Viime päivien puheenaihe

Jos ei muuten, niin ammattini puolesta minun kai tulisi taas kerran vaatia heavyrockin, filosofian, aseiden hallussapitolupien ja Internetin kieltämistä. Tai vaatia rahasäkkejä ammattiavun lisäämiseksi sinne ja tänne. Tai ainakin moittia mahdollisimman monia lain ja kulloinkin saatavilla olleen tilannekuvan mukaan toimineita viranomaisia.

Mutta kun en edelleenkään usko, että perusasia riippuisi niin yksinkertaisesta seikasta kuin demokraattisissa oloissa suhteellisen helposti säädeltävistä instituutioista.

Usko siihen, että kielloilla tai rahalla öljytty koneisto hoitaa yksilön - kulttuurihistoriamme juutalais-kreikkalais-kristillisistä alkuhämäristä polveutuvan mittayksikön - ongelmat, on helppo oppi. Sen puolesta on helppo liputtaa - hakaristeihin ja sirppivasaroihin saakka - ja vaatia.

Vaikeampaa on ymmärtää se luonnollinen kitka rattaissa, jonka yksilöiden kohtaaminen yksilöinä saa aikaan - ja ennenkaikkea sietää sitä. Kenties kulttuurissamme vallitsee yhä ajattelutapa viime vuosisadan alkupuolelta, jolloin luonnollinen kitka hiottiin valtion tai muun nomenklatuuran toimesta sileäksi - missä kipinöivästi, missä hillitymmin.

Nyt kun hiontakoneistoja on vähemmän ja niiden käyttäjiksi ilmoittautuvia on enää harvemmassa, turvaudumme silti niiden taakse. Ratkaisun pitää tulla valmiina tai ainakin siitä pitää koneiston vastata.

Yhteisöllisyys-termiä käytetään usein, kenties jopa useimmiten, kuvaamaan samanmielisyyttä ja samanhenkisyyttä. Mutta onko yhteisöllisyyden oltava aina poissulkevaa, toleransseja pienentävää?

Liian pienet toleranssit aiheuttavat liian suuret vahingot, jos koneisto koostuu niinkin karkeatekoisista osasista kuin ihmiset ovat.

Työhaastattelussa

Työmaalla on ollut sisäinen haku erinäisiin tehtäviin, joista yhtä, nimellisesti eriävää mutta sisällöllisesti samaa, olen hoitanut erilaisin v-alkuisin tittelein jonkin aikaa. Hain tuttua mutta myös uutta.

Hakemusnippuni kanssa päädyin työhaastatteluun. Kyseisiä tilanteita en muista elämäni varrelle osuneen tätä ennen kovin monta. Kesätöihin mentiin mestarin tupakansavuisen konttorin kautta kuulemaan, mihin piti maanantaiaamuksi saapua. Sama käytäntö jatkui yllättävän pitkälle. Se oli hyvä käytäntö, kun tekijöitä tarvittiin, mutta tekijäehdokas oli syytä nähdä edeltäkäsin.

Valokuvatorstain "helppo"

Valokuvatorstai-blogin tämän viikon aiheena on "helppo". Tähän aiheeseen on helppo päästä mukaan monen kuukauden tauon jälkeen.



Kissanpäiviä ajatellaan usein helpoksi loikoiluksi. Luonnollisessa elinympäristössä, jollainen voi tarjoutua maaseudulla ja pienten taajamien laitamilla, kotikissan kissanpäiviin kuuluu pötköttelyn ohella vauhdikkaita, joskus liiankin vauhdikkaita, aktiviteetteja.

Lepopäivä

Luksussunnuntai. Kummallakaan torpan asukkaista ei ole ollut velvoitteita suuntaan eikä toiseen.

En ole käynyt ulkona pyykkinarua ja kasvimaata kauempana. Josko flunssa viimein hellittäisi.

Illansuussa puolisoni ystävätär poikkesi käymään. Kolmeen pekkaan sorvattiin kannanottoa seurakunnan kirkonmenojen järjestämisajankohtiin. Ongelma kun on ollut se, että niitä pidetään - ainakin keskimääräisen seurakuntalaisen kannalta - missä ja milloin sattuu.

