torstaina, heinäkuuta 24, 2008


Työmaalla rauhallista


Kesälomani ei tänä vuonna ehtinyt olemaan kovin pitkä - vajaat kolme viikkoa - mutta töihin totuttelu tällä viikolla on kestänyt kauan. Ehkä on niin, että mitä enemmän ikää karttuu, sitä nopeammin onnistuu karistamaan työasiat mielestä. Yhtä kaikki, työmaalla on hiljaista, joten lasku arkeen on ollut pehmeä.

Sen sijaan kylällä ei ole hiljaista. Kaupunki tehtaanpiippujen juurella taitaa olla niitä, joista jossain uudemmassa iskelmässä lauletaan tähän tapaan: "Kadut ovat täynnä elämää vain kerran vuodessa". Työväen musiikkitapahtuman järjestäjien ruokailu on vanhan ammattikoulun ruokalassa. Hyvä, että kesäaikaankin tiloille keksitään käyttöä.

Vanha kansa sanoi, että jos Kristiinan päivänä papu ei ole kukassa, se joutaa heittää sioille. Alkukesä oli viileä, mutta ei tarvitse harmitella sikojen puuttumista.

Loppukesän museojuna-ajoja


Mainostettakoon täälläkin, että Höyryveturimatkat 1009 Oy ajaa Ukko-Pekka-vetoisesti Helsingistä Hankoon ja takaisin lauantaina 16.8. Koko päivän reissu on luvassa.

Matkaesite PDF-muodossa (66 kB).

Ukko-Pekka-matkaa seuraavana päivänä Hyvinkäälle, jossa vietetään Suomen Rautatiemuseolla 20. rautatiemuseopäivää. Kuuleman mukaan sinne olisi edellisten vuosien tapaan tulossa Haapamäeltä liikkuvaa kalustoa yleisöä ajeluttamaan. Tiedottaa voisi enemmänkin. Jos ei muuten, mutta jos niitä halkoja pitäisi taas hankkia siirtoreitin varrella olevalle väliasemalle.

Ei kommentteja: