lauantaina, huhtikuuta 10, 2010


Keväinen viikonloppu


Perjantai-iltaa jäätiin viettämään pitkästä aikaa Tampereelle, kun kaupunkiin oli työpäivän jälkeen muutakin asiaa. Hyödynsin pitkästä aikaa yliopiston kirjaston palvelua, ja käytiin varaamassa kesälomareissun autojunaliput. Kovin myöhään ja kovin vauhdikasta iltamenoilua ei tässä iässä jaksa harrastaa – niinkuin muka koskaan olisi jaksanut – mutta Rossossa nautittu myöhäinen päivällinen oli ajankäytön väärti. Kana kasviksilla ja kala perunamuusilla maistuivat niin, että ansaitsivat päälle kahvit ja konjakit.

Lauantai sujui keveiden kevätpuuhien merkeissä. En mielelläni käytä silmälaseja kotioloissa, mutta nyt olisi ollut tarvetta. Tai sitten renkaanvaihdossakin täytyy ryhtyä käyttämään suojalaseja. Minulla on nimittäin tapana rapsutella alta otettujen renkaiden lamellien välistä pikkukivet pois ennen renkaiden varastoimista. Yksi kivi viihtyi niin hyvin paikallaan, että protestoi ulos joutumista singahtamalla suoraan silmäkulmaa. Selvisin säikähdyksellä.

Ei kommentteja: