lauantaina, elokuuta 16, 2014



Elokuun rautatalkoot

Simo ja kumppanit olivat jo tallilla, kun nostin polkupyörän telineeseen. Päivän työkohdetta ei ollut tarvinnut erikseen miettiä. Sen ulos saamista kylläkin.

Ensin yritettiin Move3/Vdm3:lla. Veturi on kuulemma miellyttävä ajettava hyvän paineilmajarrujärjestelmänsä ansiosta. Mutta kaksiakselisena sen vetoteho ei edes kaksinen. Ei auttanut hiekankaan vienti kiskoille, kun valmetilainen suti ison höyryveturin edessä.

Päätettiin vaihtaa Valmet-Saalastin Move21/DV-100:aan. Ensiksi piti tuoda siihen akut. Veturi lähti kylmänäkin hyvin käyntiin. Totuttuun tapaan pienipyöräinen neliakselinen veti itseään monta kertaa painavamman talkootyökohteen ulos. Eleettömästi ja varmasti.

Molemmissa aamulla kokeilluissa vetäjissä on käytännössä samanlainen moottori. Painossakaan ei ole suurta eroa, vaikka Move3/Vdm3 on ulkokuoreltaan kookkaampi. Mutta paljon pieniä pyöriä jaksaa enemmän kuin muutama iso.

Simo ryhtyi pesemään höyrykattilaa ensi viikon tarkastusta varten. Heikki ja Jukka ottivat hommakseen kampikoneiston puhdistustyöt. Kriisivarastoimisensa yhteydessä veturi oli suojattu Tectyl-ruosteenestomassalla, jonka ensimmäisen vaiheen entistäjät ihailtavalla pieteetillä kaapivat pois. Toinen sotkeva ruosteenestokäsittely tehtiin jo vankasti museoidulle koneelle 1990-luvun alkupuolella muodissa olleella pellavaöljyllä. Nyt on sitä saatu siivota.

Itselleni kirjoitin mielessäni säiliötyöluvat ja kiipesin tenderin vesisäiliöön. Ensin pohjaventtiilit paikalleen ja sitten hitsauspaikkojen ruostesuojaus Ferrexillä, osin toiseen kertaan.

Halkoja oli tilattu pihalle muutama kuutio. Samaa hyväksi havaittua tavaraa kuin viikko sitten haapamäkeläistovereille. "Jumbo" on eri kokoluokan veturi kuin "Pikku-Jumbo" ja täten tenderikin on isompi. Työ sujui kevyesti kahdesta syystä. Ensiksi kattila oli vielä kylmänä. Toiseksi kyseessä oli oma kone.

Lämmin "Jumbo" on yleisön nähtävänä Veturimuseossa kahden viikon päästä lauantaina 30.8.2014. Samalla esitellään muutakin museon ajokuntoista kalustoa.

Ei kommentteja: