Pyöräilykauden avaus

En ole massaliikuntatapahtumien ylin ystävä, ja ne vähät, joissa tulee käytyä, tapaavat olla matkan päässä. Helatorstain paikkeille osuva kotirovastikunnan seitsemän kirkon pyöräily on erilainen. Mukaan pääsee kotipihasta. Kauniimpi asukas ei tällä kertaa päässyt mukaan. Hän jakoi viran puolesta mehua reitin varrella.

Päiväksi oli ennustettu sadetta, joten nousin Helkaman selkään jo vähän ennen seitsemää ja suuntasin Urjalaan. Matkan varrella tuli bongattua se puukorisesta matkustajavaunusta rakennettu vaja, josta toverit veturitallilla taannoin mainitsivat. Hyvin oli metsän suojassa. Ja VR:n aikaisesta huomattavasti poikkeavalla ulkovuorauksella ja kattorakennelmalla naamioitu: oikeastaan vasta ikkunoiden jaotus paljasti alkuperän maantielle päin.

Taisin olla päivän ensimmäinen Urjalan kirkolla käynyt. Isolle tielle päästyä vastaantulijoita alkoi olla jo tiheänlaisesti. Sade alkoi vasta loppumatkasta Sääksmäen vanhalle kirkolle tultaessa. Ei suihku sinänsä haitannut, mutta kenkien kastuminen hiukan. Olisi pitänyt ottaa paremmin vettä kestävät jalkineet. Puolilta päivin kotiin palatessa olo oli jokseenkin kostea.

En voi väittää, etteikö lähes sadan kilometrin polkeminen olisi tuntunut varsinkin, kun en ole tänä vuonna pyörän satulassa viihtynyt. Mutta se oli taas todettava, että ei-kisahenkisen matka-ajon kannalta viime keväänä hankkimani hybridi-tyylinen pyörä on selkeästi vanhaa retkimallia mukavampi. Mukavuus on arvokkaampaa kuin keveys, ja se alkaa ajoasennosta. Eikä näissä uusissa tarvitse vaihteitakaan arpoa näppituntumalla, vaan ne napsahtelevat päälle täsmällisesti.