Ei hikistä iltapäivää |
Museon ylläpitosopimuksen artikloiden
mukaisesti Museoveturiseura tarjosi tänään apuaan kaupungille
lipunmyynnissä ja opastuksessa. Ilkka oli ehtinyt laittaa valot
museon puolelle jo ennen kuin nostin polkupyöräni telineeseen.
Työnjako sujui joustavasti Ilkan keskittyessä opastukseen ja minun
lipunmyyntiin. Reilut 30 kävijää saatiin merkitä kirjanpitoon.
Kun museon lipunmyyntitilana toimivassa
EFi-vaunussa tuli vietettyä suurin osa päivästä, ehdin tutustua
viimein ajatuksen kanssa tupakoimattomaan matkustajaosastoon
rakennettuun Space
tourism -näyttelyyn. Sarjakuvataiteesta en mitään
ymmärrä enkä oikeastaan pop-taiteestakaan. En
taustamusiikistakaan, mutta se oli satunnaisen kuuntelijan korviin
ehtaa avaruusromua.
Nemesis tuli ensimmäisenä mieleen. Toisena ei mitään tullutkaan,
kun päättelin, että J.-M. Jarre, Tangerine Dream tai Vangelis se
ei ole. Pidin musiikista (mistä kiitos kuuluu sille, että Ilkka
huomasi heti työvuoromme alettua kääntää bassotoiston tasolle,
jonka muoviset tietokonekaiuttimet ilman alibassovahvistinta pystyvät
toistamaan).
Museota oli pyydetty pitämään auki
kolme ylimääräistä tuntia. Sitten alkoi rantapuistossa konsertti
taannoin edesmenneen, paikkakunnalla syntyneen ja nuoruutensa eläneen
muusikon Aki Sirkesalon muistoksi. Tänään olisi ollut hänen
50-vuotispäivänsä. Asiaa tässä sen enempää selittelemättä
veturitallikin liittyi merkkipäivän aiheeseen, ja siksi museo
haluttiin pitää auki pidempään.
Konserttiin mentiin, eikä ollut
pakkopullaa. Lienee kylän väkirikkain tapahtuma vuosikausiin. Vai
vuosikymmeniin: 40-luvun lopulla Muolaan juhlille tuli tiettävästi
runsaasti väkeä? Polkaisin kodin kautta, ja kulta lähti mukaan.
Muita museoveturiseuralaisia ei väenpaljoudesta bongattu, kun
jäätiin suosiolla taustalle.
Soul-miehen muistokonsertin laatu ei
jäänyt ainakaan artisteista kiinni. Sami Saarta ja
postuumipäivänsankaria en pystynyt erottamaan toisistaan
silloinkaan, kun molempia soitettiin 90-luvulla ahkerasti radiossa.
Maarit Hurmerinta taas oli Sirkesalonkin oppiäiti. Vähän väliä
suomalaisessa kevyessä musiikissa nousee esiin niinsanottuja vahvoja
naisartisteja, mutta - no, jätetään sanomatta, makuasioita. Jos ei
ole rienausta, niin saako sanoa, että Sirkesalon tekemän
"Mustankipee"-biisin Maarit veti mielestäni
komeammin kuin Aki itse?
Kolmesta suosikkikappaleestani pääsin
kuulemaan kaksi. "Omenapuun" ambient-komppi ei
livenä ollut ehkä niin vahva kuin levyllä, mutta biisi on mainio
niin musiikillisesti kuin sanoituksellisestikin (sanoituspuoli
korostuu Internetin valtakaudella enemmän kuin syntyaikoinaan viime
vuosisadalla). Onneksi encorea ei tullut, kun "Marvin
Gaye" sai jättää yleisön lohdullisiin tunnelmiin.
"Hikistä iltapäivää" ei kuultu, mutta se
olisikin vaatinut saksofonin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti