perjantaina, maaliskuuta 15, 2013



Kouluntäyteinen työviikko

Viikko on ollut melko koulupainotteinen. Paitsi että leipätyö on ollut jo pitkään koulumaailmassa, tosin ei enää välittömästi opetustoimessa, on nyt tullut kulutettua koulunpenkkiä tavanomaista enemmän opiskelijanäkökulmasta.

Maanantai-iltana alkoivat Tampereella avoimen yliopiston valtiosääntöoikeuden luennot. Viime syksynä tulin ilmoittautuneeksi julkisoikeuden luentosarjapakettiin, joka käsitti loppuvuonna pidetyn julkistalousoikeuden ja tämän valtiosääntöoikeiden. Vasta jälkeenpäin huomasin, että nyt keväällä luennoitaisiin samaan aikaan valtiosääntöoikeuden kanssa yritysjuridiikan peruskurssia, mikä olisi kunnallisvirkamiehelle ollut ammatillisena täydennyskoulutuksena hyödyllisempää kuin perustuslailliset ja perusoikeudelliset pohdinnat. Mutta kun omalla ajalla opiskellaan ja maksettukin jo on, niin pysytään valtiollisissa sfääreissä. Eiköhän se yritysjuridiikka tule vielä joskus uudelleenkin tarjolle avoimella puolella. Eikä sitä

Tiistai-ilta meni jo tutuksi käyneeseen tapaan työväenopistolla kiinan alkeiden parissa. Enää kuukauden verran tuotakaan kurssia on jäljellä.

Keskiviikkoiltapäivänä sain töissä suoritettua hygieniapassin. Ei sekään suoraan ammattialaani kuulu, mutta kun toisinaan tulee asiaa myös suurkeittiölle ja catering-alan opetustiloihin, ei passista ainakaan haittaa ole. Onpa tuo työsuojelunkin kannalta hyvää yleissivistystä. Passin saaminen edellyttää, että vastaa 40 oikein-väärin-väittämän testissä oikein vähintään 34 kohtaan. Minulla meni melko täpärälle: sain 37 oikein. Monessa kohden pärjää maalaisjärjellä, mutta mikrobiologiaa koskevat väittämät olivat akilleenkantapääni. Aihepiiri ei ollut entuudestaan tuttua, eikä biologia koulussakaan kuulunut vahvimpiin aineisiini.

Torstaipäivän vietin Tampereen latinalaiskortteleissa rautatieaseman itäpuolella. Vielä parikymmentä vuotta sitten, ennen yliopiston keskittymistä Kalevankankaalle, alueella oli hajasijoitettuna vaikka mitä tiedekorkeakoulun laitoksia historiasta tietojenkäsittelyoppiin ja kirjastosta sosiaalipolitiikkaan. Nyttemmin korttelissa, Linna-laita poislukien, koulutusta edustavaa lähinnä ammatillinen puoli Oppisopimuskeskuksen ja hotelli-, ravintola- ja catering-alan toimipisteen, vanhan "HotRan" muodossa.

Aamupäivä palaveerattiin opetustoimen täydennyskoulutushankkeen tiimoilta vuodenvaihteessa syntyneen jättiläis-ammiksen, Tredun Åkerlundinkadun toimipisteessä. Kun illansuussa oli luvassa jälleen valtiosääntöoikeuden luento, eikä työmaalla mitään sellaista, joka vaatisi fyysistä läsnäoloa, päätin jäädä etätöihin Tampereelle. Turvallisuusohjeiden kirjoittaminen tai puhelinhankinnoista sopiminen eivät ole paikan suhteen nirsoja työtehtäviä. Korttelin laidalla sijaitseva yliopiston kirjasto Linna tarjoaa ilmaiseksi rauhallisen ympäristön, hyvän työpöydän ja -tuolin sekä sähköä kannettavalle ja täysien tolppien kentän sen 3G-verkkosovittimelle. Ja säästöä kaupunkien välisen linja-autolipun verran.

Hiihtämään en ole ehtinyt kuin keskiviikkoiltana ja tänä iltana. Tänään mietittiin, lähdetäänkö kuntoradalle vai kotikulman pellolle ja valittiin jälkimmäinen. Pellon päässä todettiin, että latu Kylmäkosken suuntaan oli parempi kuin peltoa kiertävä, joten päätettiin hiihtää Pulssin majalle ja takaisin. Hyvä latu ja keli houkuttivat jatkamaan majalta vielä järvelle. Aurinko oli sen verran alhaalla, että jäällä ei lähdetty enää kiertämään lenkkiä pientä raitiovaunulinjamaista kääntösilmukkaa enempää ja palattiin samoja latuja kotiin. Ehdittiin ennen hämärää.

Ei kommentteja: