Valkeakosken rataa

Rautateiden henkilöliikenne Valkeakoskelle lopetettiin vuonna 1956, jolloin rata oli vasta 18-vuotias. Teollisuuden tarpeet olivat olleet keskeisellä sijalla ratasuunnitelmien tekemisestä lähtien. Kyllä henkilöliikennettä Valkeakosken radalla on senkin jälkeen ajettu erilaisten erikoisjunien merkeissä.

Hyväksi jalkapallofaniksi en voi tunnustautua, mutta ensimmäinen junamatkani kyseisellä radalla tapahtui joskus 80-luvun alkupuolella Hakan kannattajajunassa, kun mentiin kamppailemaan - huonolla menestyksellä silloin - Suomen cupin mestaruudesta Lahden Kuusysiä vastaan. Sittemmin radalla matkustelut ovat liittyneet enemmän tai vähemmän rautatieharrastustoimintaan. Joskus on menty "Lättähatulla", joskus "Hurun" vetämällä junalla, viimeksi mainitulla aina Säterin tehtaalle saakka. Silloin portinvartijan olemus viestitti kohtuullista yllättyneisyyttä sitä, että alueelle saapui kirjaimellisesti junallinen vieraita, virallisesti kutsuttuja mutta henkilöstölle mitä ilmeisimmin kertomatta jääneitä, pöllytelen tietämättömyyttään vaunun lämmityskamiinaa kemikaalitehtaalla ankarasti kiellettyyn tapaan. Viime vuosina ollaan yhdessä haapamäkeläisten toverien kanssa järjestetty höyryveturivetoisia junia radalle.

Tämän päivän junassa matkustajia riitti mukavasti huolimatta myöhäiseksi jääneestä tiedottamisesta ja epävakaasta säätilasta. Ehkä syyskuussa yleisön huomiosta kilpailevia tapahtumia on seudulla vähemmän kuin elokuussa?

Tekniikka toimi mallikelpoisesti. Toissapäivänä kehuin Pendolinoja luotettavuudesta ja moitin höyryvetureita samasta syystä. Kuin Kleion kostona satuin koko päivän erinomaisesti toimineen Tk3:n tenderiin halkopinoa tehdessäni kuuntelemaan VR:n radioverkosta veturinkuljettajan ja kauko-ohjaajan keskustelua siitä, miten S91:n meno katkesi noin 150 metriä ennen asemaa toistaiseksi tunnistamattomaan vikaan. "Kauko" oli huumorimiehiä: "Me täällä jo katteltiin ja jännättin, miten pitkälle sää oikein pääset".