Hellettä ja omenankukkia helluntaina

Heila on hyvä olla helluntaina, sanoo vanha kansa, ja on varmasti oikeassa. Omani lähti aamulla juoksemaan Helsinkiin. Hän on sitkeä tyttö (luvan kanssa tuo termi, josta jotkut tosikot suivaantuvat - meillä taas ollaan puolikarjalaisia - tääl pittää olla hauskaa ain, kuulet sie, mite viulu soip - eikä puheenparren tyttöjä, poikia, ämmiä tai äijiä jäädä suremaan). Minulta ei sellainen jalan nousu olisi luonnistunut helteisissä olosuhteissa. Ei voi kuin ihailla.

Naiset ovat epäilemättä nyky-Suomessa liikunnallisesti miehiä aktiivisempia, mistä kertoo osaltaan tapahtuman yli 18 000 juoksijan osanottajamäärä. Huippuvuosina osanottajia on kuulemma ollut 32 000. Vertailun vuoksi voi todeta, että Finlandia-hiihdon vilkkaimpana vuonna, Sarajevon olympiatalvena neljännesvuosisata sitten, hiihtäjiä oli ollut reilut 13 000. Puhtaalta mutu-pohjalta arvelen, että tällaisia tiedotteita jouduttaisiin julkaisemaan vähemmän, jos miehillekin suunnatussa tarjonnassa keskityttäisiin vähemmän numerolappuihin, loppuaikoihin ja pisteisiin.



Ihan pelkäksi pihakeinuperunaksi omenankukkien alle en kehdannut jäädä. Nousin Helkaman selkään (mistä tuli mieleeni, että ATK-kielessä tiedostojärjestelmän käyttöjärjestelmään liittämistä kuvaavan englanninkielisen verbin mount yksi sanakirjasuomennos on juuri selkään nouseminen tarkoittaen kai lähinnä ratsastamiseen liittyviä asioita) ja - itseni siis polkupyörälle mountattuani - ajoin radanvarsitietä Valkeakoskelle. Uudemman sisääntulotien sijasta valitsin perinteisen reitin ammattikoulu 2:n vierestä. Keskusta oli viehättävällä tavallaan hiljainen vielä aamupäivän käydessä yhtätoista. Kotiin Sääksmäen ja Linnaisten kautta, että renkaiden alle tuli pätkä soratietäkin. Lieneekö matkaa tullut vähän reilut 50 kilometriä. Reitti on itse asiassa sama, jonka arkisin kuljen linja-autolla, joskin toisin päin: Linnaisten kautta kaupunkiin ja radanvartta pois.

Pyöräilyn jälkeen ajattelin jäähdytellä leikkaamalla nurmen, mutta se oli väärä odotus. Leikkuria lykkiessä vasta kuuma tuli. Kuiva ilmanala pöllyttäytyi nenään monenlaisena aivastuttavana. Olisi voinut aivastuttaa ja punasilmäyttää enemmänkin, mutta kaivattu tauko tuli, kun äiti pyöräili juttutuokiolle.

Täytynee lähteä sulkemaan kasvilavan luukut. Se on kesä taas.

Tässä vaiheessa vuotta

Jo monena vuonna toukokuu on tuntunut kestäneen vain pari viikkoa. Vastahan oli vappu.

Eilen kukitettiin ammattiin valmistuneita. Tänään katukuvassa oli koulutiensä alkumatkan kunnialla päättäneitä juhlijoita. Ensinmainitusta - työn puolesta - pääsimme puolisoni kanssa itsekin osallisiksi.

Lauantaipäivä on vietetty kotipihalla. Taimitarhalta rautatien toiselta puolelta kannoimme kaksin käsin hyötykasvinalkuja. Tomaattia useampaa lajia, köynnöskrassia, salviaa ja tilliä. Ohiajava auto hidasti ja juhlapukuiset kysyivät osoitetta, joka kuulosti tutulta, mutta jota ei osannut yhdistää mihinkään päin kylää. Paikallistuntemus ei ole terässä, kun valtaosa valveillaolotunneista tulee vietettyä muilla paikkakunnilla.

Kontrasattumuksia

Hetkiseksi päähäni nousi ajatus, josko toukokuu on sittenkin ollut hiukan liian työntäyteinen. Saapuessani hiukan myöhässä työhaastatteluun - jos mahdollista vielä ikävämpi moka haastattelijan kuin haastateltavan ominaisuudessa - paikalla näytti istuvan Suomi- ja manserockin old-school-legenda Moog Konttinen. Eikä vain näyttäny. Opettajia rekrytoidessa pääsee tutustumaan vaikka mihin.

Sattumuksille jatkoa: Sakke oli tullut työmaalle Jaguarillaan. Ei sentään punaisella.

Piti lähteä työpäivän päälle käymään Hämeenlinnassa, mutta linja-auto oli liian nopea.

Kevään viimeinen

Hyödynsin avoimen yliopiston kevään viimeisen tentti-illan johdatus organisaatioteoriaan ja johtamiseen -opintojakson kirjallisuusosiolla. Tentittävänä oli kolme kirjaa (Harisalo: Organisaatioteoriat; Järvinen: Esimiestyö ongelmatilanteissa ja
Lämsä-Hautala: Organisaatiokäyttäytymisen perusteet), ja olin jopa ollut lukevinani ne kaikki.

Hallintotieteilijöiden ainejärjestö palvelee niin oikeita kuin avoimenkin puolen opiskelijoita arkistoimalla vanhoja tenttikysymyksiä. Kävijälaskurin mukaan melko usein on tähänkin blogiin tultu eri aineiden tenttikysymyksiä etsimään - suosituin hakukohde lienevät opetushallinnon tutkinnon kysymykset, joita listasin ensimmäisenä bloggauskesänäni kuusi vuotta sitten - joten harjoitettakoon täälläkin vastaavaa palvelutehtävää. Näihin kolmeen kysymykseen sain käytettyä melko tarkkaan kolme tuntia:
1. Pohdi valtaa organisaatioissa Harisalon kirjan perusteella.
2. Mitkä ovat työyhteisön tyypilliset ongelmatilanteet Järvisen kirjan perusteella?
3. Mitä ihmisten johtamisen näkökulma on tuonut johtamistehtävään?

Ei ollut vaikeudella pilattuja kysymyksiä. Jollen ihan asiasta keksinyt kirjoitettavaa, niin sen vierestä ainakin. Ykköskohdassa tuli jaariteltua enemmän Habermasin kuin Harisalon ajatuksista. Toisaalta tähänastisen kokemuksen perusteella hallintotieteessä tuntuu olevan vallalla salliva kaikki liittyy kaikkeen -suhteutuminen oppisisältöihin.

Keväälle pakkautui kohtalainen määrä opintosuorituksia: kaksi luentotenttiä, kaksi kirjatenttiä ja yksi luentopäiväkirja. Nyt se putki on takanapäin, ja syksyllä jatketaan. Tosin en pitäisi pahana, jos myös avoimen puolen opiskelijat saisivat osallistua kesätentteihin. Toki kesällä on muutakin tekemistä, mutta jos lukeminen sattuisi innostamaan, voisi jonkun kirjatentin hoitaa pois päiväjärjestyksestä.

IC² 184 kulki melko tyhjänä. Asemalaiturille päästyä näyttivät toverit tekevät lähtöä veturitallilta. Kesänäyttelyn pystytyspuuhista arvatenkin. Ilta oli jo pitkällä, enkä kehdannut ryhtyä viivyttämään pitkämatkalaisia.

Ei kotipihaa kauemmas

Aloitin ruohonleikkuukauden jo edellisviikolla, mutta tänään olin naapuruston hitain pärisyttäjä. Savimaasta nousevat kivet hitoille. Tekivät loven malmölaisen runkoon.

Ilkan ja Janin tuomat upouudet panssarijunat viivyttivät tehokkaasti illan sohvaohjelmaksi aikomiani organisaatioteorioita.

Kasvun aikaa odotellen

Aamutorilta forssalaiset chilin ja kasvihuonekurkun taimet ja maatalousliikkeestä puoli kiloa lampaannataa. Jos ei viherrä, ei sitten mikään, kauppiasveljistä toinen vahvisti valintaa. Katsotaan, miten viihtyy janoisen koivukujanpuolikkaan alla.

Oli ajatus käydä kahvilla, mutta sadetta enteillyt säätila sai tyytymään leipomosta haettuihin paremman luokan pulliin.

Päivällä kauniimpi asukas ystävättärineen ja kameroineen lähti Hattulaan Pulsatilloja katsastamaan. Jokunen vielä kukki, ja yhden olivat ajattelemattomat tai ahneet vieneet jonnekin, mihin se ei kuulu. Nämä tuotuina terveisinä: aivan kuin kevätlauantaina ei olisi muuta tekemistä, jäin kotiin lukemaan organisaatiokulttuuria.

Ehtookellojen aikaan iltalenkki pyhän viettoon hiljentyneillä laitamateillä.

Toivotaan, toivotaan

Euroopan taivaan alla -niminen ohjelma kuuluu suosikkeihini Radio Suomen ohjelmistossa.

Vasta ohjelman taannoisen lähetyksen innoittamana Youtuben avulla tajusin, miten kunnioitettavan pitkää uraa onkaan tehnyt italo-iskelmän suomalaisittain tunnetuimpiin kuuluvan laulun takana oleva yhtye Ricchi e Poveri.



Tällaisesta haki innoitusta itse Herr Bohlenin artistitalli, josta saattoi noina vuosina löytyä jokusia kuumempi nimiä, mutta joiden historiallinen jatkumo jäi kummastakin päästä paljon tätä esikuvaansa lyhyemmäksi:


Itä-Euroopassa kahdeksankymmenluvun syke on ollut suosittua tälläkin vuosituhannella. Laulu on 1980-luvulta, eikä yhtye itsekään liene paljon uudistunut, mutta miksipä hyvää muuttamaan:

Pyöräilykauden avaus

En ole massaliikuntatapahtumien ylin ystävä, ja ne vähät, joissa tulee käytyä, tapaavat olla matkan päässä. Helatorstain paikkeille osuva kotirovastikunnan seitsemän kirkon pyöräily on erilainen. Mukaan pääsee kotipihasta. Kauniimpi asukas ei tällä kertaa päässyt mukaan. Hän jakoi viran puolesta mehua reitin varrella.

Päiväksi oli ennustettu sadetta, joten nousin Helkaman selkään jo vähän ennen seitsemää ja suuntasin Urjalaan. Matkan varrella tuli bongattua se puukorisesta matkustajavaunusta rakennettu vaja, josta toverit veturitallilla taannoin mainitsivat. Hyvin oli metsän suojassa. Ja VR:n aikaisesta huomattavasti poikkeavalla ulkovuorauksella ja kattorakennelmalla naamioitu: oikeastaan vasta ikkunoiden jaotus paljasti alkuperän maantielle päin.

Taisin olla päivän ensimmäinen Urjalan kirkolla käynyt. Isolle tielle päästyä vastaantulijoita alkoi olla jo tiheänlaisesti. Sade alkoi vasta loppumatkasta Sääksmäen vanhalle kirkolle tultaessa. Ei suihku sinänsä haitannut, mutta kenkien kastuminen hiukan. Olisi pitänyt ottaa paremmin vettä kestävät jalkineet. Puolilta päivin kotiin palatessa olo oli jokseenkin kostea.

En voi väittää, etteikö lähes sadan kilometrin polkeminen olisi tuntunut varsinkin, kun en ole tänä vuonna pyörän satulassa viihtynyt. Mutta se oli taas todettava, että ei-kisahenkisen matka-ajon kannalta viime keväänä hankkimani hybridi-tyylinen pyörä on selkeästi vanhaa retkimallia mukavampi. Mukavuus on arvokkaampaa kuin keveys, ja se alkaa ajoasennosta. Eikä näissä uusissa tarvitse vaihteitakaan arpoa näppituntumalla, vaan ne napsahtelevat päälle täsmällisesti.

Mistä aita on matalin

Eilen piti käydä pääkaupungissa saakka kuulemassa, että tutkinnon eteen pitää tehdä vielä vähän töitä. Olen ottanut parivuotisen urakan kieltämättä liian kevyesti. Näyttötutkinnoissa on todellakin osoitettava asioita. Arviointikeskustelussa tukea tuli hienosti - kiitos, Päivi ja Voitto. Eiköhän se tuosta, kun vähän vielä pannaan asioita kokoon ja paperille.

Tämäniltaisessa tentissä pääsin paljon helpommalla. En ole hallintotieteen perusopintojakaan kovin vakavasti ottanut, eivätkä ne tietenkään vastaa vaatimustasoltaan erikoisammattitutkintoa. Tänään oli vuorossa luentotentti aiheesta Suomen julkinen hallintojärjestelmä ja EU:n hallinto. Enimmäkseen luennolla käsiteltiin suomalaista hallintoa. EU-osuus vaikutti etukäteen kiinnostavimmalta, mutta se ilta viime viikolla minulla meni seurakunnallisen luottamustoimen hoitoon.

Illan tentissä kysymyksiä oli kaksi - hallintotieteilijät eivät näytä rasittavan opiskelijoitaan ainakaan kysymysten paljoudella. Ensimmäisessä piti kuvata jokin luennolla esitelty Suomen hallinnollinen uudistus. Valitsin kunta- ja palvelurakenneuudistuksen eli PARAS-hankkeen, joka on moneen kertaan liipannut läheltä leipätyönkin puolesta. Ei sillä, että olisin kuvitellut aiheesta kovin syvällisiä kirjoittavani, varsinkin kun tentaattori itse toimi maaliskuussa raporttinsa jättäneen PARAS-arviointiryhmän vetäjänä. Varavaihtoehtoni olisi ollut valtion aluehallintouudistus eli ALKU-hanke, joka on myös vilahdellut monessa leipätyöyhteydessä, mutta päädyin parhaaseen. Kakkoskysymyksessä oli kaksi vaihtoehtoa. Esitellä piti joko EU:n johtamismenetelmiä tai suomalaisen hyvinvointivaltion hallinnon ominaispiirteitä. Päädyin vastaamaan historian tehtävään eli jälkimmäiseen.

Samassa salissa pidettiin oikeakin historian tentti jostakin Suomen historiaan liittyvästä luentokurssista. En malttanut olla kuikuilematta vierustoverin kysymyspaperista, mitä siinä olisi pitänyt tietää. Jatkosotaan johtaneesta kehityksestä ainakin. Tuli helpottunut olo, että sai pohdiskella hallinnon kaltaisia yksinkertaisia asioita.

Alkukesän varma merkki on se, kun haapamäkeläistoverit pyytävät vesittämään matka-aikeitaan.

Bambien vieraana

Vietimme keväistä perjantai-iltaa pienellä maakuntaeläinmatkalla naapurikunnassa. Puolisoni oli kinkeripiirinsä pikkuteillä kotonaan, mutta minulta oli paikoin loppua usko tien jatkumiseen henkilöautokelpoisena.



Pirkanmaan maakuntaeläin on - mikäpä muukaan - kuin tänne hyvin kotiutunut 1930-luvun alun tulokas valkohäntäkauris (Odocoileus virginianus), entinen valkohäntäpeura tai laukonpeura. Ensimmäiset viisi yksilöä tulivat amerikansuomalaisten lahjana rikastuttamaan heidän entisen kotimaansa luontoa aikana, jolloin hirvi- ja metsäpeurakannat olivat pienet. Kauriit elelivät aluksi Vesilahdella Laukon kartanoon tehdyssä tarhassa. Kantayksilöt ja niiden jälkeläiset päästettiin vapauteen keväällä 1938. Aluksi ne jakaantuivat kahdeksi ryhmäksi Laukon maille, mutta jo seuraavana keväänä yksilöitä tavattiin jo muualta Ylä-Satakunnan pitäjistä. Talvet olivat ankaria 1940-luvun alussa, mutta kanta selvisi niiden yli. Vuonna 1945 kauriita laskettiin olleen 30-40 yksilöä ja vuonna 1949 jo noin sata.


Kauriit eivät aivan vielä ole vaihtaneet punaruskeaan kesämuotiin, vaan talviharmaa sävy on vielä in.

Kauriit ovat viihtyneet maakunnassa hyvin. Liiankin hyvin, sanovat ne, joiden pihaistutukset ovat päätyneet kauriiden pötseihin kerta toisensa jälkeen. Kaikki eivät kuitenkaan raaski hätää näitä viehättäviä eläimiä - Disneyn Bambi-hahmon esikuvia muuten - pois mailtaan, vaan päinvastoin ruokkivat niitä myös talvisaikaan.

Kauriiden päivät kuluvat enimmäkseen metsän suojissa. Pelloilla ja niityillä niitä näkee erityisesti kevään ja syksyn iltahämärissä, jolloin ne lähtevät aterioimaan. Talven varpu-, kataja- ja männynneulasravinnon jälkeen tuoreet vihreät herkut ovat houkuttelevia, ja eläimet uskaltautuvat aivan ihmisasutuksen tuntumaan.


Autiotalon piha on nyt kauriiden ruokapöytä.

Jos perjantai-ilta pyhitettiin luonnolle, lauantai tuli vietettyä tekniikan ja historian parissa. Siitä tarkemmin Matisa-projektissa.

Logistisia kipupisteitä

Kahden päivän helsingintyömatkaputki on puolivälissä. Ensimmäistä kertaa tänä vuonna on ollut asiaa päärautatieasemalle saakka. Pasila on riittänyt tähän saakka. Huomasin vasta, että tänään olisi voinut lähteä puoli tuntia tai jopa tunnin myöhäisemmällä junalla (kyllä, kotiasemalta pääsee pääkaupunkiin vähän väliä), mutta vanhasta tottumuksesta tuli ostettua etukäteen lippu IC² 164:ään täksikin aamuksi. Toisaalta eilenkin tämä juna odotteli työväentalon kohdalla hyvän tovin pääsyä asemalle. Ratapiha on ahdas ja muutenkin Helsinki on liikenteellisesti niin hankalassa paikassa, että se voitaisiin vaikka kokonaisuudessaan hajasijoittaa tilavammille seuduille. Sipoon alueiden pakkolunastaminen sai aikaan vasta puolikelvollisen puoliympyräalueen, mutta logistisesti täydelliseen ympyrämuotoon pääsemiseksi pitäisi pakkolunastaa Ahdin valtakuntaa niin reilusti, että se kilpailisi mielekkyydessään tai sen puutteessa jo neuvostoliittolaishenkisten ylhäältä ohjattujen väestönsiirtojen kanssa.

Kärrymyyjät hyökkäsivät tapansa mukaan pian lähdön jälkeen. Ei kiitos. Aamusyöppönä olen nauttinut kahvini ja ruisleipäni jo viiden jälkeen. Rätisevä radio ja sähkövirta tietokoneelle ovat riittävät junan antimet.

Eilen kerrottiin ajan merkkinä sellainenkin ennenkuulumaton asia, että oppisopimuksiin on nykyisin tarpeen liittää irtisanomisehto. Tylyltä kuulostava pykälä on kuitenkin tarpeen, jotta lomautustilanteessa opiskelijalla on mahdollisuus työttömyysturvaan. Useimmiten oppisopimukset ovat määräaikaisia työsopimuksia, jotka ovat lomautuksilta suojattuja. Ilman lomautusehtoa työnantaja joutuu kiperässä tilanteessa turvautumaan joko irtisanomiseen ja siten oppisopimuksen päättämiseen, tai sitten syntyy työttömyysturvan kannalta ongelmallinen paradoksi, jossa lomautettu katsotaan opiskelijaksi, jolla tosiasiallisesti ei ole opiskelupaikkaa.

Aivan kuin oppisopimuskoulutuksessa ei näinä aikoina olisi riittävästi ongelmia, ovat jotkut koulutuksen järjestäjät keksineet ryhtyä rahastamaan valtiota ammattipätevyysdirektiiviin 2003/59/EY ja kuorma- ja linja-autonkuljettajien ammattipätevyyslakiin 272/13.3.2007 pohjautuvalla ammattikuljettajien jatkokoulutusvaatimuksella. Vuosia ja taas vuosia rekan tai linja-auton ratin takana työtä tehneille on tehty logistiikan perustutkinnon oppisopimuksia käyttäen porkkanana koulutukseen sisältyvää lain vaatimaa ns. RoadCAP-jatkokoulutusta. Perustutkintoon valmistava oppisopimus kestää helposti kolme vuotta, jonka ajan koulutuksen järjestäjä nauttii valtionrahoitusta. Kun opiskelijat ovat kokeneita kuljettajia, ei valtionrahaa juurikaan tarvitse - muutaman päivän RoadCAP-koulutuksen lisäksi - uhrata koulutukseen, vaan sen voi käyttää mukavasti koulutuksen järjestäjän oman taloudellisen aseman vahvistamiseen.

Tänään on luvassa vähemmän koulutuspolitiikkaa ja enemmän tietotekniikkaa.

Torpparivapautus

Pieraista kovaa omassa tuvassa - joskus sitä on valmis epäröimättä uskomaan kapitalismiin.
(Eeva Kilpi)

Euroopassa ohjaksia höllennetään höllentämästä päästyäkin, mutta päätettiin hoitaa kotitorpan vapautus ruotsalaisen rahaherran alta nyt eikä vasta jouluksi.

Juhlistimme tapausta hakemalla maatalousliikkeestä kaksi säkkiä apulantaa. Edellä asiakas tarjosi keskusliikkeen etukorttia. Ei olla renkejä enää, kieltäytyi kauppias.

Iltalenkki oli tukkoinen. Kevään pölyjä ilmassa.

Toukotöitä jälkiteollisessa yhteiskunnassa

En ole maatalousyrittäjä, mutta toukotöitä riittää. Leipätyömaalla on opettelemista kahdella pallilla istumisessa. Ei niin, että kovin paljon ehtisi istumaan - paitsi tietenkin kokouksissa, noissa kansantaloutemme tuotannollista elämää mitä ilmeisimmin taantumankin aikana ylläpitävissä, itseään ruokkivissa, instituutioissa. Tänään vuorossa tutkintotoimikunta ja Ammattienedistämislaitos.

Työpäivän päälle pitäisi vielä muutaman kerran jaksaa vaihtaa opiskelijan rooliin. Ei ole lainkaan pitkäveteistä kuunnella hyvinvointivaltion haasteista ja vähittäisestä alasajosta, ja professori Stenvall, kunta- ja palvelurakenneuudistuksen arviointiryhmän vetäjä, luennoi asiantuntemuksella. Silti on ajoittaisia vaikeuksia pysyä virkeänä.

Leipätyön vastineeksi veturitallin talkootyökausi alkoi viikonloppuna tehokkaissa merkeissä. Kunniakkaasti alkaneen talkoopäivän loppu oli vähemmän mieltä ylentävä. Syy löytyy peilin katsomalla. Sorry, toverit. Liian hapokasta.

Viime yön univajeesta piti huolen pari tuntia vapaaehtoistoimintaa naapurikunnassa. Metsästä ei ole helppoa hakea kadonnutta pimeällä, mutta ihmisluonteeseen, viranomaisenkin, kuuluu se, että isomman joukon apuun turvaudutaan vasta, kun olosuhteet ovat tarpeeksi hankalat. Tämä keikka päättyi onneksi hyvin.

Juna on työrauhan puolesta mainio paikka. Taulukkolaskentaohjelman sivuun on helppoa avata tekstinkäsittely ja kirjoittaa välillä blogia. Taantumako syynä, kun IC² 164 ei täyty vielä Riihimäeltäkään viime vuotiseen malliin?