Viimeiset vietiin

Junalippuja on myyty maamme kolmanneksi vanhimmalla risteysasemalla, Toijalassa, koko lailla 122 vuotta, neljä kuukautta ja kymmenen päivää. Käsitykseni mukaan melko keskeytyksettä. Viime vuosisadan alkupuolen poliittisten mullistusten - suurlakon, sisällissodan ja vastaavien tapausten - aikaan saattoi olla joitakin katkoja, mutta ne jäivät lyhyiksi.

Tänään myytiin aseman lippukassasta toistaiseksi viimeiset matkaliput. "Sattumalta" olin viimeinen asiakas juuri sulkemisaikaan. Ostin liput Hämeenlinnaan, Tampereelle ja Turkuun - noiden ratojen risteysasemana kun Toijala avattiin kesällä 1876. Sain sellaisen harvinaisuuden kuin taajamajunalipun Turkuun. Käyttää noita en raski, mutta eivätköhän löydä paikkansa ratapihan toiselta puolelta, jo kauan ennen aseman sulkemista museokäyttöön muutetusta veturitallista.

Asemaa eivät onneksi sulje. Junalippujakin saa edelleen automaatista. Vuokralaisella on hyviä suunnitelmia rakennuksen hyödyntämiseen. Suurelta osin hyötykäytössä se on jo nyt: liike-, koulutus- ja toimistotilaa on saneerattu vielä keväällä tyhjyyttään ammottaviin tiloihin. Vuokrasinpa siitä taannoin palasen minäkin, joskin työnantajan piikkiin.

Konduktöörillä olisi saattanut olla ihmettelemistä, jos olisin tarjonnut tässä täpötäydessä IC 922:ssa taajamajunalippua. Eikä Dna:n "Mokkula" tietenkään toimi. Ollaan kohta suurten tasankojen mailla. Sonera ja Nokia ovat täällä, kuten näemmä yleensäkin ratojen varsilla, toimiva pari.

Syksyn arkea ja juhlaa

Työpäivät ovat olleet pitkän puoleisia. Parina iltana harjoitin pitkästä aikaa opetustoimintaa: Linuxin käyttöönottoa ja käytön perusteita. En ole erityisemmin pitänyt Linuxista työasemakäyttöjärjestelmänä. Tosin nyt kun Windows Vista on saanut jalansijaa työasemissa, ei KDE- tai Gnome-leiriä välttämättä voi sanoa sen sekavammaksi kuin Microsoft-leiriä. Käyttöliittymäkysymykset ovat pääosin makuasioita. Siksi kai niistä niin paljon keskustellaan ja siksi alalla - ainakin dot.com-buumin aikana - on toiminut legioonittain asiantuntijoita.

Asiasta toiseen: tulevana pyhäinpäiväviikonloppuna Turussa vietetään perinteisiä pienoisrautatiepäiviä. Järjestäjä - jo neljännesvuosisadan ikään ehtinyt - on toteuttanut aiemmin hienoja vastaavia tapahtumia. Näytteilleasettajien määrä saattaa olla vuosien saatossa hieman laskenut, mutta hyvä viikonloppu alan harrastajille on jälleen luvassa.

Kuntavaalipäivä

Alkava pyhäpäivä kuluu arvatenkin madellen. Luvassa on päivä vaalilautakunnassa keskuskoululla istuen. Mutta joidenkin tuokin homma on hoidettava, kun äänestäminen tapahtuu niinkuin se nykyään vielä tapahtuu.



Taannoin osallistuin arvauskisaan kotikylän äänestysprosentista. Arvelin 66,2:ta. Vaikka kuntaliitoksia on näillä seuduilla ollut ja mahdollisesti vielä tulossakin, en usko äänestysaktiivisuuden yltävän kovin korkealle. Edes sää ei houkuta lähtemään sunnuntaikävelylle. Toivottavasti pessimismini osoittautuu vääräksi.

Olen hieman hämmästellyt niitä, erityisesti nuorten aikuisten, julkituomia näkemyksiä, joiden mukaan kuntavaalit ovat heidän kannaltaan vähämerkityksisimmät vaalit. Itse olen lähestulkoon päinvastaista mieltä. Kuntavaalien merkitystä yksilön kannalta ei juurikaan vähennä se, jos hän on työssä yksityisellä sektorilla ja käyttää yksityisen sektorin terveys- ym. palveluita. Jo sellaiset seikat kuin elinkeino- ja maankäyttöpolitiikka ovat pitkä- ja laajavaikutteisia asioita, jotka vaikuttavat yhden jos toisenkin kuntalaisen elämään. Suomen Kuntaliitto tuo eri yhteyksissä mieluusti esiin sen seikan, että globalisaation erilaiset vaikutukset kohdistuvat nykyisin kuntatasolle, kun yhä vähämerkityksisemmäksi käynyt kansallisvaltio ei enää voi niihin vastata. Valtio on 1990-luvun lamavuosista alkaen riisunut itsensä lukuisista konkreettisen vaikuttamisen instrumenteista. Joistakin valtion ennen hoitamista asioista vastaa yksityinen tai kolmas sektori, mutta huomattava osa julkisen vallan käyttöä on liukunut paikallistasolle eli kuntiin.

Kuntien itsehallinnollinen asema ja lukuisat eri elämänaloille liittyvät pakolliset ja vapaaehtoiset tehtävät aiheuttavat sen, että kunnassa tehtävät päätökset vaikuttavat monin tavoin kaikkiin kuntalaisiin, myös niihin, jotka eivät suoranaisesti ole tekemisissä kunnallisten palveluiden kanssa. Viime kädessä kunnissa jopa päätetään siitä, noudatetaanko eduskunnan säätämiä lakeja vai ei - tämä joissakin ääritapauksissa julkisuutta saanut de facto -tilanne kertoo paljon kuntien todellisesta asemasta.

Käykää äänestämässä, ystävät ja toverit!

Valokuvatorstain Silta tulevaisuuteen

Valokuvatorstai-blogin aiheena on tällä viikolla Silta tulevaisuuteen.



Kuvausajankohtana, elokuussa 2004, Kerava-Lahti-radan Luhdanjokilaakson silta oli kirjaimellisesti silta tulevaisuuteen. Radan avaamiseen oli aikaa vielä reilut kaksi vuotta ja rakennustyöt sillalla käynnissä.

Rautateiden ansiosta on eri aikakausina rakenneltu siltoja tulevaisuuteen.

Kovaa peliä Vilhonkadulla

Tiesin kyllä, että neuvottelut museojunien tulevaisuudesta ovat tiukkoja, mutta että peli meni sitten noin kovaksi... No joo. Mutta oli sinänsä kunniakas syy lähteä, hyvien sinisten vaunujen lisävuosien puolesta.

Syksyn merkkejä

Torpan sähkölämmityskausi avattiin tuttuun tapaan viikon 42 päätteeksi. Kesäkaudella pidämme päällä vain kosteiden tilojen lattialämmitystä. Nyt kytkettiin päälle keittiön ja makuuhuoneen patterit.

Syksyn tulon huomasi siitäkin, että iltalenkille olisi pitänyt ottaa jo heijastimia matkaan.

Malus Hyvingiensis

Veturitallin väen kesken on ollut syksyisin tapana viettää saunailta jossakin kohtuullisen suojaetäisyyden päässä kiskoista. Ruokailupaikka löytyi "Forssa-Heinola-oikoradan" varrelta Tammelasta. Nimi ja lukuisat kieltokyltit karkottanevat tikullakokeilijat pois jo kaukaa. Sisältä löytyi harvemminkin lihaa syövän makuun mitä herkullisimpia pihviannoksia, ja käsittämätön olutvalikoima.

Päivän varsinainen yllätys osui jo tallille. Toverit olivat järjestäneet lahjan menneiden vuosien puheenjohtajalle. Ja millaisen! Lajin tunnistin Eskon kuorma-auton tavaratilassa nähdessäni, mutta että lajikkeena kyseessä oli todellakin se. Ja kyllä oli! Niitä on turha tiedustellakaan näiltä kulmilta, mutta siellä, missä omenapuut kasvavat, tehdään yhä näitäkin.



Kaunotar, ihastuttava pikkupuu, VR:n puutarhoilta peräisin, hehkuttavat nykyiset puutarhajulkaisut. Totta: sitkeä ja kaunis, Oulun leveysasteille saakka tarkoitettu, siperialaisista taimista aikanaan Nuppulinnassa viljelty. Puu sai pyhäaamuna arvoisensa sijan, perunalle aikanaan tehdyn savimaan montun vuonna 1968 avatun ratalinjan varresta.

Saunaillan saunaosuus oli tarkoitus viettää veturitallilla. Lokakuussa tiilitallin sauna on tunnelmallinen, mutta ei välttämättä kovin miellyttävä. Soveltuvia tiloja oli pohdittu, mutta metsälammen rannan oli varannut vapaapalokuntalaisaate, tehdasmaisemat taas joku muu. Vähintäänkin hävetti, kun dataprojektoria lainamassa mielen juolahti, että onhan niitä vapaita saunatiloja tehtaanpiippujenkin juurella. Ei muuta kuin puhelu veturitallille, että saunanlämmitys seis, miehet parikymmentä kilometriä itään ja perinteinen meno päälle. Hiukan suolaista, hiukan makeaa, hiukan hapanta ja kotimaisia elokuvia erityisesti rautatiekohtaukset tarkkaan arvostellen.

Jo saunaillan aikana tehdaskaupungin tuoksu leijaili nenään. Pyhäiltana työväenopiston salilla taiji-treeneissä sen voisi sanoa jo kiinteyttäneen ilmaa. Ikävähkö tuoksu, mutta lieneekö ensimmäinen kerta, kun aivan konkreettisesti mielessä kävi, miten ikävää olisi, jos sitä ei olisi enää ollenkaan aistittavissa.

Koulutuksellisia kysymyksiä

Pari päivää tuli vietettyä vaihteeksi ammatilliseen koulutukseen liittyvässä seminaarissa laivalla. Huomaan, että statukseni noissa on ollut laskevaa laatua. Viisi vuotta sitten olin mukana esiintyjäkaartissa ja järjestäjän laskuun, sittemmin osana suurta yleisöä oman työnantajan laskuun.

Ylensyönniltä vältyin, mutta kahvia taisi mennä liikaa.

Oli ministeriön nimi mikä vain, lamaa tai ainakin taantumaa ennakoitiin. Tämä oli tapana sanoa repäiseväksi aluksi, jonka jälkeen esitykset jatkuivat samoin lähtökohdin kuin kuukausi- tai vuosikaupalla ennenkin.

Oppisopimuskoukutuksen rahoitusta aiotaan vähentää ammatillisten perustutkintojen osalta noin 14 prosenttiyksiköllä. (Oppisopimusopiskelijan koulutukseen on valtion taholta käytettävissä tietty prosenttiosuus, ensi vuoden budjettiesityksen mukaan vain 63 %, oppilaitoksessa tapahtuvan koulutuksen ns. yksikköhinnasta eli opiskelijakohtaisesta rahoituksesta.) On luonnollista, että oppisopimuskoulutuksessa valtion maksama yksikköhinta on alempi kuin oppilaitosmuotoisessa koulutuksessa, mutta nyt erotus alkaa käydä laadukkaan oppisopimuskoulutuksen toteuttamisen kannalta uhkaavaksi. Rajun alennuksen taustalla on tilastoissa näkyvä huomattava ero saadun rahoituksen ja toteutuneiden kustannusten välillä: rahaa on saatu paljon enemmän kuin on ollut todellisia kustannuksia. Tilastovääristymän taustalla on se, että eräät koulutuksenjärjestäjät ovat tuottaneet oppisopimuksilla massoittain tuotantokustannuksiltaan edullisia perustutkintoja välittämättä lainkaan työmarkkinoiden todellisesta työvoiman tarpesta ja käyttäneet leijonanosan saadusta rahoituksesta "muihin tarkoituksiin". Verdammte Schweinhunde!

Toisaalta oppisopimuskoulutusta näyttötutkintojärjestelmällä maustettuna kaavaillaan korkeakoulujen täydennyskoulutuksen muodoksi. Se on kannatettava ajatus, jos lamapuheista huolimatta uskotaan siihen, että jatkossa tarvitaan nimenomaan osaamista ammattialasta riippumatta. Rahoituksen leikkaus vain on hiukan ongelmallinen signaali niille tahoille, joilta valtio odottaa käytännön toteutuksia.

Joitakuita tuntuvat ärsyttäneen tittelikysymykset, kuten se, että Euroopan korkeakoulualueen eli tutummin Bolognan prosessin hengessä ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot rinnastetaan tulevaisuudessa ylempiin tiedekorkeakoulututkintoihin, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että maisteri- tai diplomi-insinööripätevyydellä valmistutaan jatkossa sekä yliopistoista että ammattikorkeakouluista. Ylempi ammattikorkeakoulututkinto edellyttää vähintään kolmen vuoden työkokemusta alalta. Tällöin AMK-maisterit ajavat yliopistomaistereiden ohi työmarkkinoilla tilanteissa, joissa muodollinen koulutus ei ole niukka resurssi, mutta alakohtainen työkokemus on.

Tiivis sunnuntai

Synti ja häpeä viettää pääosin sisätiloissa niinkin kaunis syyspäivä kuin tämä sunnuntai oli. Työmaalla talousarvio olisi odottanut jo perjantaina tiettyjä arviointeja. Arkipäivinä työ- ja muunkin ajan vei EFQM-itsearviointi ja sen edellyttämät valmistelutyöt. Hitto, kun moneen paikkaan ei repeä.

Taisivat tekemättömät työt valvottaa, kun herätyskello ei ehtinyt soittaa käynnistämään pesukonetta yösähkötariffin aikaan. Sentään vielä pari tuntia unta kotitekoisella harjoitusfutonilla.

Aamulla kahvia, hiivaleipää ja greippiä ja iskelmäradio. Aamiaisen jälkeen toviksi olohuoneen sohvalle. Uskonpuhdistuksen muistopäivän kirkonmenot kuunneltiin Nurmijärveltä. Lutherin kerrotaan naulanneen ja naputtaneen Wittenbergin linnankirkon ovella lokakuussa, ja vaikka hän itse ei tuota paperimediamaista graffitia koskaan myöntänyt tehneensä, vietetään 22:tta - ääntämyksestä voisi vastata muuan takavuosikymmenten urheiluselostaja - sunnuntaita helluntaista nimenomaan pohjoismaisen reformaation kunniaksi.

Päivällä Excelin lomassa lisää kahvia.

Illaksi ajeltiin tehtaanpiippujen juurelle työväenopiston saliin taiji-treeneihin. Hyvä harjoitus, jossa ryömivä käärmekin ymmärsi oikean suuntansa.

Taskulamppu olisi ollut asiallinen varuste paluumatkalla poiketessa veturitallin kupeessa seisovaan EFi-vaunuun viemään jälleenmyyntiin edullisesti löydetyt lastenkirjat. Vaunun lämmityksestä sai kytkeä puolet pois. Ei se saunavaunu ole.

Rane tulee halvalla johdot paneen

Hiljattain hankitun plafondivalaisimen kiinnittäminen osoittautui yllättävän työlääksi urakaksi. Edellisessä merkinnässä mainitulle yleismittarille oli kuin olikin käyttöä, ja työmaalta laite piti lainatakin. Ei ole tullut moista kotiin hankittua. Kiinnityspisteen johdotukseen oli tehty mielenkiintoinen merkintä: violettiin johtimeen oli piirretty selkeä vaaleansininen raita ikään kuin vinkiksi siitä, että valaisimen vaaleansininen johdin tulisi kytkeä siihen.

Tällaisessa vanhemmassa rakennuskannassa sähköasennusten ns. vaihejohdinten (joiden kautta sähkövirta "tulee" laitteeseen) koodivärit ovat perinteisesti violetti, keltainen ja vihreä, kun taas nollajohdin (jonka kautta sähkövirta "palaa" laitteesta poispäin) on harmaa tai valkoinen. Vaihejohtimista on lamppujen ja vastaavien asennuspaikoissa käytössä yksi tai kaksi - usein yksi, mutta kaksi niissä kohden, missä on asennusmahdollisuus kattokruunulle tai muulle useampilamppuiselle valaisimelle, jota voidaan käyttää joko osa tai kaikki lampuista kerrallaan. Uudemmassa sähköasennusten värikoodauksessa (esim. standardi SFS 6000-5-514:2007) vaihejohdinten värit ovat musta, ruskea ja harmaa, ja nollajohdin on vaaleansininen. Tänä päivänä suomalaisesta kaupasta ostettavissa sähkölaitteissa on - tai ainakin pitäisi olla - käytössä uudempi värikoodaus.

Mielenkiintoinen yllätys oli, kun välikatosta tulevaan violettiin johtimeen oli piirretty selkeä vaaleansininen merkkiraita. Jossakin vaiheessa on näemmä tehty remonttia. Olisiko nyt uskominen vaihejohdinta tarkoittavaa violettia pohjaväriä vai jälkeenpäin tehtyä nollajohdinta tarkoittavaa vaaleansinistä merkintää? Mistä seurasi jatkokysymys, oliko harmaa nyt vaihe- vai nollajohdin?

Vaihejohtimen ja nollajohtimen kytkeminen päinvastaiseen järjestykseen kuin on tarkoitettu on riskialtista sikäli, että sähkölaite voi kyllä toimia, mutta sen runkoon saattaa syntyä vaarallinen jännite.

Asian selvittäminen hoitui yleismittarilla, joka kertoi jännitteen löytyvän violetista vaan ei harmaasta johtimesta. Hitot tuollaisille sekoittaville jälkikäteismerkinnöille. Dokumentoin tilanteen maalarinteippiin kirjoitettuun selväkieliseen tekstiin. Mittauksen jälkeen asennusongelmat olivat enää mekaanista laatua. Nyt on taas valoa.

Valintaprosesseja

Olen ollut viime viikot hieman kiusallisessa tilanteessa sikäli, että tarjolla on ollut kaksi enemmän tai vähemmän uutta työtehtävää. Molemmat ovat hyviä, rehellisiä töitä. Valinta piti tehdä. Olin vaistoavinani joidenkin työtoverien toivoneen, että hakisin nimenomaan eri tehtävää kuin hain, jolloin pysyisin lähempänä tuttuja. Toisin tehneenä on välillä käynyt mielessä, tuliko petettyä kavereiden odotuksia.

Tänä iltana tulin valituksi siihen hommaan, jota ensisijaisesti hain. Nyt pitäisi sitten johtaa kuntayhtymän kehitystä ja vieläpä oikeaan suuntaan. Taidan aloittaa heti huomenissa etsimällä yleismittarin. Se on hyvä apuväline johtotehtävissä.

Vaikka en päätöksentekijä olekaan, katsoin korrektiksi poistua valtuustosalista virantäyttöpykälän ajaksi. Keskustelussa oli kuulemma varoitettu, että olen väärää sukupuolta. Ei siitä ongelmaa aikaiseksi saatu, ja valinnan olivat tehneet äänin 90-0.

Sitten tarvittaisiin yhteen kuntayhtymään hyvä aikuiskoulutusjohtaja. Voin luvata, että homma on haastava mutta palkitseva. Kiinnostuneita?

Tuleeko viileämpää?

Työnantajani, seudullisen koulutuskuntayhtymän mandaatilla, vietin iltapäivän kotikylän uuden työvoima- ja elinkeinotoimisto avajaisissa. "Superministeriön" mallin mukainen kahden toimialan yhdistäminen samoihin palvelupisteisiin ei tällä seutukunnalla ole kovinkaan uutta, koska seudullinen kehitysyhtiö elinkeinopalveluineen on toiminut jo vuosikaudet lähellä työvoimaviranomaisia.

Juhlapuheessaan kansliapäällikkö E. Virtanen - kuten tavallista, luonnossa tavattuna paljon humaanimman oloinen mies kuin mitä mediassa on annettu ymmärtää - synkisteli laman enteillä. Tuttuja puheita, eikä suinkaan mustimmasta päästä viime aikoina kuultuja. Varsinkin suurteollisuuden rakenne on täällä melkoisen riskialtis.

Lamanodotuskeskusteluissa on kuulunut vertailuja 1990-luvun alun tilanteeseen. Harvemmin historia toistaa itseään sellaisenaan. Silloinen pankkikriisi oli lähinnä kotimaista tekoa toisin kuin nykyinen. Huonoon saumaan silloisen kansantaloutemme kannalta osui myös naapurissa tapahtunut suurvallan kaatuminen, jollaisia tuskin riittää jokaiselle vuosikymmenelle.

Kaupunginjohtajan kanssa juteltiin lähinnä museoasioista. Isoja - tai isoja ja isoja - muutoksia sielläkin. Siellä voi historia alkaakin toistaa itseään, jos taloudellinen taantuma tulee. Edellisen vuosikymmenen vaihteessa olivat neuvottelut yhteistyöstä silloisen Rautatiemuseon kanssa varsin pitkällä, ja Rautatiemuseo toteuttikin yhden museosuunnitelman ja pari versiota perusnäyttelystä. Sitten tuli lama ja rahat loppuivat. Nyt Hyvinkää-yhteistyötä on lämmitelty uudelleen, joskin paljon verkkaisempaa tahtia kuin vajaat kaksi vuosikymmentä sitten. Saa nähdä, miten pitkälle nyt ehditään.

Iltalenkillä pärjäsi vielä ohuessa vaatetuksessa. Kuinkahan pitkään tänä syksynä?

Japanilainen sänky ja ranskalainen punnerrus

Torppamme makuukamarin kauan palvellut sänky tuli tiensä päähän. Patjat lienevät olleet nukkumisergonomian huonoja esimerkkejä jo kauan, mutta hyväunisina emme ole siitä välittäneet. Varapetinä sai viikolla toimia olohuoneen vuodesohva, ja hyvin toimikin. Mutta uusi nukkuma-alusta piti makuuhuoneeseenkin saada, ja poikkesimme Tampereelle sellaista katsomaan. Tullintorilta löytyi sopiva japanilaistyyppinen, kotimaisilla sisuskaluilla varustettu malli. Toimitusaika on melko pitkä, mutta harjoitellaan totuttua lähempänä lattiaa nukkumista nyt alkuun kotoa löytyvin varustein.

Tullintorilla ei ole aikoihin tullut käytyä. Veturitallien takapihat näyttivät yhä veturitallin takapihoilta. Viereen on noussut business park ja rakenteilla on uusi technopolis. Aikanaan Tullintorilta tuli ostettua usein maissimuroja. Sai ison pussin edulliseen hintaan.

Iltapäivällä käytiin kuntosalilla. Edellistä kerrasta on jo aikaa, ja raudan paino tuntuu nousseen tässä välillä. Lauantaiseen tapaan oli rauhallista, mutta poppikanavat olivat vaihtuneet iskelmäradioksi.

Saunan jälkeen kotipihan perunoita hyvin maustettuina, ja salaatissakin vielä tomaatti ja ruohosipuli omasta takaa.

Mediakuluttajan valintoja

Päivän uutisissa on annettu ymmärtää, että paperimuotoinen media on suvaitsematonta. Vaikea olla eri mieltä Alma Median henkilöstöpolitiikan vuoksi.

Muutkin isot osaavat. Helsingin Sanomien suvaitsemattomuuteen kyllästyneenä vaihdoimme torpan sanomalehtitilauksen taannoin Maaseudun Tulevaisuudeksi. Se on ollut asiallista luettavaa. Tänään tuli liitteenä NH news -niminen mainoslehti. Siinä oli rautaa raskaammin kuin parhaissakaan tekniikkalehtien liitteissä.