lauantaina, heinäkuuta 07, 2012



Tienristeyksen haltuunotto


Päättyvällä viikolla pidin kolme arkipäivää vapaata ylityösaldon tasoittamiseksi. Kunnallisen virka- ja työehtosopimuksen toimistolaisilta edellyttämä koneellinen työajanseuranta kun kertoi ylitunteja kertyneen 98 ja minuutit päälle. Jos vielä jossakin välissä pystyisi ne seitsemisenkymmentä edellisiltä kausilta kertynyttä säästölomapäivääkin käyttämään.

Kun puolisollanikin on sopivasti kesävapaata, toissapäivänä käytiin maatalousnäyttelyssä ja eilen pyöräiltiin Urjalan torille perunoita ostamaan. Samalla kerättiin neljä rastia kotikunnan polkupyöräsuunnistukseen.

Sen sijaan lauantaipäivä kului rautatieplutoonan palveluksessa Panssarimuseon tapahtumapäivässä. Mustalaattainen luutnantti antoi plutoonalle käskyn: teette sen, minkä parhaiten osaatte. Nyt ei tarkoitettu panssarijunan ulkoista kunnostamista, vaan liikenteenohjausta. Meiltähän se käy, ilman JKV:täkin.

Plutoona varmisti kulkureitin museoalueelle, tuki sotilaspoliisia lentokentän alueen pysäköinninohjauksessa sekä annetun tehtävän lisäksi otti omatoimisesti haltuunsa Portinh... Parolannummentien risteyksen niin, että yksikään vihol... tien varteen pysäköinyt auto ei päässyt häiritsemään joukkojenkulj... logistiikkaa "lentokentältä" museolle. Se oli hyvä toimenpide.

Mauttomuudet sikseen. Hämäläisten veljesyhdistysten Panssarikillan ja Museoveturiseuran yhteistyö on toiminut käytännön tasolla jo useita vuosia, kiitos seuran yhteysupseerin Ilkan. Jos 1980-90-lukujen taitteessa puhuttiinkin yhteistyöstä ja tehtiin vierailuja puolin ja toisin, eivät ne toimintaan johtaneet. Kuvassa killan T-55-taistelupanssarivaunu ajonäytöksessä tänään museon pihamaalla.

Talkoolaisille tarjottiin hyvää hernekeittoa ja uhkeaa pannukakkua. Huolto pelaa, kun ruokal..., muonituskesk... ravintola Ruben (tämä ei enää ole huonoa leikkiä, vaan nimien puolesta kuulemma tosiasiaa) tekee sapuskat.

Ruokailutauolla Juha ja minä lähdimme vapauttamaan Tiinan ja Pekan pysäköinninohjauksesta lentokentältä. Iltapäivän tunnit olivat helppoja, kun edeltäjät olivat ammattitaidollaan ajattaneet autot siisteihin riveihin muotonsa vuoksi melko haastavalla paikoitusalueella. Ja iltapäivän puolella lähtijöitä oli enemmän kuin tulijoita. Vastuullisimmaksi tehtäväksemme jäi polttariseurueen eväiden koskemattomuudesta huolehtiminen.

Takaisin museolle palattuamme Juha ylentyi plutoonan korkeimpaan tehtävään, kun Ferret-panssariauton ajaja pyysi hänet vaununjohtajakseen ajaessaan silmäteräänsä ajoneuvolavetin kuormauspaikalle Panssariprikaatin alueelle. Brittiläisen kansainyhteisön tunnuksin varustettu panssariajoneuvo kuulemma pääsi portista sisään ilman kyselyitä, puomin nostolla. Toivottavasti uudempaa kalustosukupolvea edustavat vierasmaalaisin tunnuksin ajavat panssariajoneuvot eivät selvä yhtä helpolla. Tuskin on hätää valmiustilastamme. Suomalaiset - kauan sitten kun Ferretiä meillekin yritettiin myydä - totesivat, että se on varmasti hyvä vaunu, jos vastassa on keihäin aseistettuja alkuasukasjoukkoja, mutta oma uhkakuvamme on erinäköinen.

Ei kommentteja: