Logistisia kipupisteitä

Kahden päivän helsingintyömatkaputki on puolivälissä. Ensimmäistä kertaa tänä vuonna on ollut asiaa päärautatieasemalle saakka. Pasila on riittänyt tähän saakka. Huomasin vasta, että tänään olisi voinut lähteä puoli tuntia tai jopa tunnin myöhäisemmällä junalla (kyllä, kotiasemalta pääsee pääkaupunkiin vähän väliä), mutta vanhasta tottumuksesta tuli ostettua etukäteen lippu IC² 164:ään täksikin aamuksi. Toisaalta eilenkin tämä juna odotteli työväentalon kohdalla hyvän tovin pääsyä asemalle. Ratapiha on ahdas ja muutenkin Helsinki on liikenteellisesti niin hankalassa paikassa, että se voitaisiin vaikka kokonaisuudessaan hajasijoittaa tilavammille seuduille. Sipoon alueiden pakkolunastaminen sai aikaan vasta puolikelvollisen puoliympyräalueen, mutta logistisesti täydelliseen ympyrämuotoon pääsemiseksi pitäisi pakkolunastaa Ahdin valtakuntaa niin reilusti, että se kilpailisi mielekkyydessään tai sen puutteessa jo neuvostoliittolaishenkisten ylhäältä ohjattujen väestönsiirtojen kanssa.

Kärrymyyjät hyökkäsivät tapansa mukaan pian lähdön jälkeen. Ei kiitos. Aamusyöppönä olen nauttinut kahvini ja ruisleipäni jo viiden jälkeen. Rätisevä radio ja sähkövirta tietokoneelle ovat riittävät junan antimet.

Eilen kerrottiin ajan merkkinä sellainenkin ennenkuulumaton asia, että oppisopimuksiin on nykyisin tarpeen liittää irtisanomisehto. Tylyltä kuulostava pykälä on kuitenkin tarpeen, jotta lomautustilanteessa opiskelijalla on mahdollisuus työttömyysturvaan. Useimmiten oppisopimukset ovat määräaikaisia työsopimuksia, jotka ovat lomautuksilta suojattuja. Ilman lomautusehtoa työnantaja joutuu kiperässä tilanteessa turvautumaan joko irtisanomiseen ja siten oppisopimuksen päättämiseen, tai sitten syntyy työttömyysturvan kannalta ongelmallinen paradoksi, jossa lomautettu katsotaan opiskelijaksi, jolla tosiasiallisesti ei ole opiskelupaikkaa.

Aivan kuin oppisopimuskoulutuksessa ei näinä aikoina olisi riittävästi ongelmia, ovat jotkut koulutuksen järjestäjät keksineet ryhtyä rahastamaan valtiota ammattipätevyysdirektiiviin 2003/59/EY ja kuorma- ja linja-autonkuljettajien ammattipätevyyslakiin 272/13.3.2007 pohjautuvalla ammattikuljettajien jatkokoulutusvaatimuksella. Vuosia ja taas vuosia rekan tai linja-auton ratin takana työtä tehneille on tehty logistiikan perustutkinnon oppisopimuksia käyttäen porkkanana koulutukseen sisältyvää lain vaatimaa ns. RoadCAP-jatkokoulutusta. Perustutkintoon valmistava oppisopimus kestää helposti kolme vuotta, jonka ajan koulutuksen järjestäjä nauttii valtionrahoitusta. Kun opiskelijat ovat kokeneita kuljettajia, ei valtionrahaa juurikaan tarvitse - muutaman päivän RoadCAP-koulutuksen lisäksi - uhrata koulutukseen, vaan sen voi käyttää mukavasti koulutuksen järjestäjän oman taloudellisen aseman vahvistamiseen.

Tänään on luvassa vähemmän koulutuspolitiikkaa ja enemmän tietotekniikkaa.