Kiinalaisissa tunnelmissa

Oli tarkoitus mennä Turkuun ja herättiinkin ajoissa aamun ensimmäiseen junaan. Mutta ei jaksettu lähteä. Pyhäpäivän säätila toi mieleen viimekuiset kävelyt Beijingin kaduilla.

Eräänä kevätpäivänä reilut kaksikymmentä vuotta sitten dosentti W. Copeland piirsi liitutaululle seuraavan kaltaisen kuvan ja kysyi, mikä se opiskelijoiden mielestä on:

"A sine curve", vastasi joku nokkela.

Sekin, totesi opettaja, mutta jatkoi, että se on Kiinan historian, ja hänen nähdäkseen myös tulevaisuuden, kuvaaja. Maan historia on keskusvallan vuorottaista laajenemista ja supistumista. Maan länsimainen nimi johdetaan lyhytaikaiseksi jääneestä Qin-dynastiasta, jonka valtakaudella meikäläisen ajanlaskun mukaan 221-206 eKr. lukuisat toisiaan vastaan sotineet pienehköt valtiot tilapäisesti yhdistettiin. Kiinalaiset itse kutsuvat maataan nimellä Zhongguo, joka merkitsee Keskustan valtakuntaa.

Tänään Helsingin Sanomissa oli reportaasi puhemies Mao Zedongista. Mielenkiintoista, että lehti kirjoitti hänen nimensä samalla tavalla - Mao Tsetung - kuin niihin aikoihin, kun siinä kerrottiin neekerikansojen tekemisistä.

Hesarin jutussa ihmeteltiin, mikä on kommunistinen puolue, kun kansalaiset joutuvat pärjäämään omillaan, ja koulutus ja sairaanhoito maksavat. Meillä suomalaisilla on kommunismiin tietenkin läheinen suhde viime vuosisadan historiamme käänteiden vuoksi. Mutta väitän, että kommunismi ei ole mitään merkittävää Keskustan valtakuntaa ajatellen. Historian lyhyen keston ilmiöiden katsannossa Maon kaltainen johtaja vain saa kohtuuttoman suuren painoarvon, varsinkin länsimaisessa suurmiehiä korostavassa historiankirjoituksessa. "Sinikäyrällä" hänen valtakautensa oli hetkellinen vaihe käyrän nousevalla osalla.

Kommunismi on Kiinalle suurin piirtein samaa kuin mongolikulttuuri oli meidän ajanlaskussamme 1200-luvulla tai mantšukulttuuri 1600-luvulla. Vierasta mutta tehokasta tuontitavaraa, joka elinkelpoisuutensa osoitettuaan jalostui keskustan valtakunnan johtamisvälineeksi ja siinä ohessa joksikin aivan muuksi kuin mitä se alunperin on syntyseuduillaan ollut. Mao olisi voinut aivan yhtä hyvin olla katsantokannaltaan jesuiitta, fasisti tai vaikka ekoanarkisti. Sillä ei olisi ollut juurikaan merkitystä, kunhan uusi ajattelutapa olisi osoittanut kelpoisuutensa suuren maan hallinnassa. Koska kuitenkin on muitakin mahteja kuin Keskustan valtakunta, historian pyörässä kommunismi sattui osumaan sopivasti kohdalle. Paljon kertonee sekin, että Mao itse ylpeili lukeneensa enemmän kiinalaisten klassisten tekstien Guwen guanzhi -kokoelmaa kuin marxilaisia oppi-isiä. Kuinka ollakaan, Guwen guanzhi koottiin vanhemman suuren vieraan valtiaan eli mantšukeisari Kangxin hallituskaudella 1600-1700-lukujen taitteessa.

Lauantai talkoohommissa

Eilen piti mennä töihin. Voisin syyttää EU-byrokratiaa, mutta en syytä, koska ensinnäkin on mukavaa mennä työmaalle ja toiseksi ainakin koulutussektorilla EU toistaiseksi antaa enemmän kuin ottaa.

Linja-auton sarjalippu oli ehtinyt vanhentua loman aikana, joten otin kulkupeliksi Helkaman. Viileä tuuleton kesäaamu tarjosi mainion kulkutien. Ja koulun hiljainen urheilutalo suihkun. Lounaalla kävin kylällä, jonne Työväen musiikkitapahtuma oli kerännyt jälleen runsaasti väkeä.

Kotimatka meni edelleen tuulettomasti, mutta MP3-soittimen tahdittamana. Toista vuotta sitten levyiltä ja netistä tallennettu kokoelma kuulosti yhä melkein tuoreelta - kertonee soittimen käyttöasteesta.

Kotona palautusharjoitus ruohonleikkurin perässä kävellessä. Oli lämmintä.

Lauantai meni Veturimuseolla. Palkatun henkilöstön työjärjestelyjen museota vuoksi pidettiin taas talkoovoimin auki. Ilkka tuli taas kaveriksi, sittemmin Jukka ja Markokin. Kävijäkirjanpitoon saatiin merkitä vain 13 henkeä. Kesäpäivä viimeinkin, taisivat monet ajatella, ja suunnata mieluummin vesien ääreen kuin museoon. Sen verran kuuma oli EFi-vaunussakin, että vietettiin aikaa enimmäkseen vanhan halkotarhan vaiheilla koivikossa. Siitä näki hyvin, jos asiakkaita oli tulossa. Ja näki ratapihan liikenteenkin.

Illalla fetasalaattia - salaatti, kurkku, tomaatti ja ruohosipuli omasta pihasta - ja palanpainikkeeksi espanjalaista kuivaa valkoviiniä.

Ei hikistä iltapäivää

Museon ylläpitosopimuksen artikloiden mukaisesti Museoveturiseura tarjosi tänään apuaan kaupungille lipunmyynnissä ja opastuksessa. Ilkka oli ehtinyt laittaa valot museon puolelle jo ennen kuin nostin polkupyöräni telineeseen. Työnjako sujui joustavasti Ilkan keskittyessä opastukseen ja minun lipunmyyntiin. Reilut 30 kävijää saatiin merkitä kirjanpitoon.

Kun museon lipunmyyntitilana toimivassa EFi-vaunussa tuli vietettyä suurin osa päivästä, ehdin tutustua viimein ajatuksen kanssa tupakoimattomaan matkustajaosastoon rakennettuun Space tourism -näyttelyyn. Sarjakuvataiteesta en mitään ymmärrä enkä oikeastaan pop-taiteestakaan. En taustamusiikistakaan, mutta se oli satunnaisen kuuntelijan korviin ehtaa avaruusromua. Nemesis tuli ensimmäisenä mieleen. Toisena ei mitään tullutkaan, kun päättelin, että J.-M. Jarre, Tangerine Dream tai Vangelis se ei ole. Pidin musiikista (mistä kiitos kuuluu sille, että Ilkka huomasi heti työvuoromme alettua kääntää bassotoiston tasolle, jonka muoviset tietokonekaiuttimet ilman alibassovahvistinta pystyvät toistamaan).

Museota oli pyydetty pitämään auki kolme ylimääräistä tuntia. Sitten alkoi rantapuistossa konsertti taannoin edesmenneen, paikkakunnalla syntyneen ja nuoruutensa eläneen muusikon Aki Sirkesalon muistoksi. Tänään olisi ollut hänen 50-vuotispäivänsä. Asiaa tässä sen enempää selittelemättä veturitallikin liittyi merkkipäivän aiheeseen, ja siksi museo haluttiin pitää auki pidempään.

Konserttiin mentiin, eikä ollut pakkopullaa. Lienee kylän väkirikkain tapahtuma vuosikausiin. Vai vuosikymmeniin: 40-luvun lopulla Muolaan juhlille tuli tiettävästi runsaasti väkeä? Polkaisin kodin kautta, ja kulta lähti mukaan. Muita museoveturiseuralaisia ei väenpaljoudesta bongattu, kun jäätiin suosiolla taustalle.

Soul-miehen muistokonsertin laatu ei jäänyt ainakaan artisteista kiinni. Sami Saarta ja postuumipäivänsankaria en pystynyt erottamaan toisistaan silloinkaan, kun molempia soitettiin 90-luvulla ahkerasti radiossa. Maarit Hurmerinta taas oli Sirkesalonkin oppiäiti. Vähän väliä suomalaisessa kevyessä musiikissa nousee esiin niinsanottuja vahvoja naisartisteja, mutta - no, jätetään sanomatta, makuasioita. Jos ei ole rienausta, niin saako sanoa, että Sirkesalon tekemän "Mustankipee"-biisin Maarit veti mielestäni komeammin kuin Aki itse?

Kolmesta suosikkikappaleestani pääsin kuulemaan kaksi. "Omenapuun" ambient-komppi ei livenä ollut ehkä niin vahva kuin levyllä, mutta biisi on mainio niin musiikillisesti kuin sanoituksellisestikin (sanoituspuoli korostuu Internetin valtakaudella enemmän kuin syntyaikoinaan viime vuosisadalla). Onneksi encorea ei tullut, kun "Marvin Gaye" sai jättää yleisön lohdullisiin tunnelmiin. "Hikistä iltapäivää" ei kuultu, mutta se olisikin vaatinut saksofonin.

Talven varalle

Heti puolenpäivän jälkeen saapui Korkeamäen ja pellon takaa eilen tilaamani koivuklapikuorma. Muutaman kilometrin tuontimatkan rahti sisältyi kuutiohintaan. Se tosin oli noussut viime vuodesta vitosella. Hyvin halkokauppias asian perusteli: tämä kesä on ollut niin kostea, että jokainen toimitettavaksi tarkoitettu erä on pitänyt ajaa lämpökuivurin kautta. Sekin syö energiaa. Itse tavara oli jälleen ensiluokkaista ja nopeasti pinottavaa.

Nyt saamme kelien kylmetessä harjoittaa sitä joidenkin metropolilaisten kammoamaa puun pienpolttoa - se halon halkaisu kun muodikkaimman kaupunkilaistrendin mukaan kai tuottaa ikävämpää jätettä kuin uraaniytimen halkaisu, kun se ihan haiseekin.

Klapikuormaa odotellessa suojasimme viinimarjapensaat rastasverkoilla. Marjojen kypsyminen on siinä vaiheessa, että ne alkaisivat kelvata räkättirosvoille. Sympaattisen näköisiä siivekkäitähän nekin ovat, kuten muutkin rastaat, mutta ajatus olisi hyödyntää herukat mehumaijan kautta ja nauttia pakkasiltojen hiihtolenkkien jälkeen. Syökööt räkätit vaikka kirsikkapuusta, sieltä ylhäältä.

Huomispäivän päivän vaihteeksi kulttuurialan työntekijänä.

Kesäisiä puuhia mattopyykiltä soraralliin

Kun jokusia lomapäiviä oli tullut lähinnä laiskoteltua, alkoi kaivata tekemistä. Keskiviikkoaamuna laitoin herätyskellon soimaan arkiaamun tapaan viideltä ja lähdin pahantekoon veturitallille. Oli tarkoitus myrkyttää rikkaruohokasvusto rumentamasta tallin edustaa.

Homma tuli tehdyksi aamun mittaan. Kotiin päästyäni totesin, että kello on jo tarpeeksi ja nykäisin ruohonleikkurin säksättämään puolisoni lähtiessä mattopyykille. Kun piha oli tullut viimeisiä aareja vaille parturoiduksi, alkoi sataa. Varoaika veturitallin myrkynkylvöstä jäi liian lyhyeksi, ja rikkakasvit voittivat tämän erän.

Eilen mattopyykättiin yhdessä jokirannan pesupaikalla. Vaikka matonpesun tiedetään olevan myös miesten, ainakin vähän vanhempien joita oli pesemässä nytkin, suosiossa, minun on myönnettävä, että uudella pesupaikalla en ole ennen edes käynyt. Eikä kai edes ole enää upouusi. Onhan siitä jo aikaa, kun matonpesu Vanajavedellä kiellettiin. Aika mainio palvelu kunnallisveron vastineeksi. Ergonomiset pesupaikat niin kapeille kuin leveille matoille, valittavana jokivettä tai vesijohtovettä, kuivattamiseen järeä mankeli ja telineet.

Tälle päivälle oli tilattu puuhaa vajaan kuorma-autonlavallisen verran. Paikallinen liikennöitsijä kävi eilisiltana kippaamassa pihalle kahdeksisen kuutiota kalliomursketta, joka tänään saatiin kutakuinkin levitettyä paikalleen. Maaperä näillä kulmilla on melko savinen, ja pihasora sekoaa vähitellen pehmeämpiin maa-aineksiin. Edellisestä sorarallista oli ehtinyt kulua jo seitsemän vuotta.

Jollei blogista muuta hyötyä ole, voi tarkistaa, milloin on mitäkin tullut puuhailtua. Sitä en tainnut kirjoittaa, montako kuutiota mursketta tuolloin hankittiin. Mutta ainakin sitä leviteltiin päivätolkulla, kun välissä oli milloin mitäkin muuta toimintaa. Tänään otettiin urakka ja saatiin melkein valmiiksi. Kasan loppu täytyy levitellä vasta sitä mukaa, kun autonrenkaat painavat uriaan. On myönnettävä, että viime aikoina ei ole tullut harjoitettua varsinkaan lihaskuntoa ylläpitävää liikuntaa. Soran lapioiminen kasasta kottikärryyn kävi kyllä sellaisesta. Oma lihaskone alkoi käynnistyä vasta puolentoistakymmenen kärryllisen jälkeen, sitten meni jonkin aikaa hyvin, ja viimeisiä kipatessa väsytti. Huomenna voi olla paikat kipeänä.

Lukemistoja

Olen viimeisen viikon aikana lukenut enemmän dekkareita kuin tähänastisen elämäni aikana yhteensä: suurimman osan Taavi Soininvaaran tuotannosta. Kaikki alkoi viattomasti viime talven Finlandia-hiihdosta, jossa jonkin kirjankustantamoiden mainoskampanjan merkeissä osallistujille annettiin kotiinviemiseksi kirja. Minulle sattui Soininvaaran "Pakonopeus". Se jäi hyllyyn seisomaan muun jostakin saadun ja edelleen lukemattoman kioskikirjallisuuden, Alistair MacLeanin, Sofi Oksasen ja muiden vastaavien, viereen. Viime viikolla tulin poimineeksi sen käteeni ja lukeneeksi illan aikana.

Sitten tie veikin kotikylän kirjaston dekkarihyllylle.

Suojelupoliisin palkkalistoilla työskentelevien Soininvaaran päähenkilöiden rinnalla joku James Bond on kanavarkauksia selvittelevä kyläpoliisi. Se vähä, mitä tätä ennen dekkareita luin, oli juuri Ian Flemingiä. Ja siitä taitaa olla kolmekymmentä vuotta. Siksiköhän nuo soininvaaralaiset niin koukuttavatkin? Iso paha maailma tuodaan kotikyliin. Tai ainakin Helsinkiin.

Toisaalta noista on kiva etsiä pilkkuvirheitä niinkuin se Venäjällä murhattu eläkeläispoliisi teki radio-ohjelmien kanssa. Kuka suomalainen muka kutsuu P08-sotilaspistoolia korkeajännitysläisittäin tai macleanilaisittain "Lugeriksi"? Samassa kirjassa, " Pimeyden ytimessä", Bagdadin nimeen vannova islamislaisfanaatikko lainaa joka välissä länsimaisen sivistyksen suuria nimiä, eikä Abu Nasr al-Farabin tai Abu Said al-Sirafin ajatelmia näy edes intertekstuaalisina viitteinä. Tai "Pakonopeuden" floppi, sodankäynnin mullistavana asiana mainittu "liikkuvaan maaliin hakeutuva torjuntaohjus". Onko niitä olemassa muunkinlaisia?

"Eikö kannattaisi lukea jotain kehittävämpää", kysyi taannoin talon kauniimpi asukas laskiessaan Hotakaisensa pöydälle. Totta, "Aeneisin" tai "Guwen guanzhin" suomennokset katsoisivat syyttävästi, jos kotihyllyä lähtisi tonkimaan. Ja Vulgata, vuosien takaisen kesäkurssin opettajan suosittelema latinankielen kertauskirja, on edelleen pakkauksessaan. Väinö Linna sentään antaa anteeksi: "Älä menetä toivorikkauttas millän taval." En, ehkä huomenna suuntaan taas kirjaston dekkarihyllylle.

Lomaa ja kakkua

Edessä on reilun parin viikon loma. Tykkään pätkiä loman pienempiin osiin. Kaksi viikkoa tai vähän päälle on minusta melko optimaalinen loman pituus. Siinä ajassa, vaikka kotikonnuilla lomailisikin, ehtii irtautua töistä tarpeeksi, mutta ei liikaa. Töihin paluu sitten aikanaan ei ole häiritsevä muutos sekään.

Perjantai-illan peltomaisemaa hallitsi komea sateenkaari.

Lauantaina, Museoveturiseuran talkoopäivänä, ei laulettu Marseljeesia, mutta mansikkakakkua saatiin. Kiitos puolisoni, joka leipoi sellaisen Matisa-raiteentukemiskoneen entisöinnin valmistumisen ja maamme rautatielaitoksen 150-vuotisjuhlan kunniaksi. Kakun keralla tallille toimitettiin sähkömoottorisaha.

Kovin montaa osallistujaa ei sydänkesän talkoihin tullut, mutta hommat hoituivat. Tallikaaren edustan kulkukäytäviä uusittiin niiltä kohden, josta homma jäi aikanaan kesken, kun väliin tuli Matisa-projekti ja muuta. Kesken nämä kulkukäytävät ovat koko tallikaarta ajatellen vieläkin, mutta iso edistysaskel tuli otettua. Muun ohessa ruoho leikattiin ratapihan puolelta. Sepeliä oli nurmella kiusana harvinaisen vähän.

Työpäivän tultua täyteen sattui VR:n 150-vuotisjuhlajuna "Valtteri" pysähtymään tavararaiteella paluumatkallaan Tampereen asematapahtumasta kotiin Hyvinkäälle. Dr13:n puukorisine vaunuineen piti odotella nopeampia ohikiitäjiä. Juteltiin hyvä tovi kolmihenkisen veturimiehistön kanssa. Kyyti etelään olisi taatusti ollut tarjolla, mutta veturitalin sauna oli jo pantu lämpiämään, ja nälkäkin oli. Niinpä Iskhmetin kautta, kuka takaisin tallille ja saunomaan, kuka kotiin ja saunaan.

Tienristeyksen haltuunotto

Päättyvällä viikolla pidin kolme arkipäivää vapaata ylityösaldon tasoittamiseksi. Kunnallisen virka- ja työehtosopimuksen toimistolaisilta edellyttämä koneellinen työajanseuranta kun kertoi ylitunteja kertyneen 98 ja minuutit päälle. Jos vielä jossakin välissä pystyisi ne seitsemisenkymmentä edellisiltä kausilta kertynyttä säästölomapäivääkin käyttämään.

Kun puolisollanikin on sopivasti kesävapaata, toissapäivänä käytiin maatalousnäyttelyssä ja eilen pyöräiltiin Urjalan torille perunoita ostamaan. Samalla kerättiin neljä rastia kotikunnan polkupyöräsuunnistukseen.

Sen sijaan lauantaipäivä kului rautatieplutoonan palveluksessa Panssarimuseon tapahtumapäivässä. Mustalaattainen luutnantti antoi plutoonalle käskyn: teette sen, minkä parhaiten osaatte. Nyt ei tarkoitettu panssarijunan ulkoista kunnostamista, vaan liikenteenohjausta. Meiltähän se käy, ilman JKV:täkin.

Plutoona varmisti kulkureitin museoalueelle, tuki sotilaspoliisia lentokentän alueen pysäköinninohjauksessa sekä annetun tehtävän lisäksi otti omatoimisesti haltuunsa Portinh... Parolannummentien risteyksen niin, että yksikään vihol... tien varteen pysäköinyt auto ei päässyt häiritsemään joukkojenkulj... logistiikkaa "lentokentältä" museolle. Se oli hyvä toimenpide.

Mauttomuudet sikseen. Hämäläisten veljesyhdistysten Panssarikillan ja Museoveturiseuran yhteistyö on toiminut käytännön tasolla jo useita vuosia, kiitos seuran yhteysupseerin Ilkan. Jos 1980-90-lukujen taitteessa puhuttiinkin yhteistyöstä ja tehtiin vierailuja puolin ja toisin, eivät ne toimintaan johtaneet. Kuvassa killan T-55-taistelupanssarivaunu ajonäytöksessä tänään museon pihamaalla.

Talkoolaisille tarjottiin hyvää hernekeittoa ja uhkeaa pannukakkua. Huolto pelaa, kun ruokal..., muonituskesk... ravintola Ruben (tämä ei enää ole huonoa leikkiä, vaan nimien puolesta kuulemma tosiasiaa) tekee sapuskat.

Ruokailutauolla Juha ja minä lähdimme vapauttamaan Tiinan ja Pekan pysäköinninohjauksesta lentokentältä. Iltapäivän tunnit olivat helppoja, kun edeltäjät olivat ammattitaidollaan ajattaneet autot siisteihin riveihin muotonsa vuoksi melko haastavalla paikoitusalueella. Ja iltapäivän puolella lähtijöitä oli enemmän kuin tulijoita. Vastuullisimmaksi tehtäväksemme jäi polttariseurueen eväiden koskemattomuudesta huolehtiminen.

Takaisin museolle palattuamme Juha ylentyi plutoonan korkeimpaan tehtävään, kun Ferret-panssariauton ajaja pyysi hänet vaununjohtajakseen ajaessaan silmäteräänsä ajoneuvolavetin kuormauspaikalle Panssariprikaatin alueelle. Brittiläisen kansainyhteisön tunnuksin varustettu panssariajoneuvo kuulemma pääsi portista sisään ilman kyselyitä, puomin nostolla. Toivottavasti uudempaa kalustosukupolvea edustavat vierasmaalaisin tunnuksin ajavat panssariajoneuvot eivät selvä yhtä helpolla. Tuskin on hätää valmiustilastamme. Suomalaiset - kauan sitten kun Ferretiä meillekin yritettiin myydä - totesivat, että se on varmasti hyvä vaunu, jos vastassa on keihäin aseistettuja alkuasukasjoukkoja, mutta oma uhkakuvamme on erinäköinen.

Maaseudun ytimessä

Kyllä kai kesällä pitää käydä edes yhdessä paikassa, jossa väkeä on ruuhkaksi asti. Kun ei sellaista kesäkuussa oikein löydetty Beijingistä, valittiin varma kohde ja lähdettiin heinäkuun alkupäivänä Oripäähän. Tai oikeammin Orippäähän, kuten kaksoisgeminaatallinen paikallispuhetapa kunnan nimen lausuu.

Okra-maatalousnäyttelyssä riitti jälleen katseltavaa koko päiväksi. Lihakarjaa ja lypsykarjaa. Sikoja ja lampaita. Rihkamaa ja taas rihkamaa. Uusia koneita, joiden kova tekniikka menee yli ymmärryksen. Vanhoja koneita, joista tunsi nimeltä vain joitain Valmeteja ja "Mörkö-Majurin". Kuvassa on näytöskehässä ylämaalaisemo huhtikuussa syntyneine sonnivasikkoineen.

Puolisoni kanssa olemme ilmeisesti maatalousyrittäjien näköinen pari. Tällä kertaa työnnettiin eteen nippu Pellervo-lehtiä ja kysyttiin, olemmeko eläintilallisia. Eläintilallisia? Söötti emäntä tuonut näytille sikapossunsa? Ei vaan, hyvin kelpasi ja mieluisaa luettavaa ovat.

Syötiin tällä kertaa virallisessa messuravintolateltassa. Uhkea annos kauhottiin lautaselle, oli kyseessä siten liha- tai kasvispihvi. Perunamuusia iso kauhallinen. Sahtiakin maistettiin, hämäläistä, vaikka Varsinais-Suomen ja Satakunnan rajamailla oltiin.

Ostosreppuun tuli kaksi rullaa juuri sitä, mitä hakemaan tultiin, erinomaiseksi havaittua vihreää heinolalaista kasvihuonenarua.

Kotiin ajeltiin pienempiä teitä, Alastaron ja Punkalaitumen kautta. Lähempänä kotia poikettiin Kortejärven lintutornille. Hieno paikka. Katseltiin järven suunnalla joutsenperheen uimaharjoituksia ja pellon suunnalla pyöräpaalaimen työskentelyä.

Kesällä ei mennä nukkumaan

Tänä vuonna ei ole vielä ollut yövuoroa harrastusten merkeissä. Ei veturinvesityksiä eikä kävelylenkkejä. Mutta yksi osuu varmasti joka kesäksi ja nykyään näemmä päivän tarkkuudella. Mikäs tässä hiljaisella rannalla lokkeja katsellessa ja kullan laittamia eväitä nauttiessa.

Tuli kierrettyä viime viikonloppuna avattu ympäristötaidenäyttelykin ennen hämärän laskeutumista. Kotimaisten, paljolti aivan paikallisten tekijöiden rinnalle oli löytynyt vahvistuksia Espanjasta, Venäjältä ja Yhdysvalloista. Minusta paras tai ainakin hauskin idea oli kyllä lähtöisin lähempää kotoisia rautatieharrastepiirejä - ei sukujuurensa vuoksi, vaan siksi, että avaruusromu Gastromedan tähdistöstä, karsinogeenivaroituksineen kaikkineen, sai aidosti hymyilemään.

Helppo viikonloppu

Lauantaina päätettiin lähteä ostoksille kaupunkiin. Se oli hyvä päätös. Olen saanut nauttia hiustenleikkuusta kauniin parturittaren käsittelyssä melkein niin kauan kuin blogi on verkossa ollut. Viime viikolla järjestyksessä kolmas parturointikone alkoi osoittaa tylsistymisen merkkejä. Kahdessa ensimmäisessä ongelmaksi on tullut sähkövirta, nyt terän tylsistyminen

Samanlainen parturikone löytyi vielä automarketin esittelyhyllyltä, mutta ilman hintaa. Kysyin myyjättäreltä, onko se vielä mahdollista ostaa. Ei kuulemma, koska myyntilaatikosta ja lisäosista ei ole tietoa. Entä varaosiksi, kysyin. Johan alkoi kauppa käydä. Kympillä lähti varaosiksi hyvä terä, kampa ja akku. Eikä tarvinnut marketin laittaa laitetta poistoon. Suoraan sanoen loistavaa palvelua.

Kotiinpäin ajellessa poikettiin lasitehtaalla ja löydettiin paistinpannu halpaan hintaa. Viimeinen lajiaan.

Ennen ehtookelloja lenkille ja sitten saunaan.

Sunnuntai on mennyt kotosalla. Ei-mitään tehdessä. Eikä ole ollut tarvettakaan.