Kesäpuuhia isomassa kaupungissa

Puolisoni ja minä siirryimme keväällä kiinan kielen harrastuksessa työväenopistosta yliopistoon, Valkeakoskelta Tampereelle. Kesäyliopistoon toisin sanoen.

Katsoimme parhaaksi valita uudessa oppilaitoksessakin alkeiskurssin, ja se oli järkevää. Ei siksi, että työväenopistolla oltaisiin opiskeltu saati opetettu huonosti vaan siksi, että opettaja on syntyperäinen ja kurssivaatimukset korkeakoulutason mukaiset.

Työväenopistolla opiskeltiin, opiston periaatteisiin hyvin sopien, pääasiassa käytännön puhekieltä Kiinassa vuosia bisnestä tehneen opettajan ohjauksessa. Kesäyliopistossa lähtökohta on kirjakieli, eli kirjoitusmerkeistä lähdetään. Se on kiinan kaltaisen kielen perusta.

Kun vihkoon piirretään hanzi-merkkejä (汉字), en voi kuin ihailla puolisoni kaunista käsialaa. Minulla kynän jälki on sama kuin koulussa aikanaan, kammottava. Mutta rohkenen sanoa, että merkkien piirtämisen makuun olen tällä kurssilla jo hieman päässyt.

我 爱人 是 我 的 老师。

Kurssin opetuskielenä on englanti. Meille, 1970- ja 80-luvun koululaisille, se on oma haasteensa. Sukupolven tai puolen verran nuoremmille kurssilaisille kyseessä tuntuu olevan toinen puhekieli.

Viileä kesäpäivä

Tänä kesänä on tarkoitus viettää kerrassaan ruhtinaallisen pituinen kesäloma, viisi viikkoa. Parempi suhtautua asiaan pienellä varauksella: joskus aiemminkin on ollut samanlaisia suunnitelmia, jotka sitten syystä tai toisesta ovat kariutuneet. Vaikka saan leivän opetusalalta ja ehdin tehdä varsinaisia opettajan töitäkin vuosien ajan, en muista nauttineeni niin sanotusta opettajan kesälomasta kuin kaksi tai kolme kertaa.

Erilaista puuhaa tahtoo kertyä kesää odottamaan. Puolisoni kanssa teimme eilen työlistan asioista, jotka lomalla pitäisi tehdä ja hupilistan asioista, joita olisi mukava tehdä. Lieneekö luterilaista etiikkaa, kun ensinmainittuun tuli kaksinkertainen määrä asioita jälkimmäiseen nähden.

Pitää-listan tyyppiset asiatkin ovat varsin mukavia kiireettömästi puuhaillessa. Tänään otettiin tuntumaa listan ulkopuolelta pihamaan perusylläpitotöiden merkeissä.

Nurmikonleikkuun väli on pidentynyt kymmeneen päivään. Sellaista ei ole kesäkuussa koettu sitten sammalsotien alun. Nyt ei asialla ole sammal, vaan sama vihulainen, joka pitää tomaatinlehdet kelmeänvihreinä ja maissintaimet vielä vaaleampina. Onneksi viileys ei ole painunut pakkasen puolelle. Ja maan suojassa kasvavat sipuli ja peruna näyttävät ainakin tässä vaiheessa lupaavilta.

Iltalenkillä T-paidan riittävyys oli siinä ja siinä.

Kesäpäivänseisauksen alla

Menneelle työviikolle osui kokousmatka Keski-Suomeen. Varasin menomatkaan aikaa, ylimääräistäkin. Kun maailmanperintökohteen opaste ja kello näyttivät sopivaa konstellaatiota, päätin poiketa ysitieltä ja käväistä katsomassa.

Virolainen professori Struve halusi 1800-luvun alkupuolella tutkia, minkä muotoinen ja kokoinen maapallo oikeastaan on. Tutkimuksiaan varten hän rakennutti kolmionmittausketjun Jäämereltä Mustallemerelle.

Yksi ketjun pisteistä sijoitettiin Oravivuorelle. Sama mittauspiste säilyi läpi vuosikymmenten, ja vuonna 1928 paikalle rakennettiin Puolakan kolmiomittaustorni. Vuonna 1931 paikalle määritettiin ensimmäisen luokan kolmionmittauspiste, jolla oli suuri merkitys varsinkin 1950-60-lukujen peruskartoituksessa. Vuodesta 1996 saakka Oravivuoren mittauspiste on ollut osa Euroopan laajuista EUREF-koordinaattijärjestelmää.

Paikalle on rakennettu museomielessä niin  toiminnallisesti kuin ulkonäöllisestikin oikea kolmiomittaustorni 1990-luvun lopulla.

Kokouspäivä sujui, kuten kokouspäivän kuuluu sujua. Iltaohjelmaksi puheenjohtajamme oli järjestänyt vapaaliput Aploodi-Teatterin mainioon näytökseen. Simo Hämäläisen kirjoittama Kätkäläinen on yksi kansallisen kulttuurimme teos ja erityisen merkittävä näyteltynä. Satunnaisen katsojan silmissä se on suora esikuva myöhempien vuosien suositulle Tankki täyteen -televisiosarjalle johdannaisineen ja sen jälkeisille Maalaiskomedioille. Kiitos jälleen, Arto!

20 vuotta

Kaksi työpäivää meni Helsingin Malminkartanolla ammattitutkintoaineiston laadun parissa. Yhdessä suomalaisen ammatillisen koulutuksen terävimmän kärjen, näyttötutkintojärjestelmän, kanssa 20-vuotisjuhlavuottaan viettää Ammattitutkintoaineiston Laadunvarmistus eli ALVAR-organisaatio. Sen tehtävänä on jalostaa toisen asteen ammatillisten tutkintojen perusteita näyttötutkintoaineistoiksi, joiden avulla todennetaan, vastaako jokin työkokonaisuus tutkinnonperusteiden määrittämää tasoa, toisin sanoen hyväksytäänkö jokin käytännön työtehtävässä osoitettu taito tutkintosuoritukseksi.

Näyttötutkintojärjestelmän edistyksellisin piirre on riippumattomuus ammattitaidon hankkimistavasta. Järjestelmässä mitataan käytännön tehtävissä osoitettua osaamista, ei esimerkiksi koulun penkillä istuttua aikaa. Näyttötutkinnot kehitettiin ensi vaiheessa aikuisten ammatilliseksi pätevöitymisväyläksi, mutta suomalaisen ammattiosaamisen ja sitä kautta ammattikoulutusjärjestelmän pelastuksena voi pitää sitä, että valtiovalta on viimeinkin, resurssiohjauksen kautta, tuomassa järjestelmän perusperiaatteet myös nuorten ammatilliseen koulutukseen.

Jo etukäteen mielessäni vaihdoin torstai-illan iltajuhlan Pendolinoon, joka ehti ajoissa Tampereelle.

Kerrankin ilman rakkoja

Lauantain ja sunnuntain välinen yö tuli vietettyä Tuusulanjärven maisemissa Kesäyön marssin merkeissä. Edellisestä kerrasta tuolla olikin jo aikaa. Puolisoni ja minä päätimme ilmoittautua vasta toukokuun puolivälissä.

Nykyisin ei enää kävellä kahtena päivänä, vaan tapahtuman nimen mukaisesti vain illalla ja yöllä. Valitsimme 40 km:n reitin. Ensin kierrettiin Tuusulanjärvi vastapäivään ja sitten kevyenliikenteenväyliä ja metsäpolkuja Hyrylän eteläpuolella. Järven kierto tuli aikanaan tutuksi, ja Paijalan kylätien vaiheilla mieli alkoi odotella taipaleen päättymistä. "Ylimääräinen" kymppi kulki osin tuttuja, osin vieraita reittejä ja tuntui pitkältä.

Tuusulan rantatien maisemat huokuvat suomalaista kulttuurihistoriaa. Järjestäjät olivat tuoneet lisukkeeksi vuosisadan takaista suurvaltapolitiikkaa ensimmäisen maailmansodan ja meikäläisen jääkäriliikkeen nimissä. Huoltopisteet oli nimetty jääkärien historiaan liittyneiden paikkojen mukaan: Aa-joki, Misse-joki, Riianlahti, Schmarden ja niin edelleen. Toiset järjestäjien edustajat intoutuivat pitämään esitelmiä ensimmäisen maailmansodan historiasta mehutankkaukselle tulleille kävelijöille. Satunnaisen sotahistoriaharrastajan kuuleman mukaan ihan laadukkaita sellaisia.

Lumian SportsTrackerin mukaan aikaa kului kuusi tuntia ja 18 minuuttia. Pitkä matka sujui nopeasti, mistä kiitos matkaseuralle. Varustusta meillä ei ollut vyölaukkua enempää, ja kerrankin liimasideteippaukset onnistuivat täysin. Kun rakkoja ei ollut eikä tullut, kävi kestopäällysteen tallaaminenkin mukavasti. Loppumatkan muutamalle kilometrille ratamestarit olivat löytäneet kerrassaan mainion metsätaipaleen.

Takaisin Hyrylän jäähallilla oltiin sunnuntain ollessa vielä nuori. Kevyen ilta-aterian jälkeen suunnattiin auton nokka hiljaiselle moottoritielle kohti pohjoista. Kotikylään saavuttua kapakka purki lentopallo- ja markkinaviikonlopun kansaa taksijonoon.

Kotona pantiin sauna päälle ja nukkumaan käytiin auringon noustessa.

Kuvia Kesäyön marssilta 2014.

Olé olé olé

Sunnuntaina vietettiin Veturimuseon avajaisia. Vain harvoin on asia hoidettu niin ohjelmatäyteisesti kuin tänään. Uusi museonhoitaja tekee hyvää työtä. Ensimmäisen toimintakauden avaus Hämeenlinna-Tampere-Turku-radan 110-vuotisjuhlien merkeissä kesällä 1986 oli tietenkin oma lukunsa ja mitä tilaisuutta juhlistamaan Olavi laajan suhdeverkostonsa avulla haali vaikka mitä valtakunnan huippuvirkamieskunnasta toimintakuntoiseen höyryveturiin (jollainen - niin oudolta kuin saattaa kuulostaakin - oli 1980-luvun jälkipuoliskolla harvinaisempi ilmestys kuin tänä päivänä).

Tänään ulkoilutettiin kalustoa vähintään samassa määrin kuin hyvänä talkoopäivänä: ulos pääsi monenlaista pyörillä kulkevaa Vr2-höyryveturista, "Ankasta" tai ammattimaisemmin kai "Tankista" Dm7-kiskoautoon, "Lättähattuun" ja kahteen pienveturiin. Jälkimmäisiin kului tanskalaisvalmisteinen Forcit Oy:n käyttämä pieni Pedershaab, jolla annettiin yleisön hauskutukseksi käynnistysnäytös ensin huonolla akulla, sitten veivillä ja lopuksi hyvällä akulla. Ford-sivuventtiilikone tarjosi historiallisen äänimaiseman lisäksi reilut bensiinintuoksut. DV-100, alunperin sotakorvaustuotteeksi valmistetun Valmet Move21:n jatkokehitelmä, esitti liikehtimisnumeronsa tyylilleen uskollisen vakaasti.

Kun Simo jätti DV-100:n hörsköttämään vanhalle itäiselle tallitielle, piru meni mieleeni ja kuiski, että siitä on kohta 22 vuotta, kun olet viimeksi ollut tuon puikoissa. Menin hyttiin, palauttelin pikaisesti mieleen suunnanvaihtajan ja vaihteenvalitsimen toiminnan ja sain veturin liikkeelle. Ajaminen oli hauskaa. Mutta mielessä on hyvä pitää edelleen syy, miksi olin koskematta veturin hallintalaitteisiin 22 vuoden ajan: tulin tällä samaisella yksilöllä työntäneeksi ei enempää eikä vähempää kuin väliraskaan tavarajunaveturi Tv1 nro 933:n tenderin ulos veturitallin takaseinästä eräässä vaihtotyöoperaatiossa.

Resiina-ajeluakin oli luvattu, mutta sille ei saatu järjestymään sopivaa radanpätkää kaluston ulkoilutuksen takia.

Ohjelmalliseen osuuteen kuului enimmäkseen teatteria. Ensin esiintyi paikallinen kaksikko rautatie- ja musiikkiaiheisella pätkällä. Toinen esitys oli TehdasTeatterin nukketeatteria, jonka aiheena oli niinkin kevyt kuin Kilven Alastalon salissa. Muutama vuosi sitten luin kirjan ja kirjoitin siitä joitain ajatuksia. Nukketeatteri tiivisti asian vajaaseen tuntiin ja teki sen ihan hyvin. Mitä tekemistä Alastalon salilla on rautatiehistorian kanssa? Ei mitään paitsi että kirjan tapahtuma-aika oli ensimmäisten runkoratojen suunnittelun ja rakentamisen aikaa.

Jouduin lähtemään museolta vähän ennen nukketeatteriesityksen päättymistä. Eilen iltapäivällä nimittäin soitti Risto, tuttava vuosien takaa, ja pyysi talkooapua. Tulin lupautuneeksi ensiapumieheksi naapurikaupunkiin Tehtaan kentällä pelattavaan jalkapallo-otteluun Haka-HIFK. Koulujen päättymisviikonloppu aiheuttaa miehitysongelmia, varsinkin kun Ykkösessä pelaavan joukkueen kotiottelut eivät enää taida kiinnostaa siinä määrin kuin mestaruussarja-aikoina.

Ryhmämme, lääkäri ja me neljä paarinkantajaa, sai istua aitiopaikoilla kaikessa rauhassa ja katsoa, kun kotijoukkue kärsi tappion maalein 1-4. Ennen pelin alkua porukkamme keskinäisessä veikkauksessa olin toiveikkaasti ennakoinut 2-0 kotivoittoa ja ollut hyvillä mielin vielä seitsemän minuutin kohdalla, kun kotijoukkue avasi maalitilinsä.

Parasta pelissä oli minusta vierasjoukkueen runsaslukuinen kannattajajoukko. He jaksoivat laulaa ja rummuttaa koko pelin ajan kuin oltaisiin oltu isommillakin areenoilla. Noloa ehkä sanoa, mutta Tehtaan kentän tunnelman ainakin tänä sunnuntaina tekivät helsinkiläiset.

Edellisestä paikan päällä katsellusta jalkapallo-ottelusta minulla on sangen pitkä aika, enkä seuraa lajia aktiivisesti. Mutta on sanottava, että tänä iltana oli pelituloksesta huolimatta mukavaa. Josko sitä saisi maailmanmestaruuskisavuoden kunniaksi hankittua jonain lauantaina liput vaikka kotikylän joukkueen peliin?

Juhlaviikonlopun lopuksi vielä

Perjantaina loppui ammattikoulun lukukausi tällä seudulla. Viime vuosina olen tavannut osallistua päättäjäistilaisuuteen yleisön joukossa, omia opetettavia kun minulla ei ole vuosiin ollut. Meillä ollaan - onneksi - pidetty kiinni myös suvivirrestä.

Tänä vuonna suunnitelmaan tuli mieluisa muutos. Sain pitkästä aikaa kunnian pitää puheen tutkinnon suorittaneille aikuisopiskelijoille, joiden päättäjäistilaisuus pidettiin samaan aikaan kuin nuorten valmistujaisjuhla, mutta eri salissa.

Puhe tuli valmisteltua pitkälti torstaina pyörän satulassa. Vastatuuleen polkeminen ei nostattanut klassisen retorisen ihanteen mukaiseen vivat, crescat, floreat poljentoon, ja onneksi opetusministeri tuli apuun.

Ammattikouluista valmistuvat, aikuisopiskelijat aivan erityisesti, jäävät kevätjuhlakaudella edelleen hiukan pimentoon. Tämä tuskin asiaa auttaa, mutta tulkoon perjantainen teksti julkaistuksi blogissakin:

Arvoisat tutkinnon tai osatutkinnon suorittaneet, opettajat, tutkintovastaavat, koulutussihteerit ja muu henki­löstö.

Tänään on tärkeä päivä. Koulujen päättymispäivään liittyy aina oma merkityksensä. Var­masti moni meistä muistaa lapsuuden ja nuoruuden koulujen päättäjäiset, kevätjuhlat, ku­ten niitä myös oli tapana kutsua.

Mutta Teille, tutkinnon suorittaneet, tämä ei ole mikään tavallinen lukuvuoden päättäjäis­päivä. Tämä ei ole mikään tavallinen kevätjuhla. Onhan meillä täällä tänäänkin hienoa mu­siikkia, tanssitaidetta ja sanataidetta, kiitos kaikkien esiintyjien. Ja aivan kuin niissä kansa­koulun, peruskoulun tai minkä tahansa lapsuuden ja nuoruuden koulun päättäjäisissä, on myös tämä kuiva puhe, joka viimeistään saa huokaisemaan helpotuksesta: kohta tämä opintien haara on loppuun saakka kuljettu. Eli kyllä meillä kevätjuhlankin ainekset on.

Te, valmistuneet hiusalan, sähkö- ja automaatiotekniikan sekä myynnin ammattilaiset, olet­te tätä päivää varten kulkeneet pitkän opintien. Voi olla, että jollekin Teistä tänä päivänä saatava todistus ja ennenkaikkea ammatti, johon se pätevöittää, on ollut toiveena jo vuo­sia, ehkä jopa vuosikymmeniä. Toisella taas kyseessä saattaa olla paljon tuoreempi kiin­nostuksen kohde, kolmannella käytännön syistä ja arkipäiväisin perustein valittu tie. Meillä aikuisilla syyt lähteä opiskelemaan ja suorittamaan uutta tutkintoa ovat mitä moninaisim­mat. Yhtä kaikki, jokainen niistä on arvokas.

Tämä on tärkeä päivä, koska tämän opintien haaran päätteeksi olette suorittaneet näyttö­tutkinnon omalla ammattialallanne. Kuten hyvin tiedätte, näyttötutkintoa ei suoriteta kirja­tietoa lukemalla tai koekysymyksiin vastaamalla. Toki nekin voivat olla osa ainakin tutkin­toon valmistavaa koulutusta, mutta se on silti sivuasia. Olette suorittaneet tutkintonne osoittamalla osaamisenne todellisissa työtehtävissä todellisessa työelämässä tai sitä vas­taavissa olosuhteissa.

Suoritustanne eivät ole arvioineet yksinomaan opettajat, vaan näyttötutkintojärjestelmän mukaisesti kolmikanta, jossa suurin painoarvo on työelämän edustajilla. Osoittamanne am­mattitaito vastaa juuri niitä vaatimuksia, jotka alanne työelämä asettaa. Tietenkin jokaisella työpaikalla on erilaisia työmenetelmiä ja muita käytäntöjä, eikä niiden kaikkien hallintaa voida missään tutkinnossa todentaa. Mutta Teillä on ammattinne vahvat perustaidot ja -tie­dot ja täydet valmiudet omaksua kaikki alaan liittyvät työpaikkakohtaiset asiat.

Rohkenen sanoa, että näyttötutkinto on Suomen koulutusjärjestelmän vaativin tutkinto­muoto. Sen vaativuus ei perustu ulkoa opetellun nippelitiedon muistamiseen tai siihen, että osaa tehdä asiat mahdollisimman tarkkaan opettajaa jäljitellen. Näyttötutkinto on vaativa, koska sen arvioijana ovat työelämän edustajat. Työntekijäarvioija hyväksyy lähtökohtaises­ti vain sellaisen tutkintosuorituksen, jonka tekijän hän olisi valmis ottamaan työkaveriksi. Työnantaja-arvioija puolestaan hyväksyy tutkinnon vain sellaiselta vain suorittajalta, jonka hän voisi harkita palkkaavansa töihin. Näyttötutkinnossa ei mitata ammattitaidon ulkopuoli­sia asioita, eikä siinä ole mitään keinoja kerätä hyvityspisteitä, jos varsinainen ammattitaito ei riitä.

Te, jotka tänään - tai tutkintotoimikuntien aikataulujen vuoksi ehkä vähän myöhemmin - saatte tutkinto- tai osatutkintotodistuksen, voitte jo hyvillä mielin kutsua itseänne ammatti­laisiksi. Tiedän, että monilla aloilla ajatellaan, että ammattilainen on vasta se, joka on toi­minut alan työtehtävissä kolme, viisi, kymmenen, tai kaksikymmentä vuotta - tai koko työ­uransa. Nekin ovat perusteltuja näkemyksiä, mutta ehkä silloin puhumme jo korkeamman tason ammattilaisuudesta, mestariudesta ja huippuosaamisesta. Valitettavasti joskus myös kapea-alaisuudesta, mihin en toivo - enkä usko - Teidän sortuvan.

Mutta Te voitte kutsua itseänne ammattilaisiksi sillä perustella, että näyttötutkinnon kautta saatu tutkinto- tai osatutkintotodistus on osoitus siitä, että kykenette tekemään ammattinne työtehtävät sillä tasolla, että työelämä - asiakkaat, esimiehet ja työtoverit - ne hyväksyvät.

Tässä yhteydessä haluan kiittää opettajia, vastuukouluttajia, tutkintovastaavia sekä toimistohenkilöstöä ja muuta tuki- ja kehittämispalveluiden henkilöstöä siitä suuresta työstä, jonka olette tehneet tämän juhla­hetken mahdollistamiseksi. Me aikuiset opimme ja opiskelemme paljon itsenäisesti, mutta aina tarvitaan ohjaajaa, vierellä kulkijaa, sparraajaa, järjestelijää ja ylipäätään tukea oppi­miselle. Tämä on myös Teidän juhlapäivänne.

Myös tämä koko vuosi on merkittävä. Elämme nimittäin näyttötutkintojärjestelmän, tuon suomalaisen ammatillisen koulutuksen kruununjalokiven, 20-vuotisjuhlavuotta. Kuten useimpien asioiden kohdalla, alku oli hidasta ja ehkä vaikeaakin. Olihan kyseessä suuri muutos, kun tutkinnon suorittamiseen ei enää riittänyt ennalta määrätty aika koulunpenkillä istumista ja työharjoittelujen tekemistä. Oli uutta, että tutkintosuoritusten hyväksymisestä eivät enää päättäneet pelkästään me opetusalan ihmiset vaan työelämän kokeneet am­mattilaiset. Uutta oli myös, että tutkinto tuotti muodollisten pätevyyksien lisäksi runsain mi­toin käytännön osaamista ja aiempaa parempia valmiuksia aloittaa ammatin harjoittaminen työelämässä. Näyttötutkintojärjestelmän luoma työelämän osaamisen kasvu todennäköi­sesti oli yksi niistä monista innovaatioista, jotka auttoivat Suomen ylös 1990-luvun lamas­ta.

Te olette suorittaneet tutkintonne jo vakiintuneessa ja pitkälle kehittyneessä järjestelmäs­sä. Ei niin, etteikö aina olisi uutta kehitettävää. Esimerkiksi tutkinnonperusteita uudistetaan tiheästi vastaamaan työelämän vaatimuksia. Nopeimmin muuttuvien alojen ammatti- ja eri­koisammattitutkinnot saavat uudet tutkinnonperusteet kolmen vuoden välein, perustutkin­not hieman harvemmin.

Hyvät tutkinnon tai osatutkinnon suorittaneet! Olen puhunut Teille oppilaitoksen edustajana samoin kuin erään tutkintotoimikunnan, ei tosin nyt suorittamianne tutkintoja koskevan sel­laisen, edustajana. Tänään meillä on harvinainen, oman muistini mukaan laatuaan ensim­mäinen, kerta kun olemme saaneet tervehdyksen myös valtiovallan taholta. Opetusminis­teri Krista Kiuru on lähettänyt Teille, hyvät valmistuneet, kirjeen joka kuuluu seuraavasti:

"Hyvät ammattiin valmistuneet!

Haluan tervehtiä teitä, kanssanne ahertaneita opettajia ja teistä ylpeitä läheisiänne

tänä keväisenä juhlapäivänä. Te olette Suomen arvokkainta pääomaa. Ainutlaatuisia, voi­makkaita, tulevaisuuteen katsovia, jotka rakennatte huomispäivän parempaa Suomea, Eurooppaa ja maailmaa.

Maailma muuttuu nopeasti. Edessänne avautuva maailma on enemmän kuin koskaan en­nen meidän kaikkien yhteinen liikkua, kulkea, elää ja avartua ‒ mutta samalla tietoinen omasta rajallisuudestaan niin ilmastonmuutoksen, köyhyyden kuin muiden ongelmien osalta.

Me Suomessa olemme onnekkaita. Siksi meillä on vielä muitakin suurempi vastuu siitä,

että maailma jää meiltä paremmaksi kuin sen itse saimme. Meidän tärkein työkalumme

maailman muuttamiseen on sivistys eli tieto, taito ja tahto tehdä paremmin ja nähdä

kauemmas. Tämän päivän viesti onkin, että oppimisen tie on elämän pituinen. Tehdään

kaikki sitä matkaa mieli avoinna.

Tämä päivä on teidän. Se on täynnä keväistä lupausta tulevaisuudesta ‒ kauniista kesäs­tä, ja oman tien löytämisestä. Tänään juhlitte ansaitusti. Toivotan teille onnea, iloa ja menestystä.

Opetus- ja viestintäministeri Krista Kiuru"

Näin siis tervehti Teitä opetusministeri. Mitä muuta hänen sanoihinsa olisi enää tarpeen li­sätä? Tuskin mitään.

Lopuksi haluan vielä lausua Valkeakosken seudun koulutuskuntayhtymän ja Valkeakosken ammatti- ja aikuisopiston puolesta parhaat onnittelut Teille kaikille tutkintonne tai osatutkin­tonne johdosta ja toivottaa kaikkea hyvää niin ammatissa, työelämässä kuin muussakin elämässä.