Vappuajan muisto kahden vuosikymmenen takaa

Perjantaina työtehtävät veivät Tampereelle. Rautatieasemalla ostin teekkarittarelta Tampin. On asiallista kannattaa ainejärjestötoimintaa, vaikka Fingerpori onkin kerta toisensa jälkeen loppuunviljellyt sen saran, millä Tamppi aikanaan ihmisiä nauratti.

Ainejärjestötoiminta on jotakin, mihin en ole koskaan osallistunut. Kaksikymmentä vuotta sitten Veturimuseon Dm7 oli tilattu jonkin ainejärjestön tai ylioppilaskunnan matkalle Porin suunnalle. Opiskelijoiden tyyliin vappumatkan ohjelma koostui paljolti laulusta ja viinistä.

Opiskelu- tai kesätyövelvoitteet estivät mukaanlähtöni Toijalasta saakka. Menin hieman myöhemmin Poriin tavallisella junalla ja jatkoin linja-autolla eteenpäin. Olin sopinut museoveturiseuralaisten kanssa, että nämä poimivat minut kyytiin radan varressa, jos saan itseni sinne järjestettyä (asiaan liittymättä, yllätin itseni ihmettelemästä hetkisen ajan, millä viestimillä kyytiasiat sovittiin - lankapuhelimella todennäköisesti).

Mäntyluodon asema voisi olla sovelias paikka Lättähatun pysäyttämiseen, ajattelin, ja ystävällinen junasuorittaja tuli päästämään tuulensuojaan. Sain kuulla, että juna ajelee vielä jossakin Tahkoluodon suunnalla. Suorittaja lupasi pysäyttää junan asemalle, että liftari pääsee kyytiin. Lättä ja opiskelijat viihtyivät merellisissä maisemissa, ja ehdimme suorittajan kanssa käymään pitkät keskustelut junista ja linnuista. Hänen harrastuksenaan olivat jälkimmäiset, joiden bongailuun työmaa kuulemma antoi hyvät mahdollisuudet erityisesti keväisin.

Hivelin itsetuntoani kuvittelemalla, että opiskelija-aktiivit pitivät ylimääräisen pysähdyksen myötä kesken matkan kyytiin noussutta uutta matkustajaa jollakin tavalla tärkeänä miehenä. Jos he asiaa ylipäätään huomasivat, he todennäköisesti ajattelivat jonkun tusinarautatieläisen saaneen kyydin työkavereiltaan.

Vaikka opiskelija olin itsekin, viiteryhmäni oli ohjaamossa, ei matkustamossa. Matkustamo oli täynnä, mutta opiskelijoista en tuntenut ketään. Sen sijaan tuttuja olivat H.-P. puikoissa, Sakke konduktöörinä ja Markku ja Tarja muuten vaan mukana.

Minulla oli reissulla mukana isältä lainaamani kamera, Minolta, jolla sai varsin laadukkaita kuvia, kun jätti hätäilemättä tarkennuksen kanssa. Sittemmin kuvat ja ilmeisesti negatiivitkin ovat kadonneet. Olisi ollut mukava saada tekstin somisteeksi Lättähattu ajalta, jolloin niiden kaupallisen käytön päättymisestä VR:llä oli kulunut vasta neljä vuotta.

Valokuvatorstain inspiroiva hakusana

Valokuvatorstain viikon aiheena on omaan blogiin viittaava inspiroiva hakusana. Vanhentuneen Extremetrackingin hakusanatilastointi tuskin on kovin luotettava, mutta viidentenä listallani on veturi, joka on hakusanalistalla ensimmäinen nominatiivimuotoinen appellatiivi ja ennen kaikkea aina inspiroiva. Tässä hieman vanhempaa veturikantaa kolmin kappalein Toijalassa syyskuussa 2010.

Lapsettaa

PAOK-projekti järjesti työmaalla mainion koulutuspäivän sosiaalisen median opetuskäytöstä kiinnostuneille. Koska koulumaailmalle tavanomaiset kevätkiireet rajoittuvat osallistujamäärää, tuppauduin mukaan kurssille.

Opiskeltiin muun muassa mainiota Audacity-ohjemaa. Oli tarkoitus tutkia äänieditorin käyttömahdollisuuksia opetusmateriaalin tuottamisessa. Vaan mitä tekee eräskin opetustoimen viranhaltija? Löytää ATK-luokan tietokoneelta, arvatenkin opiskelijoiden jäljiltä, kotimaista hiphopia ja juuri sopivasti MP3-tiedostomuodossa. Hakee verkosta hiukan lievemmin "waretettua" musiikkia, ainakin siinä mielessä vähemmän arveluttavaa, että säveltäjän kuolemasta on neljättä vuosisataa. Leikkaa kaanonista mielestään sopivat tahdit ja monistaa niistä "sekvenssin". Kopioliittelee uudemmasta resitatiivisesta esityksestä mitä kahdeksankymmenlukulaisimman toistoefektin. Kuuntelee. Ja kehtaa mielessään olla melkein ylpeä tuotoksestaan. Parikymmentä vuotta sitten silloisessa Radiomafiassa lähetettiin musiikkiohjelmaa, jossa "raiskattiin biisejä". Nyt tuli tehtyä jotakin pahempaa. Toisaalta hiphoppari Snellman kuuluu eräässä enemmän radiossa soineessa kappaleessaan hyväksikäyttäneen tunnettua Ossi Runteen tekemää vanhaa Playboy-euroviisua. Sai omaa lääkettään enemmän kuin ansaitsi, kun tuli itseensä Pachelbeliin miksatuksi. Yksinkertaisesta musiikista pitävänä kun olen sitä mieltä, että juuri tuossa kaanonissa tiivistyy kaikki se, mitä musiikkina ymmärrän.

Jotain rakentavaakin on sentään tullut tehtyä. Eilen oli miellyttävä työtehtävä palkata nuori mies ATK-alan kesätöihin.

Tulipalon sammutusta ja hengen liekin virittelyä

Viikolla tuli päivitettyä tulityökurssi. Edellinen kerta oli viime vuosituhannella, ja tulityökortti vanhentui jo viime vuosikymmenen alussa. Työelämä ei korttia ole kysynyt, vapaa-ajan touhutkin aniharvoin. Nyt kuitenkin katsoin eräiden uusien työtehtävien edellyttävän pätevyyden uusimista. Ja jauhesammuttimen ja sammutuspeitteen käytön kertaaminen on aina tervetullutta.

Perjantai meni ITK-messuilla. Tapahtuma taitaa olla paisunut Hämeenlinnan puitteisiin jo liikaa, kun konferenssipaikka ei pysty tarjoamaan suosituille luennoille kuin täpötäyteen ahdettuja pikkuruisia kokoushuoneita. On sääli, jos perinteikäs tapahtuma kaatuu järjestelyjen puutteisiin, mutta en ihmettelisi, jos eräissä pirkanmaalaisissa opetuksen ICT-piireissä haudottu ajatus kaapata tapahtuma Tampereelle ja nykyistä väljempiin tiloihin tulisi jonakin päivänä tapahtumaan.

Visionääriluennolta puuttui tänä vuonna IBM:n edustus, ja jätin väliin. Vaikka virtuaalimaailmoissa tuottajan ja kuluttajan välinen raja häilyy ja kaikki on nykyään crowdsourcing, olisi mielestäni sepillä silti sanottavaa, kun taonnasta keskustellaan.

Päätösluennon piti peliprofessori F. Mäyrä. Etukäteen tuntui, että pelillisyys ja leikillisyys kovasta opetusteknologiasta puhuttaessa ei juuri kiinnosta. Jälkeenpäin totesin, että ennen en ole kuullut osuttavan lähemmäksi sitä, mikä sivustakatsojasta vaikuttaa nykynuorison Internetin ytimeltä. Eikä luento, jossa Huizinga saa suunvuoron, voi olla kelvoton.

Mäyrä piti nettikeskustelua perusluonteeltaan viestinnän faattista funktiota, eräänlaista kantoaaltoa, toteuttavana jutteluna juttelun itsensä vuoksi. Joku kirjailijana itseään pitävä, jonka sukunimi mieleen ei jäänyt, kritisoi blogeja juuri tästä niihin aikoihin, kun blogigenressä vielä oli jotakin uutta kritisoitavaksi. Mäyrän mukaan itsetarkoituksellisen jutustelun vaihtoehto verkossa on lähinnä poeettinen, esteettistä mielihyvää tuottava, viestintä. Eli kovin syvällistä ei verkossa ole tarjolla kuluttajalle tai tehtävänä tuottajalle. Mutta jos verkkoviestintää ajatellaan freudilaisittain tukahdutetun energian purkamiskanavana ja yhdistetään siihen uudemmat ajatukset, joiden mukaan huumorin oleellisin piirre on yhteensopimattomilta näyttävien ilmiöiden yhteensovittaminen ja huumorin vaativan molempien osapuolten hyväksyntää sen sääntöjen suhteen, ollaan nähdäkseni nettimeemien, Internet-kulttuurin mitä tyylipuhtaimpien ilmentymien, syntysijoilla. Varsinkin, jos Mäyrän tulkintakehykseen yhdistetään vielä kristevalainen intertekstuaalisuuden käsite ja käsitellään nuorten Internetin käyttöä tämän kautta, on opettaja valmis kohtaamaan diginatiivit "like a boss".

Rohkenen väittää, että ammatillisessa koulutuksessa "kahden kilon siian" tapaisen - tietenkin kulloinkin ajankohtaisen; esimerkki on jo vanha - sisältöpiirteen tuominen catering-alan opetukseen tai "kahden litran OHC-turbon" tuominen autoalan opetukseen olisi ICT-pohjaisen pedagogiikan tehokäyttöä suuremmassa määrin kuin "älytaulut" tai "aipädit", joiden kanssa opettajan ensimmäinen kysymys on usein "Miten tätä käytetään?" ja sitten mahdollisesti "Mihin tätä käytetään?" ja jotka aktivoivat enemmänkin kauppiaiden kuin opiskelijoiden aivoja.

Lauantaina pantiin alulle Museoveturiseuran talkookausi veturitallilla.

Pönttöpuuhissa

Tulipa vaihteeksi sellainen päivä, kun aamulla totesin itselleni, että tänään hyödynnetään viime keväänä Eskon kautta saatu erinomaista höyläpenkkiä ja tehdään pönttö. Tai mieluummin useampi. Kirjosiepon asumukset pihakoivuissa alkoivat olla jo elinkaarensa päässä, ja aikaisempien keväiden perusteella kysyntää pesäpaikoille on odotettavissa.

Toisenlaiset siivekkäätkin saivat uuden majapaikan. Malli kirjosieppojen lisäksi tein jo pitkään työlistalla olleen lepakonpöntön ulkorakennuksen päätyyn nostettavaksi. Nahkasiipisiä kun pihapiirissä tiedetään asustelevan. Piirustukset löytyivät taannoin Luonnonsuojeluliiton lehdestä ja on ne julkaistu verkossakin. Nähtäväksi jää, houkuttaako urbaani asumus lepakoita vai viihtyvätkö ne mieluummin pihakuusten oksistossa.

Tajuton aamupäivä

Aamupäivä meni toistuvassa tajuttomuustilassa naapurikylän koululla. Apumiehen tehtävä yläkoulun ja lukion opettajille järjestetyssä ensiapukoulutuksessa oli leppoisa. Tehtävään kuului toimia harjoitusmateriaalina tajuttoman henkilön kylkiasentoon kääntämisessä. Tatamilla en ole möyrinyt vuosiin, mutta ei kieriminen vieraalta tuntunut.

Aikaa riitti rastien välillä rupatteluun ja, jos niin saa sanoa, herjaakin heitettiin. Hyvää harjoitusta iltapäivän rasteihin, joita pitämään saapui kotikylältä tuttu palomestari.

Iltapäivän ja illan ohjelmassa raudan pumppaamista, soijalasagnea, saunaa ja radiota. Mahtaakohan sitä itse kuulua enemmän Entisten nuorten sävellahjan vai Lakattujen varpaankynsien kohderyhmään? Poppikoulussa 60-lukulaisuus on vielä niin voimissaan, että moni menee ohi.

Agricola unohtumassa?

Iltapäivällä lähdettiin vaihteeksi hölkälle. Parin päivän suklaamunakuuri kaipasi jo vastapainoa.

Yksi seikka kiinnitti matkalla huomiota: läheskään kaikkia lipputankoja ei koristanut lippu, vaikka vietettiin Agricolan päivää, vakiintunutta liputuspäivää. Ehkä pitkät pyhät ovat pitäneet lipunnostajat poissa kotoa.

Sellaista sattuu, mutta sitä vuosia sitten tapahtunutta en vieläkään ymmärrä, kun kansa jätti äänestämättä kirjakielemme kehittäjän kaikkien aikojen suurimmaksi suomalaiseksi. Edelle kiilasi kaikenlaista sotasankaria, poliitikkoa ja muuta tähdenlentoa, vaikka homman nimi oli kaikkien aikojen suomalainen. Sadan vuoden päästä suomea kirjoitettaneen edelleen, mutta harva muistaa, kuka oli se Manstein vai Mannerheim vai mikä se nyt oli - joku niitä 1900-luvun alkupuolen levottoman itäisen Euroopan sotalordeja kai.

Yksittäisten henkilöiden muistelu on lähes aina virheellistä historiallisten kehityskulkujen yksinkertaistamista. Mutta kun kerran muistellaan, niin muisteltaisiin myös sieltä vanhemmasta päästä.

Tiedostot pilveen: Dropbox vai SkyDrive?

Dropbox on jo perinteikäs verkkotallennus- ja tiedostonjakopalvelu, jonka ilmaisversio tarjoaa 2 GB - lisäkäyttäjiä houkuttelemalla jopa 16 GB - tallennustilaa pilvipalveluna verkossa. SkyDrive puolestaan on Microsoftin Live-pilvipalvelukonseptiin kuuluva vastaavan tyyppinen järjestelmä, jossa ilmaista tallennustilaa on tarjolla peräti 25 GB. Samaan tarkoitukseen soveltuvia palveluita on toki muitakin, yhtenä tunnetuimmista Googlen monipuolisuudessaan Microsoftin Live -paketin vertainen Gmail/Google Docs/Picasa -kokonaisuus, jossa tallennustila on vain yksi ominaisuus monien muiden joukossa. Verkkokirjakauppana profiloituneen Amazonin tarjoama ilmainen 5 GB:n tallennustila Cloud Drive -palvelussa ei liene meillä yhtä tunnettu kuin Googlen, Microsoftin tai Dropboxin palvelut, vaikka maailmalla onkin suosittu. Lisäksi mobiililaitepuolelta löytyy varmuuskopiointiin, synkronointiin ja vastaaviin toimintoihin erikoistuneita palveluita, kuten Nokian Ovi, Applen iCloud ja HTC:n Sense.

Sen paremmin Dropbox kuin SkyDrive eivät tarvitse erillistä FTP-, SFTP--, SCP- tai muuta vastaavaa asiakassovellusta tiedostojen siirtoon. Tämä helpottaa niiden käyttöönottoa varsikin peruskäyttäjän näkökulmasta ja on ilmaisuuden lisäksi varmasti ollut yksi tämäntyyppisten pilvipalveluiden suosion syitä.

Dropbox on sikäli "idioottivarma", että se ylläpitää verkkopalveluun tallennetuista tiedostoista myös paikallista varmuuskopiota käyttäjän tietokoneen kiintolevyllä Dropbox-nimisessä kansiossa. Dropboxiin tallennetut tiedostot ovat siis kahdessa paikassa ja käytettävissä paikalliselta levyltä silloinkin, kun verkkoyhteyttä ei ole. Kääntöpuolena on, että se syö kiintolevytilaa - joskaan ilmaisversion perusmäärä 2 GB ei nykylevyillä ole juuri mitään. Paikallisen kansion lisäksi Dropbox asentaa tehtäväpalkin ja Käynnistä-valikon kautta käytettäväksi kevyen asiakasohjelman, jonka kautta tiedostojaan voi myös hallita. Yksittäisen tiedoston kokoa ei Dropboxissa ole rajoitettu: rajat asettaa vain käytettävissä olevan tallennustilan määrä. Tiedostojen jakaminen palvelun kautta on varsin helppoa.

SkyDrive on ajateltu alunperin selainpohjaiseksi eli se ei asenna tietokoneelle mitään ohjelmistoja. Se ei myöskään ylläpidä paikallista kopiota tietostoista, eli SkyDriveen tallennetut tiedostot ovat verkossa ja vain ja ainoastaan siellä. Selainpohjainen käyttötapa on kuitenkin jokseenkin kömpelö - kuka viitsii avata selaimen, kirjautua Microsoft Live -tililleen ja vielä hoitaa tiedostojen siirron SkyDrive-palvelun WWW-sivujen omaan logiikkaan perustuvalla käyttöliittymällä, jos saman voisi tehdä Windowsin tiedostojenhallinnassa. Onneksi SkyDriveen on saatavilla kolmannen osapuolen valmistama näppärä ja ilmainen SDExplorer-sovellus, joka integroi SkyDriven ikään kuin omaksi verkkoasemaksi tai tallennusvälineeksi Windowsin Resurssienhallintaan Ilmaisversio tosin ei tue Resurssienhallinnan näppärää hiiren kakkosnapin takana olevaa Lähetä kohteeseen -toimintoa. Lisäksi oldschool-henkiset voivat "mapata" SkyDriven perinteiseksi verkkoasemaksi NT-tyyppisellä Yhdistä verkkoasemaan -toiminnolla. Yksittäisten tiedostojen maksimikoko on rajoitettu oletusarvoisesti 300 MB:iin. SDExporerin ilmaisversio ei tue tiedostojen jakamisen määrityksiä, eli jakaminen täytyy tehdä selainpohjaisesti Live-palvelussa, jossa se kylläkin onnistuu melko helposti. Jos olisi valmis maksamaan SDExplorerin täysversiosta, myös yksittäisten tiedostojen 100 MB:n kokorajoitus olisi ylitettävissä.

Mobiilimaailmassa Dropbox tukee natiivisti laajaa kirjoa eri alustoja: Androidia, iOS:ää ja meillä vasta tulossa olevaa, mutta uudella mantereella perinteisesti suosittua RIM:n BlackBerryä sekä lisäksi - ilmeisesti kolmannen osapuolen ohjelmistojen kautta - myös Symbiania ja Meegoa.

Mobiilipuolella SkyDrive puolestaan on huomattavasti Dropboxia rajoittuneempi ja integroituu täydellisesti vain Windows Phoneen. Rajoitetummin ominaisuuksin se on käytettävissä myös Androidissa ja iOS:ssä.

Kumpi siis: Dropbox vai SkyDrive? Onneksi ei tarvitse valita. Itse käytän molempia.

Dropboxia olen hyödyntänyt tietokoneiden kanssa satunnaisesti pari vuotta ja olisin voinut hyödyntää aktiivisemminkin. Palvelu tekee tehtävänsä hyvin ja säästää muun muassa turhalta liitetiedostojen sähköpostittamiselta itse itselleen tai USB-muistitikkujen mukana kuljettelulta.

Koska olen tottunut käyttämään perinteisiä paikallisesti asennettavia toimisto-ohjelmistoja ja sähköpostin ja kalenterisovelluksen osalta keskittynyt työmaan tarjoamiin, en ole ollut erityisen innostunut Microsoftin sinänsä ihan kelvollisesta Live-palvelukokonaisuudesta. Niinpä otin SkyDriven käyttöön vasta Lumia-puhelimen kumppaniksi. SDExplorer integroi sen mukavasti myös PC:lle, joten hulppea 25 GB ilmaista pilvenreunaa tullee saamaan käyttöä Dropboxin ilmaisgigojen ohella.

Pääsiäinen

Valokuvatorstai-blogin viikon aiheena on, mikäpä muukaan kuin, pääsiäinen. Eilen haettiin läheiseltä puutarhalta narsissit talvisten callunoiden tilalle. Voi olla, että vielä ensi yöksi on laatikot nostettava sisään.

Pääsiäisen ovella

Pääsiäinen alkoi tuttuun tapaan kotikylän kirkon kiirastorstaimessussa. Saarnaajaa, dosentti Myllykoskea, olin sattumalta kuullut jo päivällä radiossa. Eksegeetikon sanoma molemmissa puheissa oli tiivistettynä sen suuntainen, että kristilliseen pääsiäiseen liittyvät kertomukset ovat kanonisia evankeliumeita myöten vähintään yhtä paljon tulkintaa kuin tapahtunutta ja että pääsiäiskertomus rakentuu jatkuvasti yhä uusien tulkintojen kautta ja säilyy siten elävänä vuosisadasta toiseen. Ei huonosti sanottu. Primäärilähteitä on vähän jos lainkaan. Kilpailevia kertomuksia ja ajatussuuntia taas on riittänyt senkin edestä. Silti kirkoissa taas näinä päivinä luettavat tekstit ovat säilyttäneet elinvoimansa. Ne elävät, koska ne haastavat ajattelemaan. On jokaisen oma asia, miten haasteeseen tarttuu, miten liittyy kaksituhatvuotisen perinteen rakentajien joukkoon. Joku haluaa pitää kuulemansa tai lukemansa tapahtumakuvauksina, toinen elämänohjeina, kolmas kuorii kulttuurikerrostumia ja neljäs miettii aivan jotain muuta. Jokainen tuo tahtoen tai tahtomattaan oman tiilensä päättymättömälle rakennustyömaalle. Pääsiäisen sanoman elinvoima jatkuu.

Pitkäperjantain kirkonmenot istuttiin vanhan emäseurakunnan temppelissä Sääksmäellä. Siellä ei niinkään herätelty ajatuksia saarnan myötä vaan tarjottiin kirkkovuoden ainoan surujuhlan kaunis seremonia laulettuine Moitteineen ja Litanioineen.

Kirkkomatkalla sää oli pitkäperjantaisen räntäsateinen. Luin vanhasta blogitekstistäni, että kahdeksan vuotta sitten pitkäperjantai osui vain muutamaa päivää myöhäisemmäksi, mutta että tuolloin jo haravoitiin pihaa. Nyt nurmikko on vielä pääosin lumen peitossa, kiitos alkuviikosta saapuneen takatalven. Pihatöihin ei ole aivan heti asiaa. Sen sijaan siivosimme talosta kaksi kolmasosaa. Yläkerta saa jäädä huomiseen.

Pilvilinnoja Turussa

En muista, että sitten pääsiäisen 2001 olisi kotipihassa joutunut lumitöihin kalenterin näyttäessä huhtikuuta. Nyt pääsi ja vieläpä kahdesti vuorokauden sisällä. Aamuherätys neljältä takasi, että lumet tuli kolattua ennen kuin P904 lähti viemään Turkuun. Pian Humppilan jälkeen lumipeite oheni ja kaupungissa ehti sulaa päivän mittaan.

En pitänyt kiirettä kävellessä päivän työtehtäväpaikalle yliopiston nurkille. Salin ovella erään toisen samaan aikaan saapuneen kanssa ihmettelimme, olemmeko todellakin ensimmäiset. Kurkistus sisälle kertoi, että oltiinkin viimeiset. Tilaisuuden alkua oli aikaistettu tunnilla. Hyvä sinänsä, että lopetettiinkin tuntia aikaisemmin, mutta aloitusajan muutoksestakin olisi ollut mukava saada tieto.

Päivän teemana valtiovarainministeriö esitteli JulkICT-strategiaansa. Virkamies myönsi poliittisen ohjauksen merkityksen siinä, että ensin säädettiin laki, asetuksia ei ole edes valmistelussa, mutta kovalla tohinalla ollaan yhtäaikaisesti luomassa ja jalkauttamassa strategiaa. Toimintajärjestys on mielenkiintoinen niin perinteisen lainsäädäntöjärjestyksen - jossa lakia on tapana täsmentää asetuksella - kuin johtamisoppienkin - joissa käytännön toimi, kuten lainsäädäntötoimi on tapana perustaa strategiaan - näkökulmasta. Tämä ei kuulu niihin kysymyksiin, joissa media nousee uutisoimaan poliittisesta ohjauksesta.

Ministeriö on tilapäishajasijoittanut työvoimaansa pääkaupungista maakuntiin ja viimesyksyisestä Helsingin tilaisuudesta oli päästy jo ilmakehään saakka. Matka käytännön tasolle on vielä pitkä.

Strategian tarkoitus on erinomainen. Terveydenhuollon tietojärjestelmien yhteentoimimattomuusongelmat ovat päässeet uutisiinkin. Pienemmässä mittakaavassa sama ongelma on koulujen tietojärjestelmissä: esimerkiksi toisella asteella opiskelijoita rohkaistaan kokoamaan tutkintonsa useiden eri oppilaitosten tarjonnasta, mutta ammattialastaan varminkin koneenasentaja suorittaa latinan kurssin klassillisessa lukiossa ennen kuin tieto opintojakson alkamisesta siirtyy lukion järjestelmästä ammattikoulun opiskelijahallintajärjestelmään. Vähäisin ongelma ei ole se, että muutama iso yritys on saanut toimintaa lamauttavan kuristusotteen niin kuntien tietojärjestelmistä kuin rahakukkarostakin. Ei, kuluttajakäytössä paljon parjattu Microsoft ei kuulu näihin, se on pikkukonna tässä pelissä. Toiminnanohjausjärjestelmistä on tullut nimensä veroisia. Niiden viat ja puutteet määrittävät, miten kunnassa toimitaan.

Konkreettisimpiin toimenpiteisiin kuuluu kokonaisarkkitehtuuri. Se on kuitenkin repäisty irti alkuperäisestä enemmän tai vähemmän tietotekniikkapainotteisesta viitekehyksestään kattamaan lähestulkoon kaiken julkisen sektorin tai ainakin sen johtamiseen liittyvän toiminnan. On siis keksitty uusi laadunhallintajärjestelmä, jonka käyttöönotto jossakin vaiheessa on lähestulkoon pakollista. Ei puhettakaan siitä, että omia laadunhalintajärjestelmäpakkojaan kuuluttaneet ministeriöt ohjeistaisivat sektorinsa toimijoita kokonaisarkkitehtuurin pariin. Ei, vaikkapa koulutussektorin viranomaisen täytyy ylläpitää yhtä laadunhalintajärjestelmää opetus- ja kulttuuriministeriötä varten ja toista valtiovarainministeriölle. Ei mitään uutta auringon alla, olihan Itämaan pienissä linnoissakin omia saleja kuninkaalle, kuningattarelle ja ritareille. Työllistävä vaikutus tällä kaikella on niin ministeriö- kuin viranomaistasoillakin. Pienenä vinkkinä korkeakouluista lähivuosina valmistuville julkisen sektorin töihin haluaville: kokonaisarkkitehtuurin edes teoreettinen tuntemus voisi olla kova sana ansioluettelossa. Nykykatsannon mukaan ei ole oikeastaan väliä, minkä substanssialueen tuntija varsinaisesti on ja eiköhän kokonaisarkkitehtuuria valottavia kursseja löydy informaatiotieteellisistä tiedekunnista. Jos valtiovarainministeriön visio toteutuu, kokonaisarkkitehtuuria rakennetaan vuoteen 2015 mennessä sosiaalitoimesta museotoimeen ja ulkoalueiden kunnossapidosta erikoissairaanhoitoon.

Kunnon seminaariin kuuluu aina työpaja. Ennen niitä kutsuttiin ryhmätöiksi. Joskus pitäisi varautua työpajaan lainaamalla varustus veturitallilta. Toisten asetellessa kannettaviaan ja tablettejaan ottaisi repusta pajavasaran: "Joko aletaan töihin?" Noin kolmenkymmenen hengen joukko jaettiin työryhmiin perinteiseen tapaan luku neljään -tyylillä ja koska turkulaiset eivät osaa laskea kuin kolmeen, meitä jäi nelosryhmään vain kolme: kaksi hämäläistä ja satakuntalainen. Ryhmämme omaksui yhdeksi päätehtäväkseen saada kirjurinamme toiminut ministeriön virkamies vakuuttumaan ja vakuuttamaan esimiehensä ja poliittiset ohjaajansa haja-asutusalueiden oikeiden laajakaistayhteyksien - ei pelkästään 3G-härveleiden - välttämättömyydestä sähköisen asioinnin edistämisessä.

Tutussa kannattaa käydä, kun kotiinpäinkin pääsee pikajunan mukavilla penkeillä. Ainoa puute on sähkö. Onneksi tietokoneen akku tuli ladattua työpäivän aikana. Kannattaa siellä käydä siksikin, että väki on silmiinpistävän ystävällistä. Tai ainakin korvinkuultavan. Syystä tai toisesta pidän länsimurteista. Sitten viime syksyn kahden kulttuurikeikan ei kaupungissa ole tullut käytyä.