Parolannummen pölyssä

Parolannummella nahisteltiin ja ajeltiin yleisön iloksi. Museoveturiseuran väki oli tavan mukaan avustamassa teknillisen harrasteen veljiä ja sisaria. Kolme kevyttä henkilöautokuormallista rautatieplutoonaan saatiin, joskin isännät kaipailivat myös poissa olleita. Onhan tuolla ehditty tutustua jo puolin ja toisin.

Panssariprikaatin tarjoama taistelunäytös ei tällä kertaa ylpeillyt ääni- eikä savutehosteilla, mutta oli hyvin mietitty ottaen huomioon yhtäältä mielekkään toiminnan ja toisaalta turvalliselta paikalta seuraavalle yleisölle näkyvän toiminnan asettamat vaatimukset. Varsinkin panssarijääkäriryhmän hyökkäys seututie 3052:n yli savuverhon suojassa oli asiallista nähtävää niille, jotka osasivat katsella oikeaan suuntaan.

Leopard 2 -alustaiset pioneeripanssarivaunut taisivat olla ensimmäisiä kertoja julkisesti suuren yleisön nähtävillä.


Leopard 2A4R -raivauspanssarivaunu.


Leopard 2A4L -siltapanssarivaunu.

Yleisöä ajelutettiin ATS-59-telavetäjillä, joiden lavalle mahtui kerrallaan kymmenkunta matkustajaa. Aiemmin mukana olleen T-55-taistelupanssarivaunun käytön huvipuistolaitteena oli kuulemma Museovirasto kieltänyt turvallisuusseikkoihin vedoten. Kyytiläisjonojen pituuden kannalta ei ahtaan taistelupanssarivaunun pois jääminen ollut lainkaan huono asia.

Panssariprikaatin nykykaluston - Leopard 2A4 -taistelupanssarivaunu, BMP-2-rynnäkköpanssarivaunu ja Leopard 2A4R -raivauspanssarivaunu - esittely vei kentästä sen kulman, josta yleisö aikaisempina vuosina nousi ajeluttajien kyytiin. Hyvä niin, koska uudessa paikassa niin jonottaminen kuin vaunuihin nousu ja vaunuista nousu olivat helpompia kuin ennen. Joskus pakkotilanne on hyvä toiminnan kehittäjä.

Kun vanhoilla koneilla ajetaan, joudutaan varautumaan monenmoiseen. Laitteilta, joiden kiinnostavuus perustuu siihen, että ne eivät enää ole arkipäiväisiä, on kohtuutonta vaatia, että ne toimisivat, kuten arkipäivän tekniikalta tänään odotamme. Ajelua järjestettiin ensin kahden ATS-59:n - nrot 820-1 ja 820-27 -voimin, kunnes toisesta rikkoutui öljynlauhdutin. Mainittakoon, että kyseisessä tilanteessa, johon sinänsä ei liittynyt mitään dramatiikkaa, oli oikein hyvä, että telavetäjän lavalla matkustanut yleisö ei väheksynyt Puolustusvoimien tarjoamia sadeviittoja.

Panssarikiltalaiset noutivat pikimmiten varikoltaan kolmannen toimintakuntoisen - nro 820-14:n - ja toiminta jatkui täydellä teholla. Iltapäivän tullen hiljeni sen verran, että osa rautatieplutoonasta ehti käydä Panssarimuseolla. Yksi joukosta lankesi shoppailun kiusauksiin, mutta ei toki turhaan. Jos Vanaja-merkkisen kuorma-auton rattiin onkin turha yrittää tänä päivänä päästä, ovat ne hienoja kirjan sivuilta katseltuina.

Kielillä pitäisi puhua enemmän. Naapurimaan mies kertoi suorittaneensa varusmiespalveluksensa Strv 103:n ajajana. Kehui vaunun ajo-ominaisuuksia. Juttua tuosta tornittomasta kummajaisesta, ruotsalaisesta "Sturmista" ja sen aikanaan kansainvälisesti uskomattoman korkealle rankatusta suorituskyvystä olisi riittänyt varmasti paljon, mutta kummankaan kielitaito ei antanut myöten. Vaunutyypin ystävillä on nykyisin oma yhdistys.

Vaikka en telavetäjän lavalla kiertänytkään kenttää kuin kerran ja vielä lasit päässä, tuntuu, että silmissä on vielä tomua.