keskiviikkona, elokuuta 03, 2005


Bloggaamisen ydin


Tietokone-lehden uusimmassa numerossa Petteri Järvinen antaa satikutia blogihysterialle. Pitkän linjan tietotekniikkajournalistina hän tuo esille kannan, jonka mukaan blogit eivät millään oleellisella tavalla poikkea mistä tahansa päivitettävistä www-sivuista. Jos www-sivut ovat nyt "out", niitä voi kutsua uudella nimellä "blogi", joka on in. Ala tarvitsee aina uuden hypetyskohteen. Kun muuta ei ole keksitty, on taiottu vanhalle idealle uusi nimi.

Järvinen kritisoi erityisesti päiväkirjablogeja, jotka hänen mukaansa ovat jokaiselle avointa huomiotaloutta aikana, jolloin jokainen haluaa olla julkkis. Tämäkin näkemys on helppo jakaa. Valtava hössötys blogien ympärillä luo (valheellisen) tunteen siitä, että niillä todellisuudessa olisi yleisöä samalla tavoin kuin perinteisillä medioilla.

Ainakaan Suomessa blogeilla tuskin on varsinaista yleisöä sikäli, että luulen niitä lukevan säännöllisesti vain aniharvan sellaisen, joka ei itse ylläpidä jotakin vastaavaa kirjoituspalstaa. Siksi blogit ovat ensisijaisesti yhteisöllinen ja vasta toissijaisesti joukkoviestinnällinen ilmiö. Blogien merkitystä kannattaisi minusta tarkastella lähinnä bloggaajien eli tuottaja-kuluttajien itsensä näkökulmasta eikä olettaa, että niillä olisi mainittavaa merkitystä laajemmalla yhteiskunnallisella tasolla.

Blogien suurimman merkityksen uskon olevan yksilöpsykologisissa seikoissa. Olkoon tunne todellisen yleisön olemassaolosta miten valheellinen hyvänsä, se on mukava ja kirjoittamiseen motivoiva tunne. Jos on halu kirjoittaa, mutta ei ole mahdollisuuksia saada kirjoituksiaan esiin perinteisessä mediassa, tuntuu mukavalta julkaista omiaan verkossa, jossa joku saattaa lukea niitä.

Ja pysymmepähän me bloggaajat poissa muusta pahanteosta.

1 kommentti:

JM kirjoitti...

Juuri noin olisin minäkin halunnut sanoa. Bloggaaminen on edelleen marginaalista eikä sillä ole journalistista merkitystä kovinkaan paljon. Minusta ei tarvitse ollakaan, kunhan se on antoisaa itselle. Blogit kertovat ihmisten elämästä, heidän omin sanoinsa tavalla, johon muun median on vaikea yltää.
Se journalistinen puoli uutisarvoineen tulee ajoittain ja aikaa myöten enemmänkin, kunhan lukijakunta kasvaa ja tämä media tulee yhä enemmän ihmisten tietoisuuteen. Ehkä lukeminenkin vaatii erilaista asennetta, mihin on totuttu, uudenlaista aktiivisuutta. Blogien suodatus tulee entistä tärkeämmäksi, vaikka silloin kärkiblogien merkitys korostuu liikaa. Minusta blogien viehättävyys on koko kirjossa enkä erityisemmin pidä, enkä seuraa top-listaa.