Päivä sotahistorialle

Aamukuudelta lumitöihin, sitten aamiainen, ja päivän alkaessa valjeta Ilkka kyytiin ja suunta kohti Parolannummea. Panssariseminaarin nimeen oli sitten viimenäkemän lisätty historia-sana. Otimme paikat eturivistä. Kun toiselle puolelle istuutui asessori E. Käkelä, istuin turvallisesti kahden tankkitietäjän välissä.



Entisen Panssariviestikomppanian, nykyisen Sotilaspoliisikomppanian, pihalla olivat Suomen Puolustusvoimien kolme ilmatorjuntapanssarivaunutyyppiä ensimmäistä kertaa yhdessä. Ruotsalaisvalmisteinen Landsverk Anti II lienee maailman ensimmäinen operatiivisessa käytössä ollut ilmatorjuntapanssarivaunu. Jatkosodan aikana kuudella sellaisella pudotettiin 13 viholliskonetta. Neuvostoliittolainen (Z)SU-57-2 hankittiin Suomeen aikana, jolloin ilmatorjunnan tehtäväksi nähtiin ampua tarvittaessa yhtä kovaa idästä kuin lännestä lähestyviä maaleja. Aikanaan ajankohtaiseksi tullut modernisointi jäi puolitiehen (ainoa koevaunu romutettiin vuonna 2001). ItPsv90 Marksman oli kylmän sodan jälkeiseen aikaan siirryttäessä ainoa realistinen vaihtoehto silloisessa teknillisessä, operatiivisessa ja poliittisessa viitekehyksessä. Nyt sekin alkaa olla elinkaarensa päässä, eikä vaunun käyttämiseen enää kouluteta varusmiehiä.

Esitelmöitsijöinä oli yleislinjoja yksityiskohtaisemman sotahistorian kärkikaartia diplomi-insinööri E. Muikusta dosentti P. Visuriin ja aiheet rynnäkkötykkien valmistuksesta kylmän sodan kalustohankintoihin. Käkelä uhkasi oman - Panssaridivisioonan operatiivista käyttöä kesällä 1944 selostaneen - esitelmänsä olleen viimeinen julkinen. Muka liikaa takeltelua. Sivullinen ei sellaista huomannut, ja yritin miestä saada perumaan lopettamisaikeensa.

Ruokalassa, tai virallisemmin muonituskeskuksessa, ei saanut hernekeittoa. Sen sijaan oli jauhelihalasagnea ja kahta lajia salaattia. Ja peltimukista piimää.

Kuvia Panssarihistoriaseminaarista.