Töihin lähtiessä heijastin heilumaan

Muutamana yönä on ollut pakkasta. Yllättävää kyllä, sitä ei ole havainnut aamulla lämpömittarista tai kuurasta kotipihan nurmella, vaan vasta työmatkalla. Yleensä nämä alavat pellonkulmat ovat olleet seudun halla-altteimpia. Olisikohan rautatien mahdollisen tulevan alikulun vuoksi kesällä tehdyllä pohjaveden laskulla osuutta asiaan?

Pihaviljelyn kannalta asia on hyvä. Tosin vanhasta muistista lavakurkut ja pensastomaatit kerättiin talteen hyvissä ajoin. Tähän saakka paras kesä niiden kannalta. Vielä kasvilavassa jokunen tomaatti yrittää kypsyä. Toivottavasti jaksavat, koska yhtä miellyttävää makua ei löydy edes kaupan luomuhyllyltä.

Työmatkalla on Linnaisten seudulla monena aamuna näkynyt kauriita. Enimmäkseen metsä-sellaisia, jokunen valkohäntäkin. Vielä 15-20 vuotta sitten metsäkauris oli melko harvinainen laji, ja myöhempi tulokas valkohäntäkauris - silloinen valkohäntäpeura - yleinen. Nykyään metsäkauriskin on alkanut taas viihtyä yhä paremmin. Sukulaislajit erottaa paitsi lajinimen kertomasta peräpeilin väristä myös koosta: metsäkauris on pienempi.

Syksyn saapumista

Työmatkat ovat käyneet hämäriksi. Pilvisenä päivänä katuvalot rapsahtavat pois vasta pysäkillä odottaessa. Miten kauan nautakarja vielä paimentaa ulkona?

Puiden kellastuminen on ollut vaihtelevaa. Kotipihassa sävyjä löytyy ruskeasta vihreään.

Työmatkan kävelyosuudella tavoittelin sateenvarjoa repuntaskusta. Tavoittelemani taas väärässä repussa. Näillä keleillä usein huomaan hakevani myös "Cherbourgin sateenvarjoja". En viheltele, en.

Lähtösavut

Haapamäkeläistoverit yöpyivät junassaan ratapihalla. Olivat tarjonneet yösijan Museoveturiseuran tamperelaisjäsenillekin, joita öinen ajomatka ei aikaisen heräämisen ja raskaan talkoopäivän jälkeen houkuttanut.

Puolisoni kanssa vääpelöimme tänäänkin aamiaisen junaväelle. Herätys viideltä, kuten huoltokomppaniassa on tapana. Kahvia, teetä, tummaa ja vaaleaa leipää, sunnuntain kunniaksi kotitekoista uunituoretta sämpylää, juustoa, metvurstia, kurkkua, paprikaa ja jogurttia. Hyvin kelpasi.

Tallin pihaan peruuttaessamme maisema oli unelias. Kipinä-Teppo tervehti asemapaikaltaan höyryveturin hytistä. Pian alkoivat muutkin kömpiä yöpuuvaunuistaan.

Letkutettiin vielä Tk3:n tankki täyteen. Heti perään saatiin liittää Dr12 talkoovesitettyjen sarjamerkkien luetteloon Hr1:n, Hv1:n, Tk3:n ja Vr1:n rinnalle. Kai se tulee jano Hurunkin sisuksiin, kun pari päivää katselee kaverin juovan kuutiokaupalla.



Iltapäiväksi tultiin kotiin ja otettiin kissojen kanssa kahden tunnin päiväunet. Sen päälle jaksettiin lenkille kuulaaseen syyssunnuntaihin.

Valkeakosken rataa

Rautateiden henkilöliikenne Valkeakoskelle lopetettiin vuonna 1956, jolloin rata oli vasta 18-vuotias. Teollisuuden tarpeet olivat olleet keskeisellä sijalla ratasuunnitelmien tekemisestä lähtien. Kyllä henkilöliikennettä Valkeakosken radalla on senkin jälkeen ajettu erilaisten erikoisjunien merkeissä.

Hyväksi jalkapallofaniksi en voi tunnustautua, mutta ensimmäinen junamatkani kyseisellä radalla tapahtui joskus 80-luvun alkupuolella Hakan kannattajajunassa, kun mentiin kamppailemaan - huonolla menestyksellä silloin - Suomen cupin mestaruudesta Lahden Kuusysiä vastaan. Sittemmin radalla matkustelut ovat liittyneet enemmän tai vähemmän rautatieharrastustoimintaan. Joskus on menty "Lättähatulla", joskus "Hurun" vetämällä junalla, viimeksi mainitulla aina Säterin tehtaalle saakka. Silloin portinvartijan olemus viestitti kohtuullista yllättyneisyyttä sitä, että alueelle saapui kirjaimellisesti junallinen vieraita, virallisesti kutsuttuja mutta henkilöstölle mitä ilmeisimmin kertomatta jääneitä, pöllytelen tietämättömyyttään vaunun lämmityskamiinaa kemikaalitehtaalla ankarasti kiellettyyn tapaan. Viime vuosina ollaan yhdessä haapamäkeläisten toverien kanssa järjestetty höyryveturivetoisia junia radalle.

Tämän päivän junassa matkustajia riitti mukavasti huolimatta myöhäiseksi jääneestä tiedottamisesta ja epävakaasta säätilasta. Ehkä syyskuussa yleisön huomiosta kilpailevia tapahtumia on seudulla vähemmän kuin elokuussa?

Tekniikka toimi mallikelpoisesti. Toissapäivänä kehuin Pendolinoja luotettavuudesta ja moitin höyryvetureita samasta syystä. Kuin Kleion kostona satuin koko päivän erinomaisesti toimineen Tk3:n tenderiin halkopinoa tehdessäni kuuntelemaan VR:n radioverkosta veturinkuljettajan ja kauko-ohjaajan keskustelua siitä, miten S91:n meno katkesi noin 150 metriä ennen asemaa toistaiseksi tunnistamattomaan vikaan. "Kauko" oli huumorimiehiä: "Me täällä jo katteltiin ja jännättin, miten pitkälle sää oikein pääset".

Yövieraita

Puhelin herätti klo 1.49. Haapamäkeläisten museojuna oli hyvässä vaiheessa tulossa kohti pohjoista. Muutama tekstiviesti, ja pian oli miehitys tallilla.

Päivitetyn vaihtotyösuunnitelman mukaisesti "Huru" vanhalle polttoaineenjakopaikan raiteelle, "Alsthom" kääntöpöydälle ja "Pikku-Jumbo" tallitielle. Heti, kun veturit oli saatu yöpymispaikoilleen, letku kiinni höyryveturin tenderiin ja tankki täyteen. Mutta koska höyryveturi ei elä yksin vedestä, jatkettiin halonkantamisella.



Kotiin palattua oli vielä pimeää, mutta ei enää nukuttanut. Kohta lienee aika ryhtyä valmistamaan aamiaistarpeita tallin vieraille ja talkooväelle.

Päivällä on tarkoitus harjoittaa museojunaliikennettä Valkeakoskelle Tk3-höyryveturin vetämänä:

Asema	Lähtö		Tulo
Toijala	10.45
Metsäkansa	11.25		11.05
Valkeakoski	12:35		11.45
Metsäkansa	12:55
Toijala			13:10
Toijala	14:15
Metsäkansa	15:00		14:35
Valkeakoski	16:10		15:20
Metsäkansa	16:30
Toijala			16:45

Kaukokaipuu?

Pääkaupunkiin matkalla olleeseen ruuhka-IC:ssä viereen asettui mies tervehtien: "Huomenta". Tämäpä tavatonta, ajattelin kunnes tunnistin hänet Punaisen Ristin harrastehommista puolitutuksi. Rupattelu junatyömatkalla oli mukavaa vaihtelua.

Puheeksi tuli junalla matkustaminen ylipäätään. Keskustelukaveri oli jokin aika sitten matkannut Venäjän ja Mongolian kautta Beijingiin. Tuo matka on tietääkseni yhden jos toisenkin suomalaisen rautatieharrastajan päiväuni, mutta tuntemistani vain kolme on sen tehnyt. Iski nelikymmenvuotiaan kyselykausi. Eniten yllätti se, että venäjää, saati kiinaa, ei kuulemma tarvitse osata lainkaan. Kielitaidottomuus on ollut oman matkailemattomuuteni yksi pääsyy tai ainakin tekosyy. Myöskään lihapitoisista ruokalajeista piittaamattoman ei kuulemma tarvitse olla nälissään varsinkin, jos kaali maistuu.

Iski jonkinasteinen kaukokaipuu. Aikaa saisi varmasti järjestymään ainakin kesäaikaan. Taloudellinen puoli ei pitäisi olla ongelma. Nyt taisi mennä kielitaitosyykin.

"Ei muuta kuin nyt käyt varaamassa asemalta Beijingin-liput", matkatoveri huikkasi hyvästiksi noustessaan Pasilassa.

En käynyt varaamassa lippuja. Radanvartta asemalle kävellessäni mietin, millaiset tekemättä jäävät asiat tulevat vanhana harmittamaan.

Lakitietopäivä

Myös lakitietämyksen puutteita lienen blogissa joskus valitellut. Nykyisessä työssä asia on yhä tärkeämpi. Kuten kuntasektorilla usein, omassa organisaatiossa ei juuri ole alan ammattilaisia, joilta kysyä apua. Ulkopuolelta pyydettynä apu voi olla kuin kantaisi kottikärryillä verorahoja jonnekin, mihin kunnan jäsenet eivät niiden haluaisi päätyvän. Asiaa on vaikea korjata voivottelulla. Täytyy yrittää hankkia tietoa, missä sitä on tarjolla.

Tänään työaikataulu salli osallistua Kuntaliiton vuotuiseen Kuntamarkkinat-tapahtumaan. Tietoiskut olivat nytkin hyviä, mutta ajallisesti lyhyehköinä niiden sisältö jäi ohueksi. Pari tuntia tuli kuultua kuntasektoria koskevan lainsäädännön uusista tuulista ja sen päälle SITRAn masinoimasta kuntien ICT-palvelukeskushankkeesta. Ensinmainittu tietää lisää työtä monelle.

Viimeksimainittu sen sijaan voi helpottaa asioita, jos "KPK ICT" -palvelukeskukset onnistuvat luomaan hankkeen tavoitteen mukaisia yleisiin standardeihin pohjautuvia avoimia rajapintoja ja vähentämään. Hankkeen vetäjä, kuntien ICT-yhtiön vt. toimitusjohtaja kertoi, että kuntien yhteenlaskettuja ICT-menoja ei ole tarkoitus vähentää nykyisestä 850 miljoonasta eurosta vaan kasvattaa niitä jopa miljardiin euroon. Rehellistä puhetta, ja kehittämishakuisuudella kauniiksi kuorrutettua. Olisi tehnyt mieli kysyä, mistä kuntien nyt hoitamasta toiminnoista tarvittavat 150 lisämiljoonaa otetaan ATK-puuhiin.

Tietoiskuista ja "täsmäkoulutuksista" saa irti sen, minkä saa. Jokunen aika sitten sain aikaiseksi hakeutua, en sentään oikeustieteelliseen tiedekuntaan, mutta avoimen yliopiston julkisoikeuden perusopintoihin. Koulu alkaa tänä iltana. Aikaisempina vuosina mm. tietotekniikan, kasvatustieteen, kunnallisalan ja hallintotieteen opinnoista saamieni kokemusten myötä olen oppinut arvostamaan avoimen opintoja mitä parhaana ammatillisena täydennyskoulutuksena, joka laadullisesti päihittää mennen tullen muutaman päivän intensiivikurssit ja maksaa murto-osan niihin verrattuna.

Pendolino vie Helsingin lakitiedon tunneilta illaksi Tampereen lakitiedon tunneille. Kotiasemalle päästessä taitaa olla jo tarve laittaa polkupyörän dynamo päälle. Hyvin on 200 km/h:n vauhti pitänyt, ja aikataulussa on pysytty. Edelleenkään minulla ei ole omakohtaista pahaa sanottavaa VR:n edellisvuosikymmenen ylpeydestä. Paljon useammin - käytännössä lähes joka ikinen kerta liikkeellä ollessaan - kansan syvien rivien kaipaamat höyryveturit ovat näinä vuosina hajonneet linjalle (tietenkään operatiivisessa käytössä olevaa kalustoa ei pidä verrata museokalustoon, mitä luotettavuuteen tulee).

Ilta talkootöissä

Illalla pidettiin kotikylässä Sotiemme veteraanit -keräys. Talkooväkeä tarvittiin keräystä suorittaneiden varusmiesten oppaiksi ja autonkuljettajiksi, ja vastasin kutsuun.

Sain keräysalueen rautatien ja vanhan Hämeenlinnan tien itäpuolelta. Tehtävää suorittamaan sain kolme parolanpataljoonalaista logistiikkamiestä, joista yksi tunnisti takkini logon. Oli suorittanut autoalan perustutkinnon ammattikoulussamme.

Tehokkaita kavereita niin hoitamaan asialliset hommat kuin tupakoimaankin.

Museojunaliikennettä luvassa

Kiitos Juhan saatiin kauan kaivattu alustava aikataulu lauantaina 18.9. ajettaville Toijala-Valkeakoski-museojunavuoroille.

Yleisöä ajelutetaan Haapamäen Museoveturiyhdistys ry:n kalustolla, tavoitteena Tk3-höyryveturivetoinen kuusivaunuinen juna, seuraavasti:

Asema	Lähtö		Tulo
Toijala	10.45
Metsäkansa	11.25		11.05
Valkeakoski	12:35		11.45
Metsäkansa	12:55
Toijala			13:10
Toijala	14:15
Metsäkansa	15:00		14:35
Valkeakoski	16:10		15:20
Metsäkansa	16:30
Toijala			16:45

Huom! Muutokset mahdollisia.

Kymmenen vaunua, 247 metriä junaa ja triplaveto - Dr12, Tk3 ja Dr13 - lähtee Hyvinkäältä perjantai-iltana 17.9. klo 23:30. Luvassa on viikonloppuyöksi kunnon p-ralli. P tarkoittaa tässä aikataulunmukaista paikkaa, joita löytyy reilusti jo alkumatkasta: Riihimäki Arolampi (23:50), Riihimäki tavara, Riihimäki lajittelu, Riihimäki asema (0:00) jne. Koska kangitettu höyryveturi kulkee troikan musta-veturinvihreänä eminenssinä, on suurin nopeus 35 kilometriä tunnissa. Vaihtotyö 66101 saapuu Toijalaan lauantaiaamuna 18.9. klo 3:21. Yleisöajopäivän jälkeen se yöpyy Toijalassa ja lähtee kotimatkalle sunnuntaiaamuna klo 9:20. Perillä kotipilttuilla ollaan pyhänä klo 14:18.

Illan puhelinsoitto kertoi, että on myös suunnitelma B, jossa yleisöajopäivän kannalta tarpeettomat vaunut viedään Dr13:n voimin kotiinsa jo aikaisemmin.

Ruoan oikea hinta?

Aamulehti ingressoi pyhäpäiväisessä Asiat-liitteessään, miten osa-aikainen työntekijä ei ole koskaan lentänyt omalla rahallaan. Asiayhteytenä oli toimeentulo ja erityisesti sen ongelmat.

Onko lentäminen 2010-luvun hyveellisen, pärjäävän kansalaisen mittari? Ei muuten, mutta olisi kiinnostavaa tietää, mikä on muutama vuosikymmen sitten rakennetun suomalaisen asuinkorttelin talvilämmityksen ja mannertenvälisen lennon hiili- ja muun jalanjäljen kokoero.

Akrofobisen on tietenkin helppoa jeesustella ja esittää mainittu kysymys. En ole lentokoneeseen halunnutkaan. Pari vuotta sitten juhannuksena lentonäytöksessä - sic! - olin jo lähdössä maakuntalennolle, kunnes jänistin. Ainoan kerran eläessäni olen ollut ilmaan nousseessa lentokoneessa - kyseessä oli Finnairin kaunis takamoottorinen McDonnell Douglas DC-9 - kymmenvuotiaana, kesällä 1980 vanhempieni ja veljeni kanssa.

Hyveellisen ja paheellisen elämäntavan välinen ero on mielenkiintoinen kysymys.

Muutoinkin artikkeli laittoi miettimään. Maaseudun Tulevaisuus kertoo viikoittain, miten kuluttajalle edullinen ruoka revitään tuottajan selkänahasta. Esimerkiksi sipulinviljelijä saa sadostaan kokonaista 6,5 senttiä kilolta. Nyt Aamulehti kertoi, että ruoan hintaa nostaisi kymmeniä prosentteja, jos kauppojen työntekijöillä olisi työ, jolla perheellinenkin eläisi.

Näppituntumalta, sen tarkemmin panos-tuotosanalyyseja miettimättä, arvelen että riiston hyötyjiä olemme me, jotka emme työskentele ruokaa pellolta jääkaappiin tuovassa ketjussa.

Syksyinen kävelyretki

Aamupäivällä tuli käveltyä Hattulassa sijaitsevan Lehijärven ympäri. Maakunnan reserviläisjärjestöt ovat jo muutaman vuoden ajan pyrkineet tekemään syysaamupäivän marssia eteläsuomalaisen kesäöisen esikuvan tapaan. Siinä missä esikuvan osallistujamäärät lienevät reilussa vuosikymmenessä jonkin verran vähentyneet, ovat ne hämäläisessä versiossa kaksinkertaistuneet alkuvuosista. Tosin jälkimmäisen kohdalla puhutaan edelleen vain muutamista kymmenistä.

Puolisoni lähti kaveriksi sauvakävelemään 16 kilometrin pituiseksi ilmoitetun reitin. Sauvakävelyä ei omalta osaltani ole tullutkaan harrastettua sen jälkeen, kun osallistuin lajin harjoitustunnille kolmen vuoden takaisella urheiluopistolomalla. Lapinreissun vaellussauvailua ei voi oikein sauvakävelyksi kutsua.



Todennäköisesti matka oli ilmoitettua lyhyempi päätellen siitä, että pistelimme sen muutamaa minuuttia reiluun kahteen tuntiin. Sauvat toki antavat askeleelle vauhtia, mutta ei noin paljon. Ehkä järjestäjät olivat vanhasta muistista ilmoittaneet matkan niin, että lähtö ja paluu tapahtuisivat jossakin päin kasarmialuetta. Nyt lähtö- ja paluualue oli Panssarimuseolla, selkeästi lähempänä järveä.

Lenkin reitti kulki peruselinkeinojen juurevia maita. Maitoauto ohitti pariin otteeseen. Lypsy- ja lihakarjaa laidunsi tien varsilla. Hevosia ja lampaitakin. Viimeksi mainitut hyvin maastoutuneina.



Lattajalkaisuuteen taipuvaisena en mielelläni kävele lenkkikengillä. Aamupäivän kevyessä kokeilussa olivat hiljattain ostamani Jalaan m/05-varsikengät. Hyvin istuivat jalkaan ja olivat kevyet kuin lenkkarit. Hiukan muokkauduttuaan niiltä voinee odottaa vähintään yhtä hyvää tuntumaa kuin vanhalta m/91-parilta myös tämänpäiväistä pidemmillä matkoilla tai hankalammissa maastoissa.

Parolannummelta suunnattiin Tiiriön automarketiin hakemaan pari kauppakassillista niitä tuotteita, jotka isosta kaupasta saa halvemmalla kuin kotikylän osuuskaupasta. Ruisleipää, kurkkua, kissanruokaa muun muassa.

Iltapäivällä käväisin veturitallilla tovereita tervehtimässä ja kahvilla. Parin puhelinsoiton jälkeen varmistui, että kahden viikon päästä ajetaan höyryveturivetoisella museojunalla Valkeakosken radalla. Museoveturiseuralla on projektissa omat huoltoon liittyvät tehtävänsä. Ilmeisesti varsinaisen liikennöitsijän odotukset matkustajamäärän suhteen eivät ole kovin suuret, kun mainostamisen kannalta välttämätöntä aikataulua ei vielä ole tehty.

Työn ja harrasteen rajapinnassa

"Huomenta", tervehti naapurin Jussi aamulla rautatieasemalla työmatkajunalle mennessään. Jäin odottamaan linja-autoa Valkeakoskelle. Parin tunnin päästä aivan toisaalla tervehdittiin uudestaan: "Mutta mehän ollaan jo tänään nähtykin."

Päivän leipätyöksi oli tarjolla kaksi vaihtoehtoa: opetusministerin isännöintiä ammattikoululla ja projektineuvottelu VR:n Hyvinkään konepajalla. Paitsi että ensinmainittuun oli muutenkin riittävästi väkeä, jälkimmäinen kiinnosti myös työn ulkopuolisista lähtökohdista käsin. "Ison pajan" aitojen sisäpuolella kun en ennen ollut käynyt. Rautatietyöväelle aikanaan rakennetut kerrostalot konepaja-alueen vieressä jaksoivat ihastuttaa pelkistetyllä arkkitehtuurillaan sateisenakin aamuna. Parkkipaikan autojen määrästä päätellen konepaja työllistää edelleen melkoisen määrän henkilöstöä. Portilla otettiin tarkasti selville, millä asioilla neljä miestä oli sisään pyrkimässä. Takaisin palatessamme katsoimme tarpeelliseksi erikseen korostaa, että kantamamme laatikko oli luvan kanssa mukaan saatu. Portinvartijatarta hymyilytti.

Suuressa huoltohallissa työstettävänä oli läpileikkaus VR:n raskasta nykykalustoa: Dr16, Sr1 ja Sr2. "Ovatko nuo kytkintankoja?", kysyin hämmästyneenä modernin hallin lattialla lepääviin esineisiin viitaten. Heti niiden muodon tarkemmin katsottuani kaduin idioottimaista kysymystä. Mutta eivät isännät pahakseen panneet, vaan saatiin hedelmällisiä keskusteluja aikaan.

Neuvottelu oli valaiseva paitsi varsinaisen asian myös hyödyllisen yleissivistyksen kannalta. Nyt tiedän muun muassa, että Sr2-veturin runko tärisee ajon aikana jopa luokkaa kolme metriä per neliösekunti vajaan viiden hertsin taajuudella.