Linja-autoilua, hallintoa ja kulttuuria

Työmatkalinja-autossa oli enimmillään kolme matkustajaa. Luulin ennen, että tätä Saarioispuolen maaseudun, moottoritien ja maakaasuputkityömaiden kautta kulkevaa vuoroa ei ajettaisi lainkaan koulujen loma-ajan ulkopuolella, mutta se koskee vain kesäaikaa. En tiedä, miten kannattavaa kyydin tarjoaminen kolmelle matkustajalle on, mutta luultavasti samalla hoituu kalustoyksikön siirto toista, kaupunkiseudulle kulkevaa ja siten kansoitetumpaa vuoroa varten. Kun kuljettaja kuitenkin tarvitaan, kerää järkevä liikennöitsijä samalla kyytiin mieluummin vaikka vain kolmekin matkustajaa kuin jättää keräämättä.

Töistä linja-autoilin Tampereelle iltaopintojen pariin. Samalla sain kirjastosta varaamani tenttikirjat. Laina-aika on vain kaksi viikkoa - muistaakseni enää puolet siitä, mitä joskus. Lyhyt laina-aika on hyvä asia kirjojen kiertonopeutta ja päätoimisia opiskelijoita ajatellen. Kaltaisteni käyttäjien harrastelutoimintaa se ei kovin hyvin tue, mutta ei ole tarpeenkaan. Kyllähän kotikirjaston kuukauden laina-aikaa mieluusti hyödyntäisi, jos vain lainattavaa olisi.

Luennon piti tällä kertaa professori Vartola, virkaiältään nykyisin kuulemma vanhin lajiaan Tampereella. Sellainen persoona, kuten kokeneet professorit tapaavat olla, että en lainkaan hämmästellyt, kun jotkut kävivät pyytämässä omistuskirjoitusta kotikirjastoonsa hankkimaansa kirjaan. Siinä, missä edellinen luennoija, professori Stenvall, oli suorasuihkuttanut päivänpolttavasti kunta- ja palvelurakenneuudistuksella, viritti Vartola klassisesti Weberillä. Molemmat hyviä puhujia.

Iltapäivälehdeksi ostin pitkästä aikaa Kulttuurivihkot. Teemana oli urheilu. Artikkeli Suomen Työväen Urheiluliiton hiipumisesta oli mielenkiintoinen (ja kuin kaikuna liiton sivuilla "title"-tagi luo otsikkopalkkiin vuosiluvun 2007, vaikka sisältö näyttää olevan ajantasalla). Kotikylä ja naapurit kuuluvat niihin seutuihin, joissa vanhaa perua on kahden leirin urheiluseuroja. Mutta keskusjärjestötasolla vasenta laitaa ei enää pelata.

Erkki Tuomioja nähtiin työväenurheilun Juudaksena. Jäsentenvälisiin otteluihin on paha sivustaseuraajan mennä arvioimaan. En ole urheilutietäjä, mutta jotkut artikkelissa esitetyt väitteet, kuten oletus lajiliittojen järjestelmällisestä oikeistolaisuudesta, hämmästyttivät. Yksi tamperelainen Kummola ei ehdi edustamaan kuin yhtä liittoa.

Kokonaan toinen asia on kilpaurheilun merkitys sponsorirahojen ulkopuolella. Sitäkin on kilpailemista karttavan helppo olla artikkelin kanssa eri mieltä.