Laturetkellä

Piti sitten lähteä Päijät-Hämeeseen pelleilemään. Pääsin esittelemään pehvallelentämiskykyjäni lasketellessani maailmanmestaruustason hiihtostadionin hevosenkenkään. Kyseessä oli dominoteorian käytännön sovellus. Edelläni laskenut kaatui puuterilumessa mutkan jälkeen. Yritin vaihtaa latua, mutta vauhdin ollessa jo kohtuullinen kaaduin itsekin vähän alempana. Samoin teki perässäni tullut mies, joka puolestaan yritti väistää minua.

Lyhyen matkan perinteisen tyylin Finlandia tuli tänäkin talvena hiihdettyä. Ladut olivat priimaa viime vuoteen ja muutamaan muuhunkin verrattuna. Kun tasaiseen matkavauhtiin - mitä se itse kullekin onkaan, minulle ainakin verkkaisemman puoleista lykkimistä - alkumatkan nousujen ja ruuhkan jälkeen oli päästy, peesailin eri tyyppisiä menijöitä. Kaikkien kanssa ei tahti ollut yhteensopiva. En ole koskaan hallinnut pitkäpotkuista ja harvatyöntöistä etenemistapaa, ja viihdyin tikkaajien joukoissa.

Venäjää olisi hyödyllistä osata. Sitä puhuvilla tuntui olevan hauskaa. Suomea kuuli matkalla vähemmän, olihan kyseessä perinteinen tyyli. Vähäpuheisena sovin joukkoon hyvin. Matkan aikana kävin kokonaista yhden keskustelupuheenvuoron, aiheena tämänvuotiset hyvät ladut. Kun lopussa tultiin suoralle, jonka päässä siintää erehdyttämättömänä maamerkkinä suurmäki, avautui monen sisäinen hymy ponnekkaammiksi työnnöiksi ja pidemmiksi potkuiksi. Jonkun kohdalla ehkä huulillekin, mutta ei sentään sanoiksi saakka. Pukuhuoneen ja suihkun ahtaudessa - pesutilat on taannoisella hienosteluremontilla onnistuttu pilaamaan ainakin tämänkaltaista massatapahtumaa ajatellen - hymy oli jalostunut edelleen, nyt hyväntuliseksi ähkimiseksi. Mie-pronominia käyttävillä keskusteluksikin.

Tsekinmaalla vasta hienosti on hiihdetty, suomalaisnäkökulmasta ainakin.

Muutamia kuvia hiihtoretkeltä.