Ruotuväkeen

Tänään astui noin 15 500 varusmiestä palvelukseen. Menestystä heille. Sotaväessä opittavia taitoja ei toivo koskaan tarvittavan, mutta varautuminen on valitettavasti aina tarpeen ja siksi kunnioitettava ratkaisu nuorelle ihmiselle.

Siviilipalvelus on toinen yhtä kunnioitettava tapa varautua yhteiskunnan ongelmatilanteisiin.

Mutta oli kysymys siten varusmies- tai siviilipalveluksesta, sen todellinen hyöty mahdollisessa kriisitilanteessa on kysymyksen arvoinen asia.

Reserviläisten vähäisistä kertausharjoitusmääristä on jo pitkään kannettu huolta monilla maanpuolustustahoilla. Jonkinlaiseksi korvikkeeksi luotu maakuntajoukkojärjestelmä näyttänee toimivuutensa myöhemmin. (Maakuntajoukkoideaa jotkut näyttävät arvostelevan pelkän arvostelun vuoksi tai sitten on jääty ideologiapöhnässä jonnekin viime vuosisadan alkuvuosikymmenille. Esimerkiksi Nokian vesihuollossa avustavaa komppaniaa on naureskeltu ämpäriplutoonaksi ja ties miksi. Ei ole vaikea kuvitella, että tyhjännaurajina ovat sellaiset tahot, jotka eivät olisi olleet valmiit uhraamaan työpanostaan kriisin alkuvaiheessakaan, kun tilanne oli kiireellisin ja viranomaisten apuna siviililuonteisia Vapaaehtoisen pelastuspalvelun järjestöjä.)

Vähintään yhtä suuri koulutuksellinen vaje koskee monia siviilipalveluksen suorittaneita. Heille ei edes teoriassa ole tarjolla paljonkaan harjoittelumahdollisuuksia (mainittu VAPEPA yhtenä harvoista poikkeuksista). Mahdollisen kriisin sattuessa siviilipalvelushenkilöstöä tarvitaan taatusti sosiaali- ja terveydenhuollossa, pelastustoimessa ja teknisen infrastruktuurin ylläpitotyössä eli tehtävissä joiden osaamisvaatimus on hyvin verrannollinen moniin Puolustusvoimien asevelvollisille tarjoamiin tehtäviin.

Viimeksi mainittua taustaa vasten en pidä "kirjastosivariutta" kovin järkevänä palvelusmuotona. Kirjastot ym. kulttuuripalvelut käyttävät mielellään siviilipalvelustyövoimaa. Normaalioloissa asialla on jo se kielteinen vaikutus, että tämänkaltainen "orjatyövoima" vie työmahdollisuuksia alan ammatillisen koulutuksen hankkineilta, koska jotkut ainakin ns. sisääntuloammatteihin liittyvät työt teetetään sivareilla. Toinen ongelma koittaa mahdollisen kriisin sattuessa, kun kirjastossa tai vastaavassa paikassa palveluksensa suorittanut päätyy palvelemaan isänmaataan paljon todennäköisemmin vanhainkodissa, terveyskeskuksessa tai kaivurin apuhenkilönä kuin kulttuurilaitoksessa.

Missään tapauksessa en tarkoita moittia "kirjastosivareita" lintsareiksi. Vika on tässä kohden puhtaasti järjestelmässä, ei ihmisissä.

Ei ole mukavaa joutua sijoitetuksi uuteen tehtävään harjoittelematta. Olen itse joutunut siihen aikanaan aseellisella puolella. Kyseessä oli tietenkin harjoitus ja siten lupa oppia asioita kantapään kautta. Mutta tosipaikan tullen olisi vitsit vähissä niin aseellisella kuin aseettomalla.