Rauhankasvatusviikonloppu

Pitkästä aikaa tuli vietettyä koko viikonloppu Parolannummella. Varuskunta-alueelle ajaessani vitsailin porttivartiomiehelle, että reilu neljännesvuosisata sitten en olisi uskonut, että tännepäin tullaan perjantai-illaksi ja vieläpä vapaasta tahdosta.

Pysäköinninohjaaja kertoi, että kokoontumispaikka on huoltokomppania. Väitin tietäväni talon, mutta onneksi seuraava opasmies ohjasi lisää. Paikat ja nimet muuttuvat. Tuttu kasarmi:1980-luvun lopulla alakerrassa oli HämJP/KrhK ja yläkerrassa HämJP/AUK. Tuolloin isäni kertoi, että hänen aikanaan upouudessa talossa oli toiminut PsK.

Viikonlopun harjoituksen aihepiirin oli saanut valita vapaasti. Valitsin poikkeusolojen lääkintäkurssin. Aikanaan käytyäni läpi samaisen kasarmin koulun olisin vielä halunnut varusmiehille tarjolla olleelle lääkintäkurssille. Pyrin mutta en päässyt.

Nyt ajattelin, että aikuisena saan tehdä mitä haluan, hakeuduin ja pääsin. Valtaosa kurssilaisista oli pahan päivän varalle valmistautuvia terveydenhuollon ammattilaisia tai sellaisiksi opiskelevia. Maallikkona oli helppoa. Sai esittää tyhmiä kysymyksiä niin kouluttajille kuin kurssitovereille, ja aina neuvottiin.

Jaettu varustus oli monin osin uutta. M/05-maastopukua olen ennenkin sovittanut ja siitä pitänyt, ja samaan sarjaan kuuluvat jalkineet ostanut omaksi. Nyt saatiin myös uudenmallinen kypärä ja sirpalesuojaliivi. Viimeksimainittua en ole ennen päälleni sovittanut. Varusvaraston väki esitteli mielellään muitakin uusia varusteita. "Tetsarit" on nykyään ergonomialtaan jotain aivan muuta kuin m/62. Tosin arvelen hiostavuuden viimeistään sirpalesuojaliivin kanssa olevan samaa luokkaa. Suoja-arvo uudella paketilla on tietenkin aivan omaa luokkaansa.

Reiteen kiinnitettävä pieni lääkintälaukku on oma juttunsa, Afganistanin ja Lähi-Idän viime vuosien sota- ja rauhanturvakokemusten perusteella suunniteltu varuste. Nykyisen doktriinin mukaisessa hajautetussa taistelutavassa varuste kuuluu ryhmän taistelupelastajalle. Varsinaisesta lääkintähenkilöstöstä sellaista kantaa ilmeisesti useampi. Laukun sisältö on jokseenkin vaikuttava. Sotaväen uusi paineside on kertakaikkiaan nerokas. Ja pahamaineisen kiristyssiteen käyttöperiaate toinen kuin siviilikursseilla. Tosin armeijan CAT on kokolailla erilainen kuin tilapäisvälineillä aikanaan opetettu siviiliversio.

Kiristysside aina, kun vaatteissa näkyy punaista -periaate oli vielä pientä viimeistään siinä vaiheessa, kun päästiin koniotomiaan ja torakosenteesiin. Kaikkea ei sentään harjoiteltu haavoittuneita esittäneillä varusmiehillä. Huoltokomppanian vastavalmistuneet lääkintämiehet hoitivat potilasroolinsa hienosti. Myös hyvää rakentavaa palautetta saatiin. Muistutus itselle varsinkin potilaan lämpimänä pitämisen tärkeydestä, myös maasta hohkaavaa kylmyyttä vastaan. Toivottavasti nuorukaisten kiinnioloviikonloppua lohdutti edes se, että pääosa iholle tulleesta lääkintähenkilöstöstä oli kauniimpaa sukupuolta.

Kurssin päätavoitteena oli opettaa komppanian ensihoitopaikan toimintaa. Osanottajia oli niin reilusti, että lauantai-illan harjoituksessa larppasin joukkueenjohtajaa lähes määrävahvuisella joukkueella. Johtajalla oli johdettaviinsa nähden väärä siviilikoulutus ja taustalla väärä aselaji, mutta silti pelissä ei menehtynyt kuin kaksi potilasta. Oli helppoa, kun ryhmänjohtajat ja heidän ryhmänsä hoitivat homman ammattimaisesti.

Potilaslajittelu, triage, piti kai olla kurssin tärkeimpiä ja samalla henkisesti raskaimpia osia. Yhdessä soveltavan harjoituksen vaiheessa piti pannakin "punaisesta" "mustaksi" muuttuva potilas odottelemaan monta kertaa aina vaan uutta kuljetusta. Tuli mieleen Stalingrad-elokuvasta kohtaus, jossa haavoittuneet etuilevat lentokoneeseen. Harjoituksessa loppu oli potilaan kannalta lohdullisempi kuin filmissä: hän pääsi viimeisen auton kyytiin Toteamus, että triagen tekijä joutuisi leikkimään Jumalaa, ei minusta ollut kovin osuva. Kentällä aseella tähtäilevä on siinä osassa, ja yleensä hänkin vain olosuhteiden pakosta.

Larp-haavoittuneet oli näyttävästi maskeerattu. Vaatetus oli mitä oli, koska sitä sai ja piti leikata ja repiä. Mutta itse vammat olivat - miten sen nyt sanoisi - näyttäviä. Erityisen ilkeiltä näyttivät sirpalevammat luusta ja lihasta törröttävine metalli- ja komposiittikappaleineen. Rauhankasvatusta parhaimmillaan? Rauhankasvatusta armeijan ja siihen liittyvien harjoitusten käyminen mielestäni on, koska niissä sodan mielettömyys voidaan edes jossakin määrin mallintaa konkreettisella tasolla. Kiistämättä sitä seikkaa, että sotaan liittyvä väkivallan harjoittaminen voi yksilön kannalta joskus olla pakko, kun fokuksessa on oma tai läheisten ihmisarvoinen elämä.

Lopetan jeesustelun tällä kertaa tähän.

Harjoituksen lopuksi pääsimme luultavasti ensimmäisinä Puolustusvoimien henkilöstöön kuulumattomina tutustumaan upouuteen MTLB-U-kuljetuspanssarivaunun rungolle rakennettuun evakuointipanssarivaunuun, jonka virallinen tyyppimerkintä kuulemma ratkeaa kuluvalla viikolla. Korotettu "Älli-tälli" tarjoaa mielestäni hulppeat - monien muiden kurssille osallistuneiden mielestä ahtaat - tilat neljälle paaripotilaalle sekä hoitohenkilöstölle ja -tarvikkeille. Taktiset testit uudella vaunulla ovat alkamassa, ja testitulosten perusteella ne tulevat aikanaan kuulumaan mekanisoitujen ja mahdollisesti myös moottoroitujen taisteluosastojen kalustoon joko evakuoitaessa potilaita suoraan taistelusta komppanian ensihoitopaikalle tai ensihoitopaikalta pataljoonan ensihoitoasemalle.

Toisin kuin monet muut harjoitukseen osallistuneet, lääkintäkurssilaiset majoittuivat teltan sijasta kasarmiolosuhteissa. Ensihoitopaikka kun oli perustettu "harjoituslinnoitettuun" rakennukseen. Silti ei tullut pahemmin nukuttua kumpanakaan yönä. En ole enää nuori mies, ja univelat helpottivat vasta tiistain jälkeen.