maanantaina, joulukuuta 06, 2010


Hiljainen itsenäisyyspäivä


Itsenäisyyspäivä sujui rauhallisesti kotosalla. Harrastusyhdistysten WWW-sivujen päivittämistä ensi vuoden toimintakalenterien merkeissä. Sitten talven ensimmäiset lumityöt. Naapurin Pekka oli samoissa puuhissa. Kertoi, että kaksi kaurista oli vieraillut aamuyöllä nauttien varhaisaamiaiseksi muun muassa lumimarjapensaan lehtiä.

Kelejä odotellessa poistin suksenpohjista varastorasvat ja lämmitin luistovoidetta päälle. Lauantaina käväisin toiveikkaana kuntoradalla katsomassa tilannetta, mutta ohuen lumikerroksen alta kivet paistoivat.

Päivälliseksi laitettiin ohraa, lohikastiketta, peruna- ja vihreää salaattia ja palanpainikkeeksi piimää. Kohtuullisen suomalaista. Kastikkeen sipuli ja porkkana vielä omasta maasta.

Perinteitä vaalittiin sen verran, että illalla pantiin kolmelle ikkunalle sinivalkoinen kynttiläpari.

Ei kommentteja: