Märkä kalevalanpäivä

Päivän säätilan puolesta tuntui mukavalta ajatus, että viikon päästä ollaan eri maisemissa. Vetisiä hiutaleita ei vielä tässä vaiheessa vuotta kaipaisi.

Hiukan yllättäen paikat eivät olleet kovin kipeänä eilisen niinsanotun laturetken (latu-sana ei oikein hyvin kuvaa asiaa) jäljiltä. Käytiin kotikylän kuntoradalla kokeilemassa pitkästä aikaa vapaata tyyliä palautteluksi. Se sujui kohtuudella siihen saakka, kun räntä vei luiston ja sumensi näkyvyyden. Ei käynyt kateeksi tänään Salpausselällä vapaata tyyliä hiihtäneitä.

Illaksi ajeltiin taiji-treeneihin, ja maantiellä rapa roiskui. Jos viime kerralla salissa oli väen vähyyttä, tänään harjoittelijoita oli mukavasti. Sisälajin pariin veti monen mieli.

Sumuisia jäärännejä laskemassa

Kuullun perusteella jäi mielikuva, että Finlandia-hiihto oli tänä vuonna pettymys monelle. Koko maassa on saatu pitkästä aikaa nauttia oikeasta talvesta, ja juuri hiihtoviikonlopuksi sattui suojakeli. Hiihtotapa piti olla perinteinen, mutta neljätuhatta suksiparia, moni niistä lipsuva, jauhoivat ladun uraksi, jolla toimiva etenemistapa oli jokaisen itse keksittävä välineet ja voimat huomioiden. Pitkämatkalaiset kärkeä lukuunottamatta joutuivat kärsimään ladunpuutetta koko matkan. Meillä lyhytmatkalaisilla oli yhdellä reittiosuudella hiukan helpompaa.

Puolisoni ja minä olimme laittaneet pohjiin luistoksi violettia -1 … -7 ^oC -kelialueen voidetta ja pidoksi uudelle lumelle soveltuvaa ongelmakelin eli +½ … -½ ^oC:n tervapohjaista purkkivoidetta, Startia molemmat. Luisto oli hurja, ja pitoakin löytyi olosuhteisiin nähden edes nimeksi. Mutta kun latua ei ollut, ei hiihtäminenkään tahtonut luonnistua. Lykittiin paljon tasatyöntöä, mikä kävi raskaaksi Salpausselän maastoissa. Alamäet taas luistivat turhankin vauhdikkaasti. Maaliintulo hiihtostadionilla sujui hyvän luiston ansiosta melkein kuin televisiossa.

Huoltopisteillä maistui lähinnä urheilujuoma. Muu tarjonta jäi vähälle hyödyntämiselle. Kotiin päästyä haettiin energiatankkaus Iskhmetiltä.

Kamerakin oli reissussa mukana, mutta paristoissa ei riittänyt virtaa edes nollakelillä kuvaamiseen. Yön olivat latauksessa, joten taitaa olla aika vaihtaa kokonaan.

Valokuvatorstain rykelmä

Valokuvatorstai-blogissa esitellään tällä viikolla rykelmiä.



Jos Valtionrautateiden perillisellä suoraan surkastuvassa polvessa ei mene hyvin talvella, niin ei mennyt kesälläkään. Rykelmä öljytynnyreitä raivattiin ratapenkalle rykelmästä tavaravaunuja.

I accidentally 27 kB of .odt files

Pidempäänkin tietokoneiden kanssa työskennelleille voi käydä niin, että tulee vahingossa poistettua tiedostoja, joita ei olisi pitänyt. Käyttöjärjestelmien roskakoritoiminto pelastaa monissa kiintolevyltä tapahtuneissa poistoissa, mutta USB-muistien ja kameroiden muistikorttien kaltaiset tapaukset ovat hankalampia.

Klassikkomeemin jatkokysymyksiin "What should I do - is that dangerous?" voi vastata, että kannattaa ladata esimerkiksi näppärä Recuva-ohjelma (samaa sukujuurta kuin kätevä järjestelmärekisterin ja turhien tiedostojen siivooja Ccleaner) ja yrittää sillä poistettujen tietojen palautusta. Recuva on helppokäyttöinen ja tuntuu melkoisen toimivalta. Se osaa etsiä muistivälineen tilanvaraustaulukosta hyvinkin kauan sitten poistettuja tiedostoja ja osaa liikennevaloanalogialla näyttää, mitkä niistä ovat palautettavissa eli minkä paikalle ei ole vielä kirjoitettu uutta dataa. Ja jos tiedoston kohdalla on vihreä valo, palautus toimii.

Ahtaaksi käyneeltä USB-muistitikulta hätäpäissäni poistama pöytäkirja pelastui Recuvan avulla.

Aurinkoa, tuulta ja pakkasta

Päivä oli kaunis, eikä pakkanenkaan mittarin mukaan ollut kova. Mutta kylmältä suunnalta puhalsi sen verran lujasti, että ulkoilukeli ei ollut parhaimmillaan. Puolisoni ja minä kävimme Kylmäkoskella suksimassa alkuiltapäivän auringossa. Saunalenkkiin saakka ei haluttu jättää, kun illaksi oli ennustettu huononevaa säätä. Ei siellä kylmä tullut, jos ei juuri hikikään. Uudet nahkakintaat olivat hyvä käsinevalinta.

Latu oli melko tuore mutta aukeilla paikoilla puhaltunut peittoon. Paikoin taas näkyi sorkanjälkiä yöllisten latu-urankäyttäjien jäljiltä. Kovin monia muita hiihtäjiä ei näkynyt, mutta paikallisen urheiluseuran aktiiveita talkoili majaremontin kimpussa.

Vuodenvaihteen tienoilla Maaseudun Tulevaisuudessa ennakoitiin, että kotimaista kiinankaalia riittää kaupoissa helmikuulle saakka. Nyt täkäläisten kauppojen hyllyltä on jo kadonnut luomukiinankaali. Sääli, koska se oli niin maultaan kuin säilyvyydeltäänkin erinomaista. Tavallista kotimaista sentään löytyi. Ja hintavaa tomaattia.

Uuniperunoiden kyytipojaksi kokeiltiin salaatti kiinankaalista, kikherkeistä ja suolakurkusta. Voi kuulostaa oudolta, mutta oli aika hyvää, varsinkin balsamiviinietikka kastikkeenaan. Ja jälkiruoaksi appelsiiniriisiä.

Saunan jälkeen on lämmitetty uunia. Jos yltyvä tuuli tuo muassaan sähkökatkoja, onpa ainakin klapilämpöä valmiiksi varattuna.

Elämäni toinen hammaspaikka

On häpeällisen kauan siitä, kun viimeksi olen käynyt hammaslääkärissä. Toissapäivänä oli pakko tilata aika, kun hengitysilma vihloi hiihtolenkillä eikä hellittänyt oikein yölläkään. Julkista terveydenhuoltoa en ryhtynyt vaivaamaan. Yksityisiä hammaslääkäripalveluita lähiseudulla on useita. Luotin äitini ammattilaissuositukseen ja sain varattua ajan hänen entiseltä työtoveriltaan.

Minulla ei ennen tätä ole ollut juurikaan hammasvaivoja, mutta varauduin henkisesti siihen, että keikka toisi monta jatko-osaa. Tarkastus tehtiin niin peilillä, valolla kuin röntgenilläkin. Reikiä löytyi tuo yksi kiusankappale, eikä hammaskiveäkään juuri ollut. Ikäluokalleni tyypillisen vahvan hammaskiilteen ansiosta reikä oli jonkin vähäisen vaurion jälkeen päässyt kehittymään kiilteen suojissa eikä ollut antanut merkkejä itsestään kovin aikaisin. Jänistin ja vastasin myöntävästi, kun kysyttiin puudutuksesta. Lääkäri oli hellävaraisen maineensa veroinen piikin pistämisestä alkaen.

Sovittiin tilannekatsaus- ja hammaskivenpoistoaika keväälle. Opinpa ainakin sen, että jatkossa täytyy käydä säännöllisesti tarkastuksessa.

Sukupolvemme sai koko peruskouluajan nauttia hyvää hammashoitoa ja -valistusta. Koulussa purskuteltiin fluoriliuoksella viikoittain, ja hammastarkastuksia oli vuosittain. Pääkiitos vähäisestä reikiintymisestä kuuluu kylläkin kotoa saadulle opille. Kuulemma ruokavaliollakin on osuutta hammaskiven vähäisyyteen. Minulle tosin jäi hiukan epäselväksi, millainen on hammaskiveä ehkäisevä ruokavalio. Ainakin tykkään enemmän kasvikunnan kuin eläinkunnan tuotteista. Ja näkkileipää syön paljon.

Yhteiskunnan subvention jälkeen hinnaksi jäi satasen verran. En pitänyt pahana taksana.

Etiketti hakusessa

Töissä oli ammattikoulun uudisrakennuksen yhdistetty peruskivenmuuraus- ja harjannostajaistilaisuus. Nykyrakennustekniikka kun on sellaista.

Edeltävä kokous venyi hiukan, ja sitten piti vielä etsiä suojakypärä. Rakennustyömailla ei tänä päivänä sovi liikkua ilman sellaista. Toveri olisi halunnut valkoisen, mutta kaivoin talonmiehentoimiston laatikosta keltaiset: "Työmiehenmalli kelpaa meille."

En ole aikaisemmin ollut peruskiviä muuraamassa. Etiketti oli hakusessa, kun en ehtinyt malliakaan katsomaan. Heti kun löysimme paikalle, käteen lyötiin laastikauha. Tuli kai sinne vähän kuraa roiskaistua.

Hernekeittoa ja kakkua oli tarjolla. Tosin aamuisen hammaslääkärikeikan johdosta niistä nauttiminen jäi vähiin.

Valokuvatorstain lumi

Valokuvatorstain aihe on tällä viikolla ajankohtainen: lumi.



Maisema on Ylläksen alueen Kukastunturilta viime talvelta. Kuluva talvi on ollut priimaluokkaa etelämmässäkin, ja aihetta lumikuviin olisi riittämiin. Vaikka kotiseutu ei ole kuulunut talven lumisimpiin alueisiin, en muista, milloin tienvarsien auravallit olisivat olleet yhtä korkeita kuin nyt. Kamera vain on kulkenut harvemmin mukana.

Sohvamatkalla Kiinassa

Olen viime aikoina lueskellut kiinalaisen vanhan kirjallisuuden klassikon Guwen guanzhin eli "Klassisen kirjallisuuden parhaiden" palasia. Oppimattomana miehenä en osaa mitään kiinankielen muotoa tai kerrostumaa, joten lukemistoni ovat Jyrki Kallion muutaman viime vuoden aikana toimittamaa ja suomentamaa sarjaa. Varhaisimpia, eurooppalaisen ajanlaskun mukaan noin 300 eKr.-100 jKr., alkunsa saaneita tekstejä sisältävän "Jadekasvot"-teoksen sain päätökseen ja nyt olen kakkososan, 200-1000-luvuilla jKr. syntyneiden kirjoitusten koosteen, "Jadelähteen" puolivälissä.

Guwen guanzhi ei ehkä ole varsinainen Kiinan historian varhaisimpien aikojen lähdekokoelma. Sen toimittivat eurooppalaisen ajanlaskun mukaan laskettuna 1600-1700-lukujen taitteessa oppineet mutta asemaltaan vaatimattomat virkamiehet Wu Chucai ja Wu Diaohou (he olivat sukua toisilleen, kuten vanhoista ajoista nykypäivään säilynyt perinne ilmaista vanhan kantasuvun nimi ennen yksilöivää nimeä kertoo). Ensimmäinen laitos ilmestyi vuonna 1695. Wu:t jäljensivät aikakaudelleen säilyneitä vanhoja kirjoituksia, ja heidän työtään pidetään malliesimerkkinä meikäläisen ajanlaskun alkua edeltävien vuosisatojen kirjoitetusta kiinan kielestä. Kaikkein vanhimpien tekstien on nähty sisältävän kaikuja jo 1000-luvulla eKr. alkunsa saaneen Zhou-dynastian kulttuurista ja historiasta. Jollei puhdas historiateos, Guwen guanzhi oli vanhassa kiinalaisessa kulttuurissa hyvän klassisen kielen oppiteos samoin kuin väittelytaidon ja ylipäätään ajattelun opus. Tässä suhteessa se muistuttaa monia Euroopassa niinsanotulla keskiajalla ja renessanssin ajalla samaan tarkoitukseen käytettyjä latinankielisiä klassikkotekstejä. Kerrotaan itsensä Mao Zedongin kerskailleen lukeneensa enemmän Guwen guanzhita kuin marxilaisia klassikoita. Toinen asia on, missä määrin suuren harppauksen tai kulttuurivallankumouksen kaltaisten käytännön hallintotoimien voi katsoa noudattaneen vanhoista teksteistä luettavissa olevia ohjeita.

Guwen guanzhin vanhin tekstikerrostuma kertoo ajasta ennen kuin Kiinaa valtiona oli olemassa. Oli joukko keskenään taistelevia pikkuvaltioita, jotka vähitellen muodostivat seitsemän liittoutumaa. Niistä yksi, Qin, sai muut valtaansa noin vuonna 221 eKr. Alueensa keskusmahtina Kiinan keskustan valtakunta on siis suunnilleen samanikäinen Rooman kanssa. Tuo muinaisaika on parhaiten edustettuna Guwen guanzhin teksteissä. Silloin kilpailivat niin pikkuvaltiot ja valtioliitot kuin eri uskontokunnatkin – kungfutselaisuus, taolaisuus ja lakikoulukunta – keskenään.

Kiinan historia ei näiden tekstien valossa kovin paljon eroa Euroopan historiasta sellaisena kuin Vergilius, Tacitus tai heidän kristinuskoa tunnustaneet myöhemmät seuraajansa sen kuvittelivat tai kuvasivat. Meno Kiinassa on ollut aivan yhtä sekavaa ja veristä kuin täällä. Valtioita on tullut ja mennyt, ja väliin on mahtunut pitkiä sekasorron aikoja. Suhde viralliseen oppisuuntaan on hämmästyttävän samankaltainen. Kongfuzin oppeja arvostettiin paperilla yhtä paljon ja toteutettiin käytännössä yhtä vähän Kiinassa kuin mitä Jeesuksen oppien kanssa meneteltiin samojen vuosisatojen Euroopassa. Populaarihistorian toisinaan välittämä kuva rauhallisesta mutta voimakkaasta kansasta arkistuu kuvaksi luonnonkatastrofien, köyhyyden, mielivallan ja sotien armoilla elävistä ihmisistä, jotka toivoivat jotakin parempaa.

Vuosisatojen vyöryn sivustakatsojasta Kiinan historia voi näyttää sykliseltä. Dynastiat nousivat ja kaatuivat, ja väliin mahtui sekasortoisia jaksoja. Mutta Guwen guanzhin alkutekstien kirjoittajat ovat katsoneet yleensä menneeseen, josta on haluttu ottaa oppia nykypäivän ongelmiin. Kun kokoelma käsittää tekstejä parintuhannen vuoden ajalta, lukijalle voi alkutekstien kirjoittajien ajatuksista huolimatta välittyä syklinen käsitys alueen historiasta. Ei ole ihme, että se kuva on kiinalaisella lukeneistollakin ollut ainakin reilut 300 vuotta.

Sunnuntaihiihtäjän näkökulma lauantaina

Internetissä levisi taannoin meemin tavoin savolaisen mieshenkilön kielteinen kannanotto lihashuollon tarpeellisuuteen iskulauseella "en venyttele koskaan". Kyseinen nettilegenda on nuori mies. Kultainen keski-ikä edellyttää erilaista suhtautumista asiaan. Perinteinen hiihtotapa tuntui jäsenissä jo eilen, mutta varsinkin tänään, kun kuntoratakierrosten päälle kokeilimme kahdesti kotikulman siksakkaavaa peltolatua.

Suksissa olen käyttänyt kauan ikiaikaisten Salomon-siteiden johdannaisia. Kaksikymmentä vuotta sitten hankin loppuunhiihdettyjen 50 mm:n Karhujen tilalle SNS:t, ja tusina vuotta sitten ensimmäiset Profilet. Ne ovat toimineet erittäin hyvin. Viime kevään alennusmyynneistä tuli ostettua Peltosen Zenith-sukset NNN/NIS-siteillä.

Ehkäpä jo tämän talven aikana saan kirjoitetuksi jotakin yhtäältä Profile- ja toisaalta NNN/NIS-siteiden ominaisuuksista sunnuntaihiihtäjän näkökulmasta. Mutta jo tässä vaiheessa voin todeta, että NNN:n NIS-modifikaatio tarjoaa suksille melkoisen monipuolisia pito-ominaisuuksien säätömahdollisuuksia.

Jälkimmäisellä lenkillä kotikulmilla nenään nousi lauantaisaunan savu.

Lumikuormaa

Maaseudun Tulevaisuus (joka monen muun lehden tapaan on pitänyt verkkolehteään kaikille avoimena kuluneen sanomalehtiviikon ajan – tilanteen harvinaislaatuisuus kertoo, miten verkkolehteä ei enää mielletä paperilehden kylkiäiseksi) uutisoi, että lumikuorma puunoksilla on vähentynyt.

Uutinen tuli kotipihan männylle myöhässä. Viikolla iso yläoksa oli sortunut ja pudotessaan temmannut alempana olleen mukaansa. Lumivallien takaa katsoessa näytti kuin puoli puuta olisi tullut maahan. Eilisiltana oli sähkösahalle töitä. Loppujen lopuksi männyt kokema karsinta oli pienempi kuin ensin näytti. Ei tullut puuta kuin pariin uuninlämmitykseen. Risua kyllä runsaasti kompostinkuorikkeeksi.

Kovin monena iltana ei ole ehditty ladulle. Tänään käytiin Kylmäkoskella Veikkojen laduilla. Harvinaista kyllä muita hiihtäjiä ei nyt juurikaan näkynyt.

Puoliunessa

Herätyskello oli viritetty varttia vaille neljäksi, mutta Kimmo ehti soittaa ensin. Olivat jo Parolan kohdalla. Roikan suurin sallittu nopeus on 35 kilometriä tunnissa, joten hyvin ehdittiin niin Viialasta, Rautalasta kuin Lentilästäkin.

Haapamäkeläisten "Pikku-Jumbon" tenderin täyttöventtiili oli jäässä.Veturi joi luukun kautta, kuten aikanaan oikeissa töissä ollessaan. Paineisten paloletkujen kannattelu ei kuulemma ollut aivan kevyttä puuhaa.

Vuorokausirytmi on ollut sekaisin torstai-perjantai-yöstä saakka. Tänään olisi asiallista mennä ajoissa petiin.

Päivä Sotkussa

Aamulla poimin Ilkan kyytiin ja suuntasimme Parolannummelle. Vanhassa sotilaskodissa järjestettiin vuotuinen seminaari. Eversti luennoi piirtoheittimen tuella, majurit ja kapteenit käyttivät Powerpointia.

Sotaväessä ollaan nykyään avoimia. Lähes puolitoistasatapäinen joukko kuuli asioita, jollaisista tuskin olisi yleisesti luennoitu kaksikymmentä vuotta sitten. Kuultiin mekanisoidun taisteluosaston kokoonpano ja käyttöperiaatteet. Muistelisin, että omana armeija-aikanani sanottiin, että alokkaan ei pidä Vekka-bussissa ääneen puhuvan edes BTR-60-kuljetuspanssarivaunujen teknillisistä ominaisuuksista. Nyt kuulimme muunmuassa, että kolmisen vuotta sitten jalkaväkimiinoja korvaamaan hankittiin tuulimyllyjen juurelta 22 kappaletta raskaita raketinheittimiä, joiden ammunnanhallintajärjestelmän alabamalainenkin kykenee ymmärtämään mutta jotka eivät kuitenkaan päässeet täyttämään tehtäväänsä, kun tytärammukset Ottawassa kiellettiin. Piti korvata jalkaväkimiinat, mutta saatiin ase, joka ampuu panssarimiinoja kolmen peninkulman päähän, tiivisti muuan osallistuja. Edessä istunut ja ahkerasti papereihinsa kirjoitellut keksi kysymyksiä, joihin ei vastattu.



Muonituskeskuksessa tarjottiin perunamuusia ja makkaraa. Täytin lautaseni ensinmainitulla, makkarasta kun en pidä.

Aamulla on luvassa vesitystä. Haapamäelle matkaavan roikan pitäisi olla täällä viideltä.

Nelikymppinen

Kahvia ja runebergintorttua olisi riittänyt junamiehistöllekin, mutta kun aikataulunsa oli jätättänyt Orivedeltä alkaen toista tuntia, roikka jatkoi vesityksen, pikahalostuksen ja vaihteiden puhdistuksen jälkeen kohti etelää.

Palokunnalta lainatut letkut kerättiin veturitallin saunaan odottamaan pyhäaamua. Peruslämpö suojaa jäätymiseltä.

Yöuni jäi vajaaseen kolmeen pitkin poikin hajautettuun tuntiin. Sen tunsi päivällä. Eikä illalla kaivannut enää uutta kierrosta Kylmäkosken kuntoradalla.

Jokohan sitä saa kutsua itseään keski-ikäiseksi ihan luvan kanssa? Toisaalta niin olen tehnyt ainakin blogiuran ajan.

Tasoristeysonnettomuus?

Ei mennyt kauaa tasoristeysaiheisen blogimerkinnän jälkeen, kun lähellä ilmeisesti kolisi. Hiihtolenkiltä palatessamme pohjoisesta kaupunginosasta soitettiin ja kysyttiin, onko naapuritasoristeyksessämme tapahtunut onnettomuus. Sen suuntaista oli kuulemma asemalla kerrottu. Pihaan tullessa emme olleet panneet mitään erityistä merkille, mutta totta vieköön: varoituslaitteen puomit olivat alhaalla ja kellot kilkattivat. Onnettomuudesta ei ollut merkkejä ennen kuin naapurikunnan VPK:n hälytysajoneuvot tulivat vauhdilla mäkeä alas, ajoivat tasoristeyksen yli puomeista piittaamatta ja kääntyivät radan suuntaiselle tielle. Tällä kertaa kysymys ei ollut hurjastelusta vaan aivan turvallisesta tasoristeyksen ylityksestä. Nimittäin pari sataa metriä Turkuun päin seisoi IC 927 tyynesti paikallaan. Nähtävästi jollakin peltotien vartioimattomista tasoristeyksistä – nimiltään Toivonen, Ahtiainen ja Karirinne - oli tapahtunut jotakin, joka oli pakottanut junan jarruttamaan. Juna oli kuitenkin ehtinyt jo vartioidun tasoristeyksen raidevirtapiirin alueelle, jolloin varoituslaitos oli sulkenut tasoristeyksen maantieliikenteeltä.

Jos olisin ollut kohtelias, olisin soittanut kauko-ohjaajalle tai pelastusviranomaiselle ja kysynyt lupaa ohjata maantieliikennettä tasoristeyksen yli puomeista huolimatta niin kauan kuin juna seisoisi (tai vaihtoehtoisesti käydä varoituslaitekaapilla nostamassa puomit, mikä tosin olisi voinut aiheuttaa kiusallisia kysymyksiä, miten aion avata kaapin). Olin kuitenkin laiska ja saamaton ja jätin autoilijat tekemään omat johtopäätöksensä puomien, punaisen valon, kellojen, paikallaan seisovan junan ja yksiraiteisen radan perusteella.

Rautatieliikenteen palveluksessa odottaa joka tapauksessa yövuoro. Yhden maissa pitäisi suunata veturitallille. Höyryveturin vesityshommiin tuleville yötalkoolaisille on tarjolla kahvia ja runebergintorttua.

Pöytälaatikkoon

Esitelmöitsijä kertoi, että valtio on ryhtynyt tekemään pöytälaatikkosuunnitelmaa euroalueesta irtautumiseksi. Ei haluta upota Hellaan mukana. Arvelen, että puhujalla, niinkuin kaikilla muillakin, oli omat intressinsä sanoa niin. Mutta on hyvä, jos ministeriöt varautuvat eri mahdollisuuksiin.

Minä tein oman suunnitelmani jo kahdeksan vuotta sitten. Pöytälaatikkoon jäi sen verran markkoja, että saisi näkkileipää.

Lumivallit kasvussa

Pihalle lumitöihin heti aamuviideltä. Silti meinasi tulla kiire töihinlähdön kanssa. Töistä palatessa odotti päivän aikana satanut lumi. Se oli kevytrakenteista, mutta hiihtolenkille ei enää kaivannut.

Hyvinkääläiset eivät pitäneet täkäläisiä hankia minään. Heillä oli kuulemma satanut vuorokaudessa sen verran kuin täällä oli tähänastisen talven jäljiltä. En ihmettele. Edellisvuosikymmenen loppupuolen talvina Sveitsi oli nimensä veroinen. Enemmän lunta ja paremmat ladut kuin täällä. Nuoret miehet olivat jälleen ahkeroineet polut veturitallilla. Hienoa.

Iltapäivän pihapuhteen aikaan mittamiehet lopettelivat töitään radan varressa. Kävin kysymässä, mikä on projektin nimi. Kuulemma maaperätutkimuksen kairauspaikkoja haetaan. Urjalantien tasoristeyksen korvaajaksi on pitkään suunniteltu eritasoliittymää, ja on päädytty alikulkuratkaisuun, joka kulkee muutaman kymmenen metriä nykyistä tielinjaa kauempana. Mittamiesten antamien paperien mukaan rakentaminen alkaisi ensi vuonna. Kun aikanaan mietimme talon ostoa, yksi epävarmuustekijä oli tasoristeyksen mahdollinen korvaaja. Ylikulkusilta tuntui näihin maisemiin liian massiiviselta, ja kyselimme Ratahallintokeskukselta tulevaisuudensuunnitelmista. Ne olivat vielä avoimia, mutta ostopäätös tehtiin. Sittemmin asemakaavan laatimisen aikoihin me, kuten moni muukin lähiympäristön kotitalous, antoi maankäyttö- ja rakennuslaissa tarkoitetun lausunnon alikulkuratkaisun puolesta. Ei sillä, etteikö tasoristeys olisi kiva naapuri. Päinvastoin - puolipuomilaitoksen tarjoamasta rautatiehenkisestä äänimaisemasta alkaen. Mutta liikenneturvallisuuden kannalta se on ongelmallinen, koska autoilijoiden – joskus pyöräilijöidenkin – liikennekäyttäytyminen on usein ala-arvoista. Itsensä, perheensä tai muiden kyytiläistensä murhaamista yrittäviä näkee harva se päivä. Typerimmät lähtevät kiihdyttämään huomatessaan varoituslaitoksen valon vaihtuvan punaiseksi ja puomien alkavan laskeutua.