, kun koneen piti käynnistää oma käyttöjärjestelmänsä. Vista lähti kyllä latautumaan, mutta niin normaalitilassa kuin vikatietotilassakin pysähtyi aina siihen kohtaan, kun CRCDISK.SYS-tiedosto olisi pitänyt ottaa käyttöön. Ei auttanut BIOSin vikasietoisten asetusten käyttöönotto eivätkä monenlaiset muutkaan asetusten muutokset.

Onneksi löytyi vanhaa perua oleva emolevyn pelastuslevyke, joka päivitti BIOSin aivan alkuperäiseen vuodelta 2007 periytyvään 1.2-versioon. Sillä kaikki taas toimi. Uteliaisuudesta kokeilin päivitystä netistä saatavilla olleeseen 1.4-versioon maaliskuulta 2008, mutta se toimi yhtä huonosti kuin viimekesäinen uusin versio. Niinpä latasin uudelleen version 1.3, joka koneessa oli ollut ennen päivityskokeiluja. Tuon version kanssa BIOS:ssa pystyi ottamaan ongelmitta käyttöön myös optimoidut asetukset.

Tunnin verran turhaa työtä opetti vanhan BIOS- ja monien muidenkin järjestelmäpäivitysten opin: Jos se toimii, älä päivitä.