Masculum et feminam

Pääsin siipiveikkona osallistumaan feministiseen jumalanpalvelukseen. Äkkikatsomalta kirkkokansan sukupuolijakauma ei tuntunut poikkeavan paljonkaan ei-juhlapyhän kirkonmenojen vastaavasta.

Ennen messun alkua liturgina toiminut, kirkon piirissä viime aikoina esillä ollut Sonkajärven kirkkoherra M. Suokonautio, paheksui pitäjänsä eukonkantokisoja. Ymmärrän pointin, mutta oli aivan pakko lohkaista, eikö se vasta väärin olisi, jos vastavuoroisuusperiaatteen mukaan vaikkapa puolisoni kokoinen ihminen joutuisi kantamaan itseni kokoista.

Tämä aiheeseen liittyvä teksti piti julkaista toisaalla, mutta teknillisistä syistä tulkoon toistaiseksi tänne:

Isä- vai äiti-Jumala?
Konneveden Vox Elevato -kirkkofestivaalien hienon perjantaimessun nimi, näen Jumalan toisin, on ajatuksia herättävä. Kuten liturgi alkusanoissaan totesi, ihmisen kielelliset käsitteet eivät onnistu kuvaamaan Jumalaa. Tapoja nähdä Jumala tuskin voi olla sitä yhtä ja sitten sitä toista, vaikka feministinen ideologia - ainakin teologian ulkopuolella - usein takertuu toiseuden käsitteeseen ja sitä kautta äärimmilleen vietyyn dualistiseen ajatteluun.

Kauniissa uskontunnustus- ja rukoussanoituksissa Jumalaa kuvattiin sanoilla "äitimme ja isämme".

Tulemmeko me kaikki, jotka yritämme mahduttaa Jumalan oman kielemme käsitteisiin - olkoot ne sitten sellaisia kuin isä ja äiti tai luoja ja kaikkivaltias - ajatelleeksi, että olemme rikkomassa heti ensimmäistä kymmenestä käskystä?

"Älä tee itsellesi patsasta äläkä muutakaan jumalankuvaa, älä siitä, mikä on ylhäällä taivaalla, älä siitä, mikä on alhaalla maan päällä, äläkä siitä, mikä on vesissä maan alla." Onko varsinkaan meillä, joille maa on vuotanut yllinkyllin maitoa ja mettä antaakseen ajattelulle mahdollisuuden astua jokapäiväisen leivän ja hetken konkretian ulkopuolelle, varaa todeta, että käsky on täytetty, kunhan pitäydymme tekemästä kuvaa Jumalasta kuvataiteellisin keinoin? Eikö ihmisen hillitön vallanhalu, halu sulkea Jumala palvottavaksi sanoista ja käsitteistä rakennettuun häkkiin ole oikeastaan sama asia kuin vangita Jumala palvottavaksi patsaaseen?

Sanoilla me pyrimme ottamaan Jumalan haltuun. Ikävä kyllä se voi olla joskus välttämätöntä, jotta voisimme keskustella asioista omilla kielillämme. Descartesin tai Leibnizin kaltaiset pohdiskelijat eivät onnistuneet kehittämään universaalia kieltä, jolla kaiken ilmaiseminen olisi mahdollista. Sitten heidän päiviensä on - ehkä onneksi - siirrytty kommunikointimenetelmien kehitystyössä käytännönläheisempien ja sitä kautta yleistä hyvinvointia lisäävien tavoitteiden toteuttamiseen.

Feministinen teologia kohdistaa kritiikkinsä aivan oikeaan arvostellessaan sitä, että Jumalan käsitteen liittäminen sellaisiin viime kädessä kuolevaisen ihmisen biologiaan pohjautuviin sanoihin kuin isä tai herra. Kielenkäyttö on omiaan synnyttämään valtarakenteita ja alistussuhteita, jotka eivät palvele kuin vallanhimoisia ja alistajia. Täsmälleen sama vaikutus on joidenkin piirien halulla korvata Jumalan kohdalla isä-käsite äiti-käsitteellä.

Mustavalkoisen maailman ahtaus
Länsimainen ajattelu on valitettavan dualistista. Siitä olemme velkaa erityisesti Platonille ja hänen ideaopilleen. Dualismia tavataan monessa muussakin kulttuurissa, mutta ne eroavat länsimaisesta katsantokannasta. Siinä missä Platonille älyn valtakunta ideamaailma on aistien hallitsemaan kopiomaailmaan nähden korkeampi, näkee taolainen ajattelija kahden peruselementin olevan yksinään pelkkä suuri tyhjyys ja vasta päästessään päättymättömään vuorovaikutukseen ne kykenevät muodostamaan sen, mikä ylipäätään on mitään.

Länsimainen dualismi on vahvoilla maallisessa ajattelussa. Marxilaiseen dialektiikkaan juontavat juurensa yhä monet muodissa olevat yhteiskunnalliset opit. Yhteiskunnan sukupuolittuneisuutta tarkastelevat ajattelutavat ovat nekin kiintyneet kahtiajaotteluun, biologisia sukupuolia kun yleisen käsityksen mukaan on noin kaksi kappaletta.

Myös kristinopissa on mitä vahvin dualistinen pohjavire. Meidän uskonnossamme, kuten kai useimmissa suurissa uskonnoissa, on aina jollakin tavalla läsnä "me" ja "ne", lampaat ja vuohet jo tässä maailmanajassa. Jotkut ovat ahkerampia, jotkut laiskempia piirtämään rajoja meidän ja niiden välille, mutta kaikki me niin teemme. Niinhän tässäkin kirjoituksessa tehdään.

Arvelen, että kristinopin dualistisuudesta saamme kiittää ennenmuuta apostoli Paavalia tai hänen nimissään kirjoittaneita. Paavali kun innokkaasti julisti Platonin evankeliumia käyttäen Jeesusta julistuksensa esimerkkihenkilönä. Ei liene yllättävää, että juuri Paavali on se, jonka sanoihin kristinopin piirissä ahkerimmin vedotaan, kun halutaan piirtää rajoja biologisten sukupuolten välille. Ja miksikä ei kirjanoppinut mies olisi saarnannut sitä, minkä omimmakseen koki, aikansa kansainvälisesti arvostetuimman kirjasivistyksen hedelmiä. Niinhän tekevät oppineet teologit ja filosofit tänäkin päivänä ja me maallikot seuraamme perässä omien kiinnostuksenkohteidemme mukaan.

Feministinen teologia on suuri lupaus. Teologiassa on mitä parhaat mahdollisuudet päästä yli kuolevaisen ihmisruumiin ja sen biologisten ominaispiirteiden. Tällöin vältytään karikolta jossa uudistavaksi tarkoitettu ajattelutapa vain kääntää katsantokantaa ja lopulta entistä syvemmin sementoi dualistista näkemystä ihmisen sukupuolista.

Millään tavoin ainutlaatuinen ajatussuunta ei feministinen teologia ole. Samoja kristinuskon perusihanteisiin kuuluvia tasa-arvon ja lähimmäisenrakkauden vaatimuksia ovat esittäneet varmasti useimmat kirkon historian uudistusliikkeet. Ovathan ne kanonisista evankeliumeista suoraan luettavissa. Jossain vaiheessa huomataan, miten kuitenkin on tilaus jälleen uudelle uudistusliikkeelle. Historiallisessa jatkumossa en usko, että feministinen teologia muodostuu sen perustavammanlaatuiseksi uudistusliikkeeksi kuin aiemmatkaan tarpeellisia ja evankeliumien hengen mukaisia uudistuksia ajaneet liikkeet. Mutta varmasti sillä tulee olemaan oma tärkeä osansa kristillisyyden ohjaamisessa kohti todellista lähimmäisenrakkautta ja Jumalan tuntemista. Ja päivänkohtaiseen keskusteluun se kykenee antamaan paljon uutta


Huomenna on tarkoitus tehdä aivan jotakin muuta.