Lahti-Běijīng 1-0

Jos tapahtumat noudattaisivat suunnitelmia, tuskin kirjoittaisin nyt blogia. Olisin rakkaani kanssa jossakin päin Běijīngiä kokeilemassa kesäyliopiston kielikurssin oppeja käytäntöön. Niillä reissuilla en ole tavannut pitää tietokonetta mukana. En pelkää, että vanhaa minikannettavaa kukaan jaksaisi varastaa laitteen synnyinmaassa, jossa monta kertaluokkaa parempia tuotetaan massoittain joka päivä. SSD-levyn sisällössäkään tuskin olisi mitään varastamisen arvoista. Tai jos olisi, niin olisin oikeastaan iloinen. Meikäläinen toisen asteen koulutusjärjestelmä muuallekin, kruununaan näyttötutkinnot. Syystä jos toisestakin päätimme pysyä syksyn kotimaassa, eikä säästäväisyys ollut niistä vähäisimpiä.

Nyt olen Lahdessa. Taajamajunamatka Riihimäeltä vei ikuisuuden verrattuna viime vuoden loppusyksyn vastaavaan, kun Markon kanssa mentiin liittokokoukseen ja keskusteltiin milloin mistäkin radanvarresta bongatusta.

Päämäärässä vain toinen ratapihan ali vievä tunneli oli käytössä. Myös tori oli kaivaustyömaa. Torin laidalta löytyivät niin kurssipaikka kuin majoitus.

Keski-iän myötä tulee laiskaksi. Kun kurssi-ilta päättyi klo 21:n jälkeen ja seuraava aamu alkoi 8.30, päätin yöpyä kaupungissa. Majoitusta varatessani oli osuvin tarjokas edullinen ja äänekäs.

Lahteen veti VAPEPA:n, Vapaaehtoisen pelastuspalvelun, ensihuollon jatkokurssi. Ensihuolto on ollut se VAPEPA-toiminnan osa-alue, joka itselleni on aina ollut vierain. Kotiseudulla kun ei ensihuoltotehtäviä ole juuri eteen tullut, onneksi. Ainoa kohdalle tositilanne taisi olla itsenäisyyspäivänä 2007, kun oltiin Nokialla jakamassa vettä.

Viime syksynä kävin Vammalassa peruskurssin itseäni sivistääkseni. Nyt oli vuorossa jatkokurssi, ja sille oli oikeastaan tilaus. Ei siksi, että ensihuoltotehtäviä olisi edelleenkään odotettavissa. Mutta asia nousi esiin, kun käytin työmaalle laatimaani valmiussuunnitelmaa lausunnolla eri viranomaisilla. Kaupunki oli kiinnostunut omaan valmiussuunnitteluunsa liittyen siitä, voisiko ammattikoulun tiloja hyödyntää jollakin tavoin, jos niinsanotusti tuulettimesta tulee lannanlevittäjä. Sellaiset tilanteet, jos mitkä, ovat ensihuoltotilanteita. Viime syksynä Pelastusopistolla käymässäni kaikkiaan kuusipäiväisessä valmiussuunnittelukurssissa asiaa käsiteltiin viranomaisen näkökulmasta. Ensihuollon peruskurssi ja pian parikymmenvuotinen VAPEPA-harrastus antoivat kuitenkin olettaa, että kovinta käytännön osaamista tässä(kin) asiassa löytyy kolmannelta sektorilta. Siispä jatkokurssille, kun Kiina-suunnitelmat tuli peruutettua.

Pettyä ei todellakaan tarvinnut. Johan sen tiesi etukäteen, kun kouluttajalistalla oli tuttuja nimiä evp-komisariosta lähtien. Vieraileva tähti, paikallinen sosiaalijohtaja tai vastaava viranhaltija, piti perjantai-iltaa karussa eleettömyydessään ainakin minua säväyttäneen luennon siitä, mitä kaikkea hänen alallaan työskentelevät joutuvat kodeissa kohtaamaan. Alkaen siitä, että sosiaalipäivystys toimii poliisiasemalla. Ja että joissain tehtävissä sosiaalityöntekijälle olisi liian kevyt varuste sellainen sirpalesuojaliivi, mihin pääsin tutustumaan kaksi viikkoa sitten poikkeusolojen lääkintäkurssilla. Taistelukentän lääkintähenkilölle se riittää, mutta sosiaalityöntekijä voi tarvita suojaa tähdätyiltä luodeilta.

Ryhmätöitä kurssilla oli paljon. En ole niiden ylin ystävä. Paitsi tällaisissa tilanteissa, joissa niitä on opetushenkilöstön puolesta oikeasti mietitty ja ne edistävät opetettavaa asiaa. Perjantai-iltana vapaaehtoiskurssilaiset jalkautettiin arkipäivän auttamistilanteisiin ensiapu-, viestitys-, evakuointi- yms. rasteilla. Lauantain harjoituksissa mietittiin eri näkökulmista mm. tulipalon, liikenneonnettomuuden ja myrskyn edellyttämiä ensihuoltotoimia.

Vaikka edellisessä blogitekstissä vinoilin viimeviikkoisen maakunnallisen valmiusharjoituksen karttaharjoituksille, tällaisella pienin resurssein järjestetyllä kurssilla ne toimivat hyvin. Jokaisen osallistujan kun voi perustellusti olettaa näkevänsä keltainen liivi yllään tilanteessa, jossa tuulettimesta on tullut lannanlevitin.

Ainoa miinusmerkki - sekin vain omasta mielestäni - tulkoon niistä keskusteluista, joissa pohdittiin, minkä väristä liiviä pitäisi käyttää missäkin tilanteessa. Ainoa syy, joka - itseni fyysisesti tai henkisesti toimintakyvyttömäksi toteamisen lisäksi - saisi minut irtisanoutumaan VAPEPA-toiminnasta olisi se hetki, jos joku tositilanteessa sanoisi, että kannan vääränlaisia tunnusmerkkejä. Ehkä.

Lahti on kaunis kaupunki. Rautatieasema tai sen lähiympäristö ei ehkä niinkään, mutta muuten.