Paikallisyhteisöjen - kuntien, kuntayhtymien, seurakuntien - on muodikasta hakeutua luontaista toiminta-aluettaan suuremmiksi. Luontaisella toiminta-alueella tarkoitan sitä talousmaantieteellistä aluetta, jolta ihmiset ilman ko. toimijan (kunnan, kuntayhtymän, seurakunnan) aktiivisesti ja taloudellisesti yksipuolisesti tarjoamia logistiikkapalveluita hakeutuvat ko. toimijan piiriin.

Keinovalon aikaan

Auton päivän kunniaksi autoiltiin vanhaa tietä Tampereelle osuuskaupan alennuspäiville. Harvemmin on automarketin parkkiruutuja nähty yhtä täysinä.

Asiakkaan kannalta olisi aika hienoa, jos ostoskärryjä olisi tarjolla kahta kokoa. Näitä nykyisiä, väliraskaan dieselveturin kokoisia, kärryjä olisi tarjolla suurperheitä ja muita kerralla paljon ostavia varten, mutta ohessa olisi parin-kolmenkymmenen vuoden takaista kokoluokkaa pienempää kuljetuskapasiteettia tarvitseville. Tosin ihmismassojen harjoittama kulutuksen oheiskäyttäytyminen ei taitaisi mahdollistaa kahden eri kokoluokan kärryjen toimivaa logistiikkaa.

Keittiön valaisuun tuli hankittua hehkulampunkorvaaja, jonka valmistaja lupaa ottavan tehoa vain viisi wattia, mutta valaisevan 25 watin hehkulampun verran.

Päivällinen tehtiin perunasta ja kotipihan antimista. Puolisoni totesi, että uusi valo jos mikä on oikeanlainen perunansyöjille.

Yötä vasten on jo syytä peitellä kasvilava ja muutama avomaan kasvi. Ainakin tomaatteja on vielä tulossa, jos kylmänsuojaukset pitävät.

Ei onnistu melonta ei

Töissä vietettiin henkilöstöpäivää aamupäivä paperinmakuisissa, iltapäivä ulkoilullisissa merkeissä. Tehtävärata oli tyyliä sotaväki tai SPR:n kurssit. Lajit toki hieman erilaisia: jousiammuntaa, kanoottimelontaa, kyykkää ja sen sellaista.

Kanootti ei kulkenut sen paremmin kuin kajakki edelliskesänä. Vaatisi harjoittelua. Kyykkätaitoni - eli niiden puuttuminen - ovat häpeä puoliksi karjalaisten sukujuurieni vuoksi. Jousiammunta oli oikein hauskaa. Hyödynsin taiji-treeneissä paljon käytettyä "jousiampujan asentoa" (joka japanilaisperäisissä lajeissa tunnettaneen jigotai-nimellä), ja vaikka ase oli tietenkin meikäläinen pitkäjousi ja ampumatapa oli länsimainen, asento toimi varsin hyvin. Ensikertalaiseksi ainakin. Asiaa voisi vaikka ryhtyä harrastamaan enemmän.

Vaan flunssa ei tykännyt hyvää ulkoleikeistä. Joudun tarjoamaan päivänsankarille lupaamani ekologisen syntymäpäivälahjan toisella kertaa.

Ei mitään ratkiriemukkaita päiviä

Maanantai-iltainen lenkki ei ollut hyvä idea. Sen jälkeen ei tervettä, ainakaan kurkkukivutonta, päivää ole nähty. Keskiviikon pystyin lepäämään kotona, joten tänään työkuntoa löytyi jo hiukan.

Pieniä murheitahan nämä. Myllykylä savuamattomien tehtaanpiippujen juurella on ollut jokseenkin kolkko. Tuuli pohjoisenpuolelta, eikä hymyjä juuri paistanut.

Viime viikolla tuli radiosta mielenkiintoinen ohjelma italialaisesta säveltäjästä Giacinto Scelsistä. Hänen synkemmän kauden teoksensa olisi sopinut maisemaan.

Päivä kului nopeasti ideoidessa yhtäältä tehtaan ja toiselta työvoimahallinnon suuntaan. Monella taholla on yritystä päällä, enkä tähän hätään usko, että ruuhka-Suomen porteilla kovin suuriin tragedioihin päädytään. Töitä on tarjolla työvoimapulaan saakka sellaisillakin aloilla, joilla palkat ovat kelpo tasoa.

Ei tainnut olla kovin järkevä yritys vedota illalla naapurikunnassa julkisten menojen kasvattamisen puolesta. Kulttuurityöntekijääkin toden teolla tarvitaan, mutta ajat lienevät päättäjien näkökulmasta soveliaat todeta, että ilmankin on tähän saakka pärjätty. Tämä homma olisi pitänyt viedä

Eikä ole rautatievirastollakaan ollut viime aikoina iloista tiedotettavaa. Ainakaan harraste- ja huvitoiminnan kannalta.

Alakuloisia tunnelmia pehmentämään ja paperin menekkiä turvaamaan ostin vastailmestyneen kirjan kannessaan "Huru" ja "Porkkana" Tampereella. Kuvakirjat ovat kivoja.

1969

Lauantain talkoot veturitallilla jäivät vähätuloksellisiksi. Ansaittua syysuupumusta toimeliaan loppukesän jälkeen. Siivottiin pihaa ja kesäkauden halkovarastona toiminutta Lättähatun EFiab-liitevaunua. Viereisellä pallokentällä pelatun junioriturnauksen otteluaikataulu ei näyttänyt sallivan museovierailuita. Iltapäivän tullen Pekka lähti katsastushuoltamaan tyttärensä autoa, muut toverit valokuvauskeikalle Turku-linjalle ja minä livistin kotiin.

Iltaohjelmassa oli luokkakokous. Kaksikymmentä vuotta sitten koulun lopettaneet, pääosa vuoden 1969 vuosikertaa (minä 1970-mallisena kuuluin vuosikurssin vaaveihin, mutta suurpiirteisellä 1970-luvulla ei kyselty koulukypsyystestien perään, jos naapuruston muut lapset olivat aloittamassa koulun, ja yksi myöhäsyntyinen halusi mukaan), oli kutsuttu kokoon, kiitos toimeliaiden naisten Marin, Sarin, Marikan ja muiden. Moni eleli nykyään täällä synnyinseuduillaan - useat toki välillä, ainakin opiskeluaikana, muualla käyneinä. Yhtäältä logistisen aseman ja toisaalta asumisen ja muiden elinkustannusten konstellaatio on näillä seuduin edullinen. Niinpä ainakin hyvänpäiväntuttuja oli monia.

Oli myös monia, joita en ollut sittemmin tavannut, tosia en olisi tunnistanutkaan. Kaljuja meistä oli kolme. Kuvittelin sen olevan tehokas naamio, mutta Pasi, jota en liene kahteen vuosikymmeneen tavannut ja - häpeä tunnustaa, aluksi en edes tunnistanut - tunsi heti ja naurahti, enkö ollutkaan kalju jo kouluaikana. Tyylini siis lienee luonnollinen ja sopiva. En toki ollut kouluaikana kiiltävätukkainen. Päinvastoin, 1980-luvun tavan mukaan minulla oli takaa pidemmäksi kasvatetut ja edestä pystyyn nostetut hiukset, jotka värjäsin mustiksi.

Meistä ei tullut muurareita - tosin taloaan rakentava Kimmo myöhästyi, kun halusi käyttää laastipytyn loppuun - ei taksikuskeja eikä suutareita. Eniten taisi tulla diplomi-insinöörejä, sitten luokanopettajia. Rehtoreita kolme, kanttoreita yksi, samaten tohtoreita. Ja paljon muita mielenkiintoisia uria.

Kuin reilut kaksikymmentä vuotta sitten, hakeuduttiin taas samanhenkisiin porukoihin. Jotkut puhuivat kovaa ja paljon, jotkut hengailivat omintakeisine juttuineen vuorollaan jokaisen luona, jotkut juttelivat hieman syrjemmällä autoista ja moottoripyöristä. Minä viimeksimainittujen joukossa. Enemmän kuin koulua taisimme muistella armeija-aikaa. Samalla junalla sinne menimme, pari viikkoa koulun päättymisen jälkeen. Ja siellä tiet alkoivat vähitellen erkaantua. Kari kertoi, miten oli yllättynyt käydessään hiljattain Panssarimuseossa: hänen johtamansa vaunu oli päätynyt sinne näytteille.

Kaiken kaikkiaan hieno juttu ja suurkiitokset paljon vaivaa nähneille järjestäjille.

Energiavajetta

Taiji-treenikausi alkoi tänä iltana. Olisi mukavaa, jos harjoittelijoita olisi koko kauden ajan yhtä paljon kuin nyt ensimmäisellä kerralla.

En usko ji-energiajuttuihin, eikä niitä täkäläisessä taiji-tyylisuunnassa esiin tuodakaan. Mutta puolileikilläni jouduin toteamaan, miten energiat taisivat karata, kun eräässä qigong-harjoitteessa jouduin lähtemään hetkeksi huilaamaan. Jos joitakin tatamilla tai punttisalilla olan takaa rehkittyjä heikotuksen hetkiä ei lasketa, lienen kokenut vastaavanlaisen, näennäisesti ilman syytä tapahtuneen, heikotuksen vain kerran: armeija-aikana kevyessä sulkeisjärjestysharjoituksessa. Ehkä on tilanteita, joissa paikallaan seisominen vie voimat, vaikka varsinaista rasitusta ei olisikaan.

Ei sammaloiduta

Flunssaoireet jäivät lyhytaikaisiksi. Hyvä niin.

Linja-autopysäkillä eläkeläismies ryhtyi juttusille. Ehdittiin keskustella hyvä tovi, ja puheet kääntyivät paikkakunnan menneisyyteen, eritoten teollisuuteen ja liikenteeseen. Kuulin legendan tehtaalla lipeäaltaaseen pudonneesta onnettomasta työmiehestä, jonka tomumajaa enää haalarit olivat pitäneet vaivoin koossa, kun ruumis nostettiin ylös. Siihen aikaan oli ollut tapana, että koneenhoitajat olivat käyneet värväämässä torilta joutilaita miehiä tilapäisen työvoimapulan iskiessä. Ei kyselty työturvallisuuskorttien eikä juuri muunkaan perään.

Erotessamme emerituskoneenhoitaja kysyi, kauanko minulla on koulua jäljellä. Mahtoiko kysymys johtua siitä, että nousin autoon ammattikoulun ja Tekun pysäkiltä vai lienenkö olemukseltani ikuinen opiskelija? Vastasin toivovani, että eläkeikään saakka. Tosin jos totta puhutaan, toivoisin kyllä vuodenvaihteen jälkeen työskenteleväni pitkästä aikaa opetustoimintaan suoranaisesti liittymättömissä tehtävissä. Koulumaailmassa kylläkin.

Mutta pääsinhän kehaisemaan kotona, että luultiinpa kerran minuakin todellista statusta nuorekkaammaksi. Yleensä moinen osuu kauniimman asukkaan kohdalle. Ei tässä torpassa ole tytöttelystä tai pojittelusta koskaan pahastuttu.

Iltapuhteena ruohonleikkuuta. Harvemmin nurmi on näin hyvin kasvanut enää tähän aikaan vuodesta. Sammalsodan tämänkesäiset offensiivit ovat tuottaneet tulosta.

Kipeää meininkiä

En tapaa sairastella usein, mutta kuukausi sitten kävi vieraisilla suolisto-karabah. Nyt on syyskuun kunniaksi syysflunssa päällä.

Syy tosin taitaa palautua viime viikonloppuun ja perinteiseen vilustumiseen. Jäisin mieluusti huomenna kotiin, jos se olisi mahdollista. Vaan ei ole.

Tihkusade tuo syksyn

Viikonlopun höyryveturivaikutteet olivat liian vahvoja. Iltalenkillä ilmapumppu puuskutti ja poistohöyry pilveili tihkusateeseen. Paljain käsin palelsi. Kesä ei ollut pitkä eikä kuuma, mutta syysviileään totuttelu vie aikansa.

Samoin kuin rutiineihin totuttelu. Unohdin tyystin illalla olleen seurakunnan työryhmäkokouksen. Toisaalta tuskin minulla siellä annettavaa olisi tällä kertaa ollut.

Sohvalta käsin blogatessa täytyy pitää jo jalkalampussa valoa.

Väsähtäneenä syksyyn

En voi väittää, että päivä olisi ollut pirtein ja tehokkain lajiaan. Viikonlopun reipas ja monivivahteinen ohjelma ja siinä sivussa kovin vähäiseksi jäänyt nukkuminen sai toimistotyön tuntumaan melkein levolta.