sunnuntaina, heinäkuuta 06, 2008


Rajauksia kuin ennen?


Ihmisen subjektiivisen havaintokentän kannalta mielenkiintoinen asia ilmenee Suolahden vanhan aseman ratapihan kuvassa. J. Ruuskasen mukaan häiritsevä tekijä ovat semaforien pätemättömyysmerkit, mikä on aivan oikein. Myönnän, että itse en edes huomannut pätemättömysrasteja, kun turhaan (sekä kameralla että Photoshopin kevytversiolla) yritin valotolpan sähkökeskuksen rajaamista kuvasta.

Aikoinaan käytiin kovaa keskustelua siitä, voidaanko yhtäläisyysmerkkejä piirtää blogin ja verkkopäiväkirjan välille. Kannatin verkkopäiväkirja-näkökulmaa ja luultavimmin hävisin.

Silloinen kirjoitustapa oli vapauttava ja voimauttava sikäli, että se ei vaatinut itsensä tuotteistamista. Sopi kirjoittaa mitä tahansa ja millä mielellä tahansa.

Ikihonka Maalainen kai sammuttaa valot toverinsa Pinserin ja Sinuhen tapaan hymyilevän kolmannentoista painaessa oven lukkoon, kun viimeinenkin on tästä kirjoitustyöväentalon salista lähtenyt.

Vaan onko oven sulkemista tarpeen miettiä, kun tulee Slamtiltin kaltaisia titaaninkovia uutuuksia?

Ei kommentteja: