Linja-autoilua, hallintoa ja kulttuuria

Työmatkalinja-autossa oli enimmillään kolme matkustajaa. Luulin ennen, että tätä Saarioispuolen maaseudun, moottoritien ja maakaasuputkityömaiden kautta kulkevaa vuoroa ei ajettaisi lainkaan koulujen loma-ajan ulkopuolella, mutta se koskee vain kesäaikaa. En tiedä, miten kannattavaa kyydin tarjoaminen kolmelle matkustajalle on, mutta luultavasti samalla hoituu kalustoyksikön siirto toista, kaupunkiseudulle kulkevaa ja siten kansoitetumpaa vuoroa varten. Kun kuljettaja kuitenkin tarvitaan, kerää järkevä liikennöitsijä samalla kyytiin mieluummin vaikka vain kolmekin matkustajaa kuin jättää keräämättä.

Töistä linja-autoilin Tampereelle iltaopintojen pariin. Samalla sain kirjastosta varaamani tenttikirjat. Laina-aika on vain kaksi viikkoa - muistaakseni enää puolet siitä, mitä joskus. Lyhyt laina-aika on hyvä asia kirjojen kiertonopeutta ja päätoimisia opiskelijoita ajatellen. Kaltaisteni käyttäjien harrastelutoimintaa se ei kovin hyvin tue, mutta ei ole tarpeenkaan. Kyllähän kotikirjaston kuukauden laina-aikaa mieluusti hyödyntäisi, jos vain lainattavaa olisi.

Luennon piti tällä kertaa professori Vartola, virkaiältään nykyisin kuulemma vanhin lajiaan Tampereella. Sellainen persoona, kuten kokeneet professorit tapaavat olla, että en lainkaan hämmästellyt, kun jotkut kävivät pyytämässä omistuskirjoitusta kotikirjastoonsa hankkimaansa kirjaan. Siinä, missä edellinen luennoija, professori Stenvall, oli suorasuihkuttanut päivänpolttavasti kunta- ja palvelurakenneuudistuksella, viritti Vartola klassisesti Weberillä. Molemmat hyviä puhujia.

Iltapäivälehdeksi ostin pitkästä aikaa Kulttuurivihkot. Teemana oli urheilu. Artikkeli Suomen Työväen Urheiluliiton hiipumisesta oli mielenkiintoinen (ja kuin kaikuna liiton sivuilla "title"-tagi luo otsikkopalkkiin vuosiluvun 2007, vaikka sisältö näyttää olevan ajantasalla). Kotikylä ja naapurit kuuluvat niihin seutuihin, joissa vanhaa perua on kahden leirin urheiluseuroja. Mutta keskusjärjestötasolla vasenta laitaa ei enää pelata.

Erkki Tuomioja nähtiin työväenurheilun Juudaksena. Jäsentenvälisiin otteluihin on paha sivustaseuraajan mennä arvioimaan. En ole urheilutietäjä, mutta jotkut artikkelissa esitetyt väitteet, kuten oletus lajiliittojen järjestelmällisestä oikeistolaisuudesta, hämmästyttivät. Yksi tamperelainen Kummola ei ehdi edustamaan kuin yhtä liittoa.

Kokonaan toinen asia on kilpaurheilun merkitys sponsorirahojen ulkopuolella. Sitäkin on kilpailemista karttavan helppo olla artikkelin kanssa eri mieltä.

Hiljaista hippuilua

Torpan kauniimmalla asukkaalla oli työpäivä. Minulla laskiaissunnuntaista tuli laiskiaissunnuntai. Lunta hippuili päivän mittaan, mutta ei lumitöiksi saakka. Sulattelin palasen eiliseltä reissulta ostamaani tiukkaa - tavallista fluoritonta hollolalaista perusparafiinia, mutta kovaa ja kokemuksen perusteella hyväksi todettua sellaista - luistovoidetta puolisoni ja minun luistelusuksiin. Oli korkea aika. Olosuhteet ovat ehtineet kuluttaa vanhat pois. Jotkut kuulemma käyttävät voitelun pitkäikäistämiseksi grafiittivoidetta pohjavoiteena. Onkohan sellaisista hyötyä?

Eilen olisi pitänyt venytellä paremmin. Jossakin lehdessä kerrottiin taannoin miehestä, joka oli varsinainen himohiihtäjä ja eli terveesti, mutta alkoi kärsiä selkävaivoista. Ne kaikkosivat vasta, kun hän taipui venyttelemään lenkkien jälkeen. Selän kanssa minulla ei onneksi ole ongelmia, mutta jotkut lihakset kertoivat, että sunnuntaihiihtäjänkin varsi kaipaisi venytystä. Ajattelin hiihtää kevyen lenkin palauttelumielessä, mutta hitaasta vauhdista huolimatta keli teki menon perinteisellä tyylillä takkuiseksi. Pito kyllä riitti, vaikka olikin synteettistä ja eilen Salpausselän mäissä kulutettua, mutta luistoa ei ollut nimeksikään.

Taiji-ilta työväenopiston salilla teki hyvää. Erityisesti Beijing-muodon tämänkertainen hidas tempo.

Laturetkellä

Piti sitten lähteä Päijät-Hämeeseen pelleilemään. Pääsin esittelemään pehvallelentämiskykyjäni lasketellessani maailmanmestaruustason hiihtostadionin hevosenkenkään. Kyseessä oli dominoteorian käytännön sovellus. Edelläni laskenut kaatui puuterilumessa mutkan jälkeen. Yritin vaihtaa latua, mutta vauhdin ollessa jo kohtuullinen kaaduin itsekin vähän alempana. Samoin teki perässäni tullut mies, joka puolestaan yritti väistää minua.

Lyhyen matkan perinteisen tyylin Finlandia tuli tänäkin talvena hiihdettyä. Ladut olivat priimaa viime vuoteen ja muutamaan muuhunkin verrattuna. Kun tasaiseen matkavauhtiin - mitä se itse kullekin onkaan, minulle ainakin verkkaisemman puoleista lykkimistä - alkumatkan nousujen ja ruuhkan jälkeen oli päästy, peesailin eri tyyppisiä menijöitä. Kaikkien kanssa ei tahti ollut yhteensopiva. En ole koskaan hallinnut pitkäpotkuista ja harvatyöntöistä etenemistapaa, ja viihdyin tikkaajien joukoissa.

Venäjää olisi hyödyllistä osata. Sitä puhuvilla tuntui olevan hauskaa. Suomea kuuli matkalla vähemmän, olihan kyseessä perinteinen tyyli. Vähäpuheisena sovin joukkoon hyvin. Matkan aikana kävin kokonaista yhden keskustelupuheenvuoron, aiheena tämänvuotiset hyvät ladut. Kun lopussa tultiin suoralle, jonka päässä siintää erehdyttämättömänä maamerkkinä suurmäki, avautui monen sisäinen hymy ponnekkaammiksi työnnöiksi ja pidemmiksi potkuiksi. Jonkun kohdalla ehkä huulillekin, mutta ei sentään sanoiksi saakka. Pukuhuoneen ja suihkun ahtaudessa - pesutilat on taannoisella hienosteluremontilla onnistuttu pilaamaan ainakin tämänkaltaista massatapahtumaa ajatellen - hymy oli jalostunut edelleen, nyt hyväntuliseksi ähkimiseksi. Mie-pronominia käyttävillä keskusteluksikin.

Tsekinmaalla vasta hienosti on hiihdetty, suomalaisnäkökulmasta ainakin.

Muutamia kuvia hiihtoretkeltä.

Valokuvatorstain draama

Valokuvatorstai-blogissa näytellään tällä viikolla draamoja.



Toijalan vanhalla veturitallilla elokuvattiin draamaa maaliskuussa 2006. Muistaakseni kuvassa esiintyvä henkilö, yksi paremman puolen pahiksista, on juuri ampunut miehen ja kauhistelee nyt, mitä on tullutkaan tehtyä. Kyseessä oli taideteolliseen korkeakouluun pyrkivän pääsykoetyö. Eivät voineet Veturimuseon äijät kuin hämmästellä, miten paljon työtä pelkkä pääsykoe jollakin ylettömän tavoitellulla alalla teettää.

Lunta oli silloin reilusti enemmän kuin nyt.

Tasaista lykkimistä

Puolisoni tultua töistä päätimme lähteä vaihteeksi naapurikunnan puolelle hiihtämään. Tähän saakka on kierretty kuntorataa, "hikiympyrää", kuten sitä kutsumme.

Lumitilanne ei vielä salli lähtemään matkaan viereiseltä pellolta, joten siirryimme autolla seurakunnan leirikeskukselle ja siitä järven jäälle. Vaihteen vuoksi perinteinen tyyli. Järven kiertävä latu on seutukunnan suosituimpia, pituudeltaan tiettävästi noin 18 kilometriä. Tasaisella lykkiminen on periaatteessa helppoa, mutta toisaalta evät joutuvat heilumaan koko ajan. Tasatyönnöillä pääsevät vatsalihaksetkin töihin. Kyllä tuokin matka jo matkalta tuntui. Muutama desilitra kotipihan marjasatoa termospullossa oli hyvä matkaeväs.

Päivälliseksi nautittiin eilisen iltapäivänvieton tuloksista eli soijalasagnesta. Jossakin luki hiljattain, että soijan- ja perunansyöjillä olisi ruokapöytään astellessaan siromman sorttinen ekologinen jalanjälki. Jos näin on, on hauskaa, että kaikki herkullinen ei ole synnillistä.

Illalla hyvä perustreeni kolmeen kertaan tehtyine Beijing-muotoineen työväenopiston salissa.

Se toinen Valentinus

Näillä kulmilla ei ole ollut tapana viettää pyhimysten juhlapäiviä sitten piispa Martti Skytten, jonka - kuten Paavali Juustenin Piispainkronikka kertoo - aikana sortui paavinvalta koko Suomessa, yksityiset ja nurkkamessut lakkautettiin, vihkivesi, tuhkan ja palmunoksien pyhittäminen poistettiin, kirkkolaulua muutettiin ja parannettiin.

Nurkkamessua kauppojen rihkamanurkkauksissa Valentinus-nimisen marttyyrilegendan kunniaksi alettiin viritellä henkiin 1980-luvulla.

Valentinuksen legendan ajoitus on mielenkiintoinen. Joissakin toisinnoissa hänet liitetään stoalaista ideologiaa tunnustaneen keisarin Marcus Aureliuksen (121-180) aikaan. Legendan mukaan kristitty pappismies ellei peräti piispa Valentinus tuli tapetuksi, koska oli valmis vahvistamaan sotilaiden avioliittoja - legenda siis katsoo, että kristinuskon tyyppistä oppia tunnustavalla henkilöllä olisi jo tuohon aikaan ollut muodollinen tai tosiasiallinen valtuutus vahvistaa avioliittoja - kun taas armeijan johto keisaria myöten piti monogaamista parisuhde-elämää armeijaa rappeuttavana tekijänä.

Vaikutti sotilaita kotilieden lämpöön vihkinyt Valentinus keisari Marcus Aureliuksen aikana tai ei, silloin opetti näkemyksiään ainakin yksi saman niminen. Noin vuosina 100-160 elänyt Valentinus antoi osansa siihen vuosisatoja kestäneeseen eri ajatussuuntien väliseen keskusteluun, josta vähitellen syntyi ajattelutapojen kokonaisuus, jota historiallisena yleistyksenä kutsutaan kristinuskoksi. Valentinus oli apostoli Paavalin seuraaja, jollei aina hengessä, niin metodissa. Kuten Paavali, hän liitti sanomansa siihen viitekehykseen, jota useimmat lukutaitoiset Rooman valtakunnassa silloin ja kauan ennen sitä ja sen jälkeen suostuivat kuulemaan: Platonin ajatteluun. Valentinus näki paljon vaivaa todistellakseen, että hän oli Paavalin henkinen ja hengellinen seuraaja suoraan alenevassa polvessa. Keskeinen käsite, jota Valentinus pyrkii selittämään platonilaisittain, on täyteys (mm. Kol. 2:9) eli pleroma.

Valentinuksen ja hänen kaltaistensa kirjoittajien tekstejä kutsutaan gnostilaisiksi, koska ne korostavat sielun pelastuksessa edellytettävää "gnosista" eli tietoa pelastuksen kannalta oleellisista asiantiloista. Kristinuskon syntyhistoriassa keskeistä on jännite yhtäältä gnosis-tyyppisen - ulkopuolelta annettuna saatavissa olevan eli ikäänkuin platonisen - ja toisaalta logos-tyyppisen - havaittavissa tai pääteltävissä olevan eli ikäänkuin aristotelisen - pelastustiedon välillä, vaikka Platonin asemaa filosofisena auktoriteettina ei kristinuskossa kyseenalaistettu juurikaan ennen kuin vasta keskiajalla.

Yksi Valentinuksen oppien kuuluista vastustajista, Tertullianus (155-230), kertoo pamfletissaan "Adversus Valentinianos" (IV), että Valentinus oli ehdolla peräti Rooman piispan virkaan. Tertullianuksen mukaan häviölle jäätyään hän olisi kostoksi kirjoittanut oikeaksi nähdyn kristinopin vastaiset tekstit.

Toinen Valentinusta vastaan kirjoittaneista on Irenaeus (130-202), jonka mukaan Valentinuksen oppien pääosa on kirjoitettu Totuuden evankeliumi -nimiseen tekstiin. Se on yksi ajanlaskumme muutamalla ensimmäisellä vuosisadalla vaikuttaneesta runsaslukuisesta evankeliumien joukosta, josta Irenaeus nosti esille neljä luotettavimpana pitämäänsä, ja jotka sittemmin Karthagossa vuonna 397 hyväksyttiin Uuden Testamentin kaanoniin. Valentinuksen opetusten mukainen "Totuuden evankeliumi" oli kauan pelkkä nimi Irenauksen teksteissä, kunnes löytyi vuonna 1945 Egyptin Nag Hammadista, ja on nykyisin luettavissa verkossakin ainakin englantilaisena käännöksenä. Irenaeus piti juuri Valentinuksen opetuksia tyyppiesimerkkinä gnostilaisista opeista, jolloin hänen näkemyksiään seuraten tuo evankeliumi olisi tiivis johdanto gnostilaiseen ajatteluun.

Kirkkohistorian kannalta ehkä Valentinustakin merkittävämpiä tänään muistojuhlaansa viettäviä ovat itäisen kirkon idolit, ahkeraa lähetystyötä tehneet tessalonikalaisveljekset Kyrillos ja Metodios, joista ensinmainittu on antanut nimensä yhden paljon uudemman kulttuuripiirin kirjoitusjärjestelmälle.

Valokuvatorstain "helmikuu on helmi

Valokuvatorstai-blogin aiheena tällä viikolla on "helmikuu on helmi.



Nykyäänkin monen mielestä hiihtäminen on talviliikunnan helmi. Niin minustakin, joskaan ei välttämättä numerolappu rinnassa.

Tavanomainen keskiviikko

Töissä tein pitkästä aikaa Ethernet-laitekaapelin. Ei mennyt kuin yksi RJ45-koirasliitin hukkaan. Laitekaapeli löysi paikkansa WLAN-tukiaseman ja työpisterasian välistä. Laitteet tulevat yhä käyttäjäystävällisemmiksi. Tuo osasi kommunikoida peräti suomeksi. Muilta osin työpäivä menikin kokouksissa ja kahvia juodessa, muun muassa uudisrakennusta suunnittelemassa.

Kotiin tullessa postilaatikosta löytyi saapumisilmoitus kirjatusta kirjeestä. Ennakoin ikävyyksiä, mutta sisältö ei onneksi ollut niitä. Mutta olipahan muistutus, että yhdelle suunnalle on opintosuorituksia tekemättä.

Illalla ladulle, kauppaan ja saunaan. Keli oli vapaalle tyylille miellyttävän liukas, kaupasta löytyi pitkästä aikaa forssalaista punajuurisalaattia, ja saunassa oli sähkökiukaaksi mukava löyly.

Kevättä kynttelistä - ei vielä, kiitos

Kynttilänpäivän hiihtokeli kasteli ulkoisesti ja sisäisesti. Ei pidä valittaa, viime vuonna tähän aikaan ei tainnut olla kelejä ollenkaan. Mutta ei kevättä ihan vielä kaivata.

Tekniikan Maailma käytti autouutuuksien talvitestin yhteydessä näistä pilvisistä ja kosteista päivistä hyvää nimitystä: loputon syyssää.

Päivä sotahistorialle

Aamukuudelta lumitöihin, sitten aamiainen, ja päivän alkaessa valjeta Ilkka kyytiin ja suunta kohti Parolannummea. Panssariseminaarin nimeen oli sitten viimenäkemän lisätty historia-sana. Otimme paikat eturivistä. Kun toiselle puolelle istuutui asessori E. Käkelä, istuin turvallisesti kahden tankkitietäjän välissä.



Entisen Panssariviestikomppanian, nykyisen Sotilaspoliisikomppanian, pihalla olivat Suomen Puolustusvoimien kolme ilmatorjuntapanssarivaunutyyppiä ensimmäistä kertaa yhdessä. Ruotsalaisvalmisteinen Landsverk Anti II lienee maailman ensimmäinen operatiivisessa käytössä ollut ilmatorjuntapanssarivaunu. Jatkosodan aikana kuudella sellaisella pudotettiin 13 viholliskonetta. Neuvostoliittolainen (Z)SU-57-2 hankittiin Suomeen aikana, jolloin ilmatorjunnan tehtäväksi nähtiin ampua tarvittaessa yhtä kovaa idästä kuin lännestä lähestyviä maaleja. Aikanaan ajankohtaiseksi tullut modernisointi jäi puolitiehen (ainoa koevaunu romutettiin vuonna 2001). ItPsv90 Marksman oli kylmän sodan jälkeiseen aikaan siirryttäessä ainoa realistinen vaihtoehto silloisessa teknillisessä, operatiivisessa ja poliittisessa viitekehyksessä. Nyt sekin alkaa olla elinkaarensa päässä, eikä vaunun käyttämiseen enää kouluteta varusmiehiä.

Esitelmöitsijöinä oli yleislinjoja yksityiskohtaisemman sotahistorian kärkikaartia diplomi-insinööri E. Muikusta dosentti P. Visuriin ja aiheet rynnäkkötykkien valmistuksesta kylmän sodan kalustohankintoihin. Käkelä uhkasi oman - Panssaridivisioonan operatiivista käyttöä kesällä 1944 selostaneen - esitelmänsä olleen viimeinen julkinen. Muka liikaa takeltelua. Sivullinen ei sellaista huomannut, ja yritin miestä saada perumaan lopettamisaikeensa.

Ruokalassa, tai virallisemmin muonituskeskuksessa, ei saanut hernekeittoa. Sen sijaan oli jauhelihalasagnea ja kahta lajia salaattia. Ja peltimukista piimää.

Kuvia Panssarihistoriaseminaarista.

Monokulttuuria

Työviikon lopun väsymys oli painavampaa kuin yleensä. Ulos ja suksille, on yleensä hyvä resepti. Hyvä nytkin, mutta meno melko raskasta. Heikon lumisateen vuoksi valittiin vapaa tyyli ensi kertaa tällä viikolla.

Iltamusiikkina vaihteeksi levy radion sijasta. Sain puolisoltani syntymäpäivänäni Naxoon julkaiseman Time of the Templars -kokoelman, jonka kakkoslevyllä Nova Schola Gregoriana laulaa aina 500-luvulta saakka periytyviä virsiä. Yksiäänisesti tietenkin.

Edes talvinen metsä ei ole aina kaunis

He ja 77 muuta tekivät parhaansa ja kahdeksan tunnin työrupeaman jälkeen onnistuivat. Tulos ei ollut se, mitä toivottiin. Pidemmän päälle varma tieto on kuitenkin parempi kuin epämääräiset mahdollisuudet, sanotaan.

Tehokkaat apukäynnistyskaapelit

Illalla kuoroharjoitusten jälkeen puolisoni soitti ja kertoi, että anopin auto, talvikauden pihassamme kotiaan pitänyt ja varsin vähän liikkunut, ei suostunut starttaamaan parkkipaikalta.

Otin autotallista matkaan vielä avaamattomassa paketissa olleet apukäynnistyskaapelit, jotka hankittiin joskus jostain varmuuden vuoksi, kun halvalla sai. Ajoin nokan kohti potilaan keulaa, nousin autosta ja heilautin kädessäni kaapelipakettia. Samalla puolisoni kokeili sattumalta vielä kerran käynnistämistä, ja moottori hyrähti päälle kauniisti. Vaivatonta käynnistysapua, sanoisin.

Ulkoista ja sisäistä liikuntaa maailmanuskontojen viitekehyksessä

Modernimman kansanperinteen mukainen tipaton tammikuu tuli lopeteltua naapurikunnan kyläkirkossa. Ehtoollisviiniä tarjoili varsin viehättävä nimipäiväsankaritar.

Pyhätyöntekijän työpäivä ei tällä kertaa ollut kirkonmenoja pidempi, ja päästiin viettämään kahdenkeskistä laatuaikaa ladulle, ruoanvalmistuksen pariin ja taijitreeneihin.

Perinteinenkin tyyli on alkanut kulkea kelien tasaannuttua pakkaspoudaksi. Ladunkäyttäjiä on ollut liikkeellä paljon. Ehkä moni on jo ikävöinyt hyviä talvikelejä. Näin laadukasta pakkasjaksoa ei ole tällä seudulla tainnut kolmeen vuoteen ollakaan.

Taijissa tehtiin jotakin kuulun Shaolinji-luostarin perinneliikesarjaa. Nimestään huolimatta ei sentään mitään "shaolin-wushua" tai honkongilaisten tappeluelokuvien temppuja, vaan jotakin historiallisempaa. Tuollaisia tehdään toisinaan pääharjoituksen eli Beijing-muodon ohessa, tosin niin harvakseltaan, että kovin helposti mieleen ei jää eväitä omatoimista harjoittelua varten. Siinä, missä buddhalainen hikoilee harjoitteissaan, taolainen ei, sanoi opettaja. Siinä saattaa olla yksi "ulkoisten" ja "sisäisten" koulukuntien ero. Monet japanilaiset kamppailulajit ilmoittautuvat tavalla tai toisella Shaolinjin, tai henkilöidymmin buddhalaisen munkin Damon eli Bodhidharman, oppiperillisiksi. Taiji, ainakin jokakiinalaisen kansalaisliikunnaksi kehitetty Beijing-muoto, on tässä mielessä selkeästi taolaisempaa, niin kansantasavaltalaishenkinen tuote kuin se onkin